Sisäleikkipuistojen maaottelu on käynnistynyt, kun ruotsalainen Leo’s saapui haastamaan kotimaiset puistot. Leon kilpailuvaltti on yksinkertainen – puistot ovat timanttisen kokoisia täällä totuttuun verrattuna. Kuin Amerikan rauta liikennevaloissa Corollan rinnalla.
Kävimme tenavien kanssa Kempeleen hallissa, jonka ovet ovat olleet nyt avoinna viikon päivät. Ja onhan se iso. Voi hyvä tavaton, että se on iso. Vertailu samalla talousalueella samasta kohderyhmästä kilpailevaan puistoon on kuin päivä Tukholmassa -risteily Viking linellä Turusta. Toiseen suuntaan Grace – yksi Itämeren suurimmista ja komeimmista viihdekeskuksista. Toiseen suuntaan Amorella – no, kyseessä ei ole Itämeren suurin laiva.
Vertaus Graceen ja Amorellaan on siinäkin mielessä ihan osuva, että kovin montaa mullistavaa uutuutta Leon leikkipuistosta ei HopLopiin verrattuna kuitenkaan löydy. Kaikki on vain uutta ja huomattavasti suurempaa. Se on myös Leon suurin valtti: vaahtomuovipalloja ampuvia ilmatykkejä on pitkälti toistakymmentä, trampoliineja löytyy viidakkoteemaisesta kiipeilylabyrintista sieltä täältä, pallomereen voi pulahtaa monessa paikassa…
Testiryhmämme rautakangen mieleen oli myös se, että kaikki labyrintin käytävät pystyy kävelemään myös aikuinen. Ei tarvitse kontata, eikä perberi juuttunut kertaakaan kiinni rakenteisiin.
Alle viisivuotiaille on puistossa iso kaupunkiteemainen alue. Turha mainita, että sieltäkin löytyy liukumäkeä ja pallomerta. Pelikoneita ja vastaavia lisämaksupoletteja kerääviä laitteita Leon hallissa ei ole. Pari ilmakiekkoa kyllä, mutta ne ovat pääsymaksulla käytettävissä.
Aikuiset pääsevät puistoon ilmaiseksi. Heille on labyrintin kulmauksissa nahkasohvia, joilta voi tarkkailla lasten, SOMEN, lasten, SOMEN edesottamuksia.
Testiryhmämme nimimerkit wannabe kolme ja nippa nappa viisi rymysivät rakenteissa kolme tuntia. Kesken jäi. Vanhemmalle löytyi yksi ”laite”, johon hän oli selvästi liian pieni (”verkkosiilo”, katso kuva alla). Nuorempi joutui pyörtämään puolenkymmenessä kohdassa, jotka oli suurimmaksi osaksi rakennettu oikeaoppisesti niin, ettei hän päässyt etenemään ilman faijan apua.
Jos yksi temuamisrasti pitäisi nostaa ylitse muiden, niin kolmen hengen testiporukkamme nostaisi esiin voimistelijoiden harjoituksista tutun superlonikuutioilla täytetyn altaan. Siihen oli mukava hyppiä, pudota ja kaatua. Kuutioita oli myös kiva heitellä ja vähän kasatakin.
Lafkan ravintolaa kuvailisin valikoimaltaan hyväksi pikaruokaravintolaksi. Pääosassa ovat burgerateriat ja salaatit.
Leo’s leikkimaa ansaitsee yhden käynnin perusteella kiitettävän arvosanan. Huonointa on puolitiehen jäänyt nimen suomentaminen. Leo’s leikkimaa. Mitä ihmettä?
Edit: Maaottelu tasoittui huomattavasti, kun HopLop päivitti tarjontansa. Isäkuukausien arvio Oulun Limingantullin HopLopista vastaa myös siihen, kumpaan halliin veisin lapseni mieluummin.
ps. Joko tykkäät Isäkuukausien Facebookista tai seuraat Instaa? Kiitos, jos tulet mukaan!
Leo’s leikkimaa on ulkoa katsoen iso!
Viidakkoteema hallitsee sisätiloja kauttaaltaan. Pyöräilyalueella on lapsille kolmirattaisia ja eräänlaisia nojapyöriä.
Alle viisivuotiaille tarkoitettu puuha-alue on kaupunkiteemainen, josta löytyy esimerkiksi pankki, sairaala ja poliisiasema.
Minkä WC:n valitset?
Isän kannalta reissun suurin pettymys!
Positiivista: labyrintin sokkeloissa ei tarvitse kontata…
…paitsi putkissa.
Jyrkin liukumäki on j-y-r-k-k-ä! Vertaa takana näkyvään tiikerikuvioituun valkoiseen mäkeen.
“Verkkosiilo” oli vielä liian haastava 120-senttiselle lapselle.
Totutusta poikkeava pallomeri.
Tätä kritisoimme – koripallokoreja ei saa alemmas.
Merirosvolaivan ympäristö on vaahtomuovipallosodan areena. Etualalla näkyvä verme sinkoaa palloja ilmavirralla ylöspäin. Koneen ääni on melko kova. Jostain syystä kampe sai wannabe kolmivuotiaan kikattamaan lähes hysteerisesti sen jälkeen, kun ääntä kohtaan koettu pelko oli voitettu.
Meidän suomenkielinen perheemme ei Leo’s leikkimaassa asioi ennen kuin sekakielinen typerä nimi on vaihdettu järkevämmäksi.