Koputan kämppämme terassin ovea. Ekaluokkalainen pelaa oven toisella puolella tabletilla ja reagoi tömistykseen kuin kuuro koira ilotulitteisiin. TÖMPS – rukkaseni iskeytyy huomattavasti lujempaa ovenkarmiin. Ei muutoksia reaktiossa. Tömps – tömps – tömps! Jykevä sarja oven lasiin. Oven lämpimämmällä puolella ilmekään ei värähdä.
“Mitä ihmettä?” hämmästelen mukanani oleville kahdelle nuoremmalle tenavalle, joista toisella on vuosisadan vessahätä. (Kuvaa liittyy tapaukseen).
Hetkeä myöhemmin ekaluokkalainen jättää tabletin, siirtyy nauraen ovelle ja avaa sen: “Pränkki! Eikö ollut hyvä pränkki? En muka kuullut!”
Avauduin viikko sitten, että ekaluokkalaisen sanakirjaan on kotiutunut joukko sanoja, joiden ymmärtämisessä minulla on vaikeuksia. Yksi tulokas on tämä pränkki. Se on niin vietävän viheliäinen ilmiö, että säästin sen ihan omaan postaukseensa!
Internet tiesi, että pränkki on kepponen tai pila. Ja vaikka ajoittain tuntuukin, että kukkahattuilusta on tulossa ydinosaamistani, niin kyllä olen mieleni pahoittanut. Seitsemänvuotiaan puheissa on ajoittain ihan tarpeeksi selvittelemistä ilman 365-aprilliakin.
Tuskin myöskään maltan odottaa, että nelivuotias alkaa täyttää luppoaikaansa pränkeillä.
Ekaluokkalaisen pränkki tarkoittaa huijaamista
Tätä on jatkunut nyt pari viikkoa.
Läksykirja on jäänyt kouluun. Hetken selvittelyn jälkeen käy ilmi, että ei ole jäänyt: “Hyvä pränkki!”
Koulusta ei ole kävelty sovittua reittiä kotiin. Kun asiasta on jonkin aikaa juteltu, niin selviää, että kyllä on kävelty sovitusti: “Hyvä pränkki!”
Pikkusisko pyrkii WC:stä ulos, ekaluokkalainen nojaa täysillä oveen ulkopuolella. Kun puutun tilanteeseen, on kommentissa tuttu klangi: “Hyvä pränkki!”
Är-syt-tää! Jota kuinkin yhtä paljon kuin silloin, kun lapsi oppi samana päivänä kiroilemaan kahdella tavalla.
Ymmärrän kyllä, että ekaluokkalaisen on hankala keksiä hyviä piloja. Hänen pränkki-ideansa ovat aikuisen näkökulmasta järjestäen palturin puhumista tai jonkin sortin huijaamista. Olen myös yrittänyt selittää, että hyvä kepponen on hauska molemmista osapuolista.
Silti ärsyttää niin mittavasti, että näpäytin junnua huonolla hetkelläni hänen omalla tyylillään: Ekaluokkalainen kinusi lähi-Leo’siin. Totesin tyynesti, että ilman muuta tänään lähdetään. Puolen minuutin tuuletuksen jälkeen totesin lakonisesti: “Ei olla lähdössä – hyvä pränkki!”
Lapsi ei arvostanut. Itsekään en arvostanut enää pari minuuttia tapahtuneen jälkeen.
Pränkki, jos luet tämän, ole hyvä ja siirry seuraavaan osoitteeseen!
ps. On niitä hyviäkin pränkkejä. Niitä kutsutaan usein jäyniksi. Tyyppiesimerkki tällaisesta saatiin, kun ruotsalaiset nostivat Wasa-laivan mukana merestä Paavo Nurmen patsaan. Pitäisi varmaan iloita, että poika on teekkarikulttuurin portilla jo seitsemänvuotiaana.