Hallitus on pitkin syyskesää vihjaillut, että baarin aukioloaikoja pitäisi rajoittaa. Olen nyökytellyt, vaikka kanta-asiakkaan yöelämä ei untani olekaan häirinnyt samassa määrin kuin hallituksen unta.
Kahdeksan kuukauden tarkastuksessa neukkutäti oli vahvistanut näkemyksen: maitobaari kiinni iltasyötön jälkeen. Kymmenen kilon elopainon saavuttanut vauva kyllä pärjää yön ilman drinkkejä. Yösyönti kuuluu vain jouluun!
Mielenkiintoista asiassa on, että vauvamme ei juurikaan heräillyt öisin ollessaan pieni, kuten kerroin kuuden kuukauden katsauksessa. Ensimmäinen flunssa kuitenkin siirsi hyvät yöt muistoiksi vauvakirjan sivuille ja loppukesästä suunta oli vain huonompaan. Vauva saattoi herätä viisikin kertaa yön aikana maidolle. Vain nukahtaakseen lämpöön ja tuttuun makuun.
Väärä uniassosiaatio parahtivat sekä neukkutäti että internet asiasta kuullessaan. Oli siis todellakin aika ryhtyä rajoittamaan baarin aukioloaikoja. Lakiluonnos oli kahden isomman muksun kohdalta tuttu: äiti nukkumaan eri huoneeseen kuin vauva ja isä. Isän toimenkuvana tarjota lohtua vieroitusoireisiin aamukuuteen saakka, minkä valitsimme baarin aukeamisajaksi.
Ensimmäinen yö
Meillä meni vauvan kanssa tosi hyvin yhteen. Tai itse asiassa puoli yhteen saakka. Sitten oli hänen mielestään aika siirtyä baariin. Yritin hyssytellä ja laulaa epävireisesti, mutta olemattomin tuloksin. Vauva protestoi huonontunutta palvelutasoa välillä selkätreeninkin sisältäneellä itkulla. Näillä hetkillä nappasin pettyneen ihmistaimen syliin rauhoittumaan. Myrskyn tyynnyttä hivutin käärön takaisin pinnikseen. Takaraivoni ehti nippa nappa maistaa tyynyn pehmeyttä, kun parku alkoi uudestaan.
Puolentoista tunnin jumpan jälkeen luovuin kauniista ajatuksesta, että vauva oppisi nukahtamaan omaan sänkyynsä. Otin muksun viereeni ja sammahdimme kumpikin jumpasta väsyneenä varsin nopeasti.
Vauva nousi vielä yön aikan pariin otteeseen barrikadeille (lue: itkemään konttausasentoon), mutta rauhoittui nopeasti tutittelulla. Kun vaimo kömpi aamulla makkariin, vastassa oli jälleennäkemisestä iloinen vauva ja väsynyt isä. Miten voikin yksi huono yö väsyttää niin? Miten ihmeessä vaimo on jaksanut tuollaista settiä neljättä kuukautta?
Aamusumpilla synkronoin aktiivisuusrannekkeen tiedot nettiin ja taisin hakea hieman arvostusta/sääliä tutkimalla isoon ääneen valvomisjaksoja.
Toinen yö
Vaimo jatkoi retkeilyään lastenhuoneessa. Vauva nukkui huomattavan hyvin edellisyöhön verrattuna. Ja koko yön omassa sängyssään, mitä nyt yhden kerran syliteltiin. Luit oikein: vekara nukkui koko yön omassa sängyssään. Kyllä aukiolojen rajoittamisessa on järkeä!
Aamulla en enää jaksanut synkronoida aktiivisuusranneketta, koska tiesin, että yön vaiheissa ei olisi mitään, millä leveillä.
Kolmas yö
Kolmas yö kahdestaan vauvan kanssa oli uskomaton. Tiivitaavi nukkui tilavasti omassa sängyssään, minä ahtaasti yksin 180 senttisessä. Pari kertaa havahduin, kun pätkä rapisutteli pinnasängyn reunasuojia kynsillään. Mutta koska muuta audiohälytystä ei annettu, tyydyin vain kääntämään kylkeäni.
Aamulla säikähdin – ei yhtään tutitusta, ei yhtään kitinää. Siis ei koko yönä!
Neljäs yö
Vaimo palasi makuuhuoneeseen nukkumaan retkeiltyään kolme edellistä yötä isompien lasten kanssa tytön huoneen lattialla. Isommat lapset protestoivat. Vauvaa ei kiinnostanut, hän vain nukkui katkotta aamuun.
Viides ja kuudes yö
Vauva heräsi kerran kumpanakin yönä, mutta rauhoittui vaimon suorittamalla tutittelulla. Yes, edes baarin tuoksu ei siis kirvoittanut ilmoille vaatimusta baariin pääsemisestä.
Seitsemäs yö…
… on tuleva yö. Eiköhän se hyvin mene. Jo tässä vaiheessa uskaltaa kuitenkin kirjoittaa, että kylläpä oppi tämäkin muksu helpolla, että yö ei ole juomista varten.
pst. Isäkuukausia voi seurata Facebookissa ja blogit.fi:ssä. Viime aikoina olen yritän hahmottaa myös, miten Instagramia käytetään, mutten kyllä ole varma, olenko tajunnut sen syvintä ideaa. Joka tapauksessa olisi mukavaa, jos liittyisit seuraajien joukkoon 🙂
Olipa surkeasti otsikoitu.
Kiitos palautteestasi.
Hienosti toteutettu vieroitus yösyömisestä 👍 Ja aina yhtä hauskasti kirjoitettu 😊
Kiitos kommentista! Tuo meni kieltämättä nappiin. Aika sitten näyttää, kuinka kestävästi muksu asian oppi.