Etätyö onnistuu varmasti, jos duunari voi lompsia aamulla vaikkapa autotalliin nikkaroituun työnurkkaukseen. Vastaus on monisyisempi, mikäli työtila jakaa samoja neliöitä muun perheen arjen kanssa. Silloin onnistuminen riippuu käsittääkseni etätyöntekijästä: mikä ketäkin häiritsee.
Omassa työssäni keskeytykset ovat useimmiten kuin hiekkaa pyörän ketjuissa. Missäpä työssä eivät olisi. Itselläni myös huomio kiinnittyy helposti liikkeeseen, kuten näkökentän laidalla vilahtavaan työtoveriin. Melun kanssa taas tulen paljon paremmin toimeen. Olen melko immuuni ympäristön äänille, jos samaan aikaan kuulokkeista valuu nuotteja aivoihin edes pienellä volumella.
Etätyön plussat ja miinukset lapsiperheessä
Alkuvuoden ajan olen tehnyt töitä kotoa käsin joka viikko päivän tai kaksi. Homma on toiminut hämmentävän hyvin. Lapset oppivat parissa päivässä, että makkarin ja työhuoneen yhdistelmään ei ole asiaa, mikäli teen töitä kotoa.
Plussat
- Nolla minuuttia liikenteessä. Ajansäästö on etätyön suurimpia plussia, olipa lapsia tai ei. Lapsiperheen tapauksessa asvaltilta tai raiteilta säästetyt minuutit ropisevat yhteisen ajan laariin.
- Neuvolat sun muut kotihoitopäivän katkaisevat kalenterijutut on törkeän helppo hoitaa, kun toisen vanhemman ei tarvitse suhata niitä varten kotiin ja taas takaisin työmaalle.
- Pieni katkos työpäivässä helpottaa kotona olevien arkea joissain tapauksissa merkittävästi. Etätyöpäivinä vien/haen pojan kerhoon/kerhosta. Mutkaan menee pukemisineen 10 minuuttia. Kun vaimo lähtee samaan mutkaan kerholaisen ja kahden pienemmän tenavan kanssa vaunuja puskien, aikaa ja hermoja vaaditaan “melko” paljon enemmän. Happihyppely myös piristää ja teen mielelläni parikymmentä minuuttia pidemmän päivän illasta.
- Voi vaikuttaa uskomattomalta, mutta kotona on vähemmän keskeytyksiä kuin töissä. Sitä kautta tuottavuuteni on kotona parempi kuin kustannuspaikalla. Tähän vaikuttaa toki sekin, että alitajuisesti ajattelen, että kotona on tehtävä töitä niin paljon kuin suinkin mahdollista, jotta on työnantajan luottamuksen arvoinen.
Miinukset
- Jos mellakka seinän takana lähestyy anarkiaa, vaatii luonteen lujuutta pysyä töissä. Tätä on pitänyt harjoitella. Hirmuisimpina hetkinä voi toki mennä auttamaan ja tehdä illasta vastaavasti pidempään, mutta puuttumiskynnyksen pitää kuitenkin olla PALJON korkeampi kuin työajan ulkopuolella.
- Jos netti tai työpaikan VPN pätkii, turhautuminen iskee helposti.
- Hyvien taukojen pitäminen kotona on hankalaa. Työpaikalla ajatukset rentoutuvat kahvitauolla, mutta kotona tauko saattaa mennä vaimon kanssa “kasvatuksesta keskustellessa”. Se on tyypillisesti rentouttavaa kuin mielikuvaharjoitus juurihoidosta.
- Työpaikan kahvitauoilla ja käytävillä liikkuva hiljainen tieto ei saavuta etätyöntekijää käytännössä koskaan. Tässä on myös tärkein syy, miksi en aivan vähällä siirtyisi pelkkää etätyötä tekeväksi.
Loppuun vielä etätyöhön liittyvä kevennys #kollegansuusta-teemalla: Kyselin tsätin yli työkamulta juurikin tuollaisen viimeisessä pylpyrässä mainitun hiljaisen tiedon perään päivänä, jolloin työnantajalta oli tullut julkisuuteen isoja uutisia. “Mitäs siellä”, kysyin. Kollega vastasi lakonisesti: “Et ikinä usko, mutta just jakoivat kaikille paikallaoleville isot kultaharkot!”