Blogissa pitäisi kuulemma olla enemmän kuvia. Uskoo, ken tahtoo. Joka tapauksessa viikonloppuna oli kaksi niin hyvää syytä roikuttaa japanilaista elektroniikkaa kaulassa, että tässäpä on kuvia, olkaa hyvä! Ai ne syyt? Yksi: mahtava kesäinen sää. Kaksi: serkut temmeltämässä penskojemme kanssa.
Varma vanhemisen merkki: ennen nautti tivolivehkeistä sun muista kieputtimista. Nykyään mahan täyttänyt oksennus meinaa purkautua jo pelkästään lasten kiikkuvauhtien katsomisesta. Mutta sukupolvesta toiseen kiikun kutsu näyttää säilyttävän vahvuutensa. Hyvien säiden kannustamana ehdimme käydä neljässä eri puistossa kahden päivän aikana.
Hyppynaru oli kovin käytetty leikkikalu viikonlopun aikana. Ei sillä kyllä nähdäkseni kukaan hyppinyt, mutta vetämiseen, lassoamiseen ja rajojen asettamiseen narua käytettiin taajaan.
Viikonlopun aikana nallekarkit menivät kerrankin tasan. Aikuiset nimitäin suostuivat syömään jakojäännöksen.
Vauva sai viikonloppuna huomiota kuin Juha Mieto vanhainkotivierailulla.
Taloja, matoja ja tukkaa! Siinä suosituimmat muovailut.
Tukan suosio saattoi johtua siitä, että parturin materiaalia sai valmistaa valkosipulinpuristimella.
Hiekkahommiin liittyen muksut tarjoilivat taas hyvän muistutuksen. Vaikka viikonlopun aikana touhuttiin monenlaista, niin jälkikäteen vanhin lapsemme piti parhaana sitä, että sai mennä hiekkikselle vanhempien serkkujen kanssa ilman aikuisia.
Tie pohjoiseen.
Kuinka paljon mahtuu pieneen hämikseen, pieneen hämikseen, serkku-lapsia, melkein kuin sisaruksia.
Kesän ekat kuistilla syödyt!
Illalla, serkkujen siirryttyä multimedian pariin auton takapenkille, oli ohjelmassa vielä esikoisen viimeinen kerhokirkko. Kerhoaika on ohi. Sen verran liikutuin, että keskimmäisen sylipyörinnästä kastuneen paidan lisäksi kostui melkein silmäkulmakin.