Kuinka usein lasten hankkiminen kaduttaakaan!? Jos elämässä olisi lapset peruva undo, tarttuisinko mahdollisuuteen vapisevin mutta määrätietoisin käsin?
Tällaisia mietin iltana muutamana.
Pöydällä olleet tanskalaiset muovipalat kiinnostivat enemmän kuin suomalaisessa syyskesässä tuleentuneen viljan, maidon ja suolan seos lautasella. Sitä paitsi puuron päällä oli vääriä marjoja. Lusikan varressa oli Ms. Niisku. Olisi pitänyt olla Muumipeikko. Yövaatteet olivat hukassa ja päivävaatteiden kaula-aukko liian ahdas Houdinillekin. Hammastahna oli väärän makuista.
Veli oli liian lähellä. Sisko liian kaukana. Pissalle piti mennä, vaikka “aivan justiinsa” oli pissannut.
Ai niin, sanoinhan jo, että isä oli tilanteessa “tyhmä muha-aivo”.
Saattelin perheemme protokollan mukaisesti kaksi isompaa sänkyihinsä ja jäin ensiksi nelivuotiaan viereen.
Verenpaineen taannuttua ajatukset kääntyivät ohuesti siihen, että mitä tekisin, jos elämässä olisi lapsi-undo? Click vain ja isyys poistuisi minusta.
Pian huomasin kuitenkin miettiväni, että mitä oikeastaan olisin, jos en olisi isä.
1-, 4- ja 6-vuotiaan vanhempana isyys määrittää minua tällä hetkellä enemmän kuin mikään muu. Enemmän kuin mikään muu koskaan aikaisemmin.
Se on hienoa, itseaiheutettua ja haluttua. Olen onnellinen. Olen hyvin mielelläni isä. Pikkulapsiaika on lyhyt. Siis se aika, kun lapset tarvitsevat isän läsnäoloa mahdollisimman paljon. Eskarilainen osoittaa jo merkkejä, että vanhempien seuran lisäksi kaverit ja oma aika alkavat kiinnostaa.
Mutta silti: mitä olisin, jos en olisi isä? Mikä on se hinta, jonka maksan isyydestä menetettyinä mahdollisuuksina ja kokemuksina?
Olen aika varma, että olisin ajatuksissani jyrkempi ja kovempi. Ihan varmasti olisin vähemmän empaattinen. Ja vaikka olisin ehtinyt matkustella ja lukea enemmän kuin perheellisenä, luulen, että ymmärtäisin maailmaa huonommin kuin nykyään.
Luultavasti olisin kovemmassa kunnossa ja näyttäisin nuoremmalta. Liikunta on asia, jota olen laiminlyönyt lasten takia paljon. Toisaalta elintapani eivät varmaankaan olisi yhtä terveelliset kuin nykyään. Silmäpussini eivät välttämättä halaisi housujen polvipusseja, kuten tällä hetkellä.
Aivan varmasti olisin lapsettomana huonompi pidättämään hengitystäni. Vaipparoskiksen pussinvaihdot ovat tarjonneet kovaa treeniä!
Silti vahva veikkaukseni on, että ilman lapsia olisin vapaudesta ja pienemmästä vastuusta huolimatta vähemmän onnellinen ja vähemmän tyytyväinen elämääni.
Ellei isyys olisi määrittämässä minua niin voimakkaasti kuin se nyt määrittää, minua määrittäisi joko ura tai jossakin harrastuksessa pitkälle eteneminen.
Saattaisin myös olla eronnut. En nimittäin ole varma, olisimmeko enää yhdessä vaimoni kanssa ilman lapsia. Eripuran korppikotkat kiertelevät toki ajoittain väsyneen avioparin yllä nääntymistä odottaen. Siitä huolimatta koen, että lapset sitovat meitä yhteen, eivät suinkaan työnnä meitä erilleen, vaikka parisuhde välillä tuntuukin kämppäkaveruudelta.
Mitä muuta olisi erilailla? Pennien venyttämisessä ei tarvitsisi olla yhtä luova kuin nykyään. Näkymätöntä työtä olisi vähemmän ja vapaa-aikaa enemmän. Tähän liittyy myös mielikuva, että näkisin kavereita enemmän kuin nykyään. Ajatus lienee harha, sillä myös monien kavereiden elämän juna on puksuttanut ruuhkavuosien asemalle. Heilläkin on perheensä ja velvollisuutensa.
Keskimmäinen nukahti ja ajatukseni palasivat undottomaan maailmaan. Kun hetkeä myöhemmin esikoinen halasi ja toivotti hyvää yötä en muistanut enää koko undoa. Aivan aidosti lasten hankkiminen ei ole kaduttanut koskaan paria minuuttia kauempaa.
Vähän isyyspohdintaa, paljon lasten lausahduksia, reippaasti arjen iloa, mutta myös perhekaaoksen myötä leviävää päätä. Sitä tarjoaa Isäkuukausien Facebook ja Instagram. Tervetuloa seuraajaksi, keskustelijaksi!