Beatles-Legot
Maailmassa on muutamia totuuksia, joita ei pidä ehdollistaa. Kuten se, että vesi koostuu hapesta ja vedystä. Tai se, että sateenkaari muodostuu valon taittuessa vesipisaroista. Tai se, että Legot ovat aina hyvä lahja.
Legoja on nykyään (liian) monenlaisia. Jos haluaa yllättää sekä leikki-ikäisen että tämän vanhemmat, kannatta lahjapaperiin kiepauttaa Legon Beatles-sarja Yellow submarine. Nimensä mukaisesti noin viidestä ja puolesta sadasta osasta muodostuu keltainen sukellusvene. On päheä! Mukana on myös minifiguurit Beatlesin jäsenistä. Nämä saattavat vielä joskus olla keräilyharvinaisuuksia.
Puinen parkkitalo
Oletko nähnyt kuvan, jossa lapsi istuu ison muovileikkikalukasan päällä? Kasa on melkoinen Mt. Everest. Se kuvaa paljonko lapsuudessa keskimäärin saadaan muovisia leikkikaluja. Kuva on pysäyttävä, varsinkin jos on kuullut joskus mikromuovista. Ylenpalttisen muovin käytön välttäminen lie perusteltua.
Saksalainen Hape tekee leikkikaluja puusta. Laatu on kohdallaan. Merkin parkkihallinkin materiaali on siis joskus humissut metsässä. Ja kaiken hyvän lisäksi nelikerroksinen halli on todella tyylikäs muovisiin tutiseviin viritelmiin verrattuna.
Elämys
Hapea ostamalla voi välttää muovia. Elämyksiä ostamalla voi välttää kaikkea materiaa. Aika nuorikin ymmärtää aineettoman lahjan päälle. Ainakin, jos lahja on vaikkapa pääsylippu sisäleikkipuistoon (Isäkuukausien arvio HopLopista ja myös Leo’s leikkimaasta). Kävin alkusyksystä viisivuotiaan kanssa jääkiekkopelissä. Kokemuksen perusteella uskallan suositella leikki-ikäisen lahjaksi myös urheilu- tai kulttuuritapahtuman pilettiä. Väitän myös, että antaja saa tällaisesta lahjasta paljon itsekin, jos menee mukaan lahjan “lunastukseen”. Leikki-ikäinen on mukavaa seuraa!
Potkupyörä
Potkupyörä on yksi parhaista jutuista, mitä lapsille on keksitty äitiyspakkauksen ja vaippojen jälkeen. Hehkutin sitä muun muassa kesällä, kun keskimmäinen oppi noin vain pyöräilemään. Jo alle 90-senttinen pätkä pääsee kokemaan pyöräilyn vapautta ja samalla oppii fillaritaidot kuin huomaamatta. Potkupyöräily onnistuu talvellakin ja suvaitsevat vanhemmat antavat vähänkään isommassa kodissa ajoluvan myös sisällä.
Vesiliukoiset värikynät
Vahaliidut tai puuvärit, jotka ovatkin ikään kuin vesivärit. Ensin piirretään kynillä ja sitten tasoitetaan taikka sekoitetaan värejä märällä siveltimellä. Näissä on pientä magiikkaa! Sotkua Paperin ulkoista taidetta ei synny samaa määrää kuin varsinaisilla vesiväreillä.
Ps. Huonojen värikynien ostaminen pitäisi kriminalisoida. Lapsen käytössä kynä putoaa ihan varmasti jossakin vaiheessa. Huonossa kynässä väri pirstoutuu tässä vaiheessa kuoren sisässä tuusan nuuskaksi. Harmittaa lasta ja harmittaa aikuista. Huonoista väreistä jää myös paperiin niin vähän väriä, että on turha syyttää lasta, jos Picasso-hommat eivät kiinnosta.
Reuhurinne tai Kirjatiikeri
“Lukeminen kannattaa aina”, toisteli Jörn Donner telkkarissa minun lapsuudessani. Ei ollut väärässä. Juuri lukemaan oppineelle suosittelin jo aiemmin Kirjatiikeri-sarjaa. Se on yksi harvoista kapitaalein kirjoitetuista ja tavutetuista juonellisista kirjasarjoista. Lukutaidossa hieman kynnysmattoa pidemmälle päässeelle hyviä vaihtoehtoja löytyy Reuhurinteen Lue itse -merkityistä kirjoista. Niissä pisimmät sanat on tavutettu.
Omat sakset
Ainakin kahden lapsen otannalla omat sakset ovat 2-4 -vuotiaalle melkoinen ylpeyden aihe. Leikkaaminenkin alkaa sujua, kun lapsen ei tarvitse yrittää venyttää sormiaan aikuisten saksille. Plussana se, että pienillä saksilla lapsen on paitsi helpompi leikata, myös jossain määrin vaikeampi tehdä isoja vahinkoja.
Paperisia valokuvia tai kuvakirja
Valokuvia on kaikkialla. Kiitos digikameroiden ja älylaitteiden. Paradoksaalista sinänsä, mutta paperisia valokuvia näkee yhä harvemmin. Valokuva on kuitenkin printattuna aivan erilainen kokemus kuin digitaalisena. Kokoa leikki-ikäiselle nippu vuoden parhaista hetkistä paperilla tai valokuvakirjana. Mielestäni mahti-idea on myös sukulaisten ja muiden tärkeiden ihmisten kuvien tulostaminen. Varsinkin pienten kanssa tällaisten kuvien plärääminen on mukavaa. Isommille voi tehdä kysymyksiä: “Etsipä näistä henkilöistä iskän sisko?”
Tähti-yövalo
Mörköjä sängyn alla ja mustia hahmoja oven pielessä? Yövalo auttaa! Kehuin aikaisemmin tähden muotoista yövaloa, joka valaisee parilla pikkuparistolla kauan. Ei siis sähköjohtoja, eikä sähköiskun vaaraa. Valossa on myös viidentoista minuutin ajastin. Käy täten myös esimerkiksi peliajan rajoittamiseen: “Peli kiinni, kun lamppu sammuu!”
Suksipaketti, luistimet, liukuri, lumipotkulauta tai iso Plaston aura-auto
Mikään ulkoiluun ja liikuntaan kannustava lahja tuskin tarvitsee erityisesti perusteluita. Suksissa ja luistimissa tarvitaan tietysti tarkkuutta koon valinnassa. Kasvuvara ei näissäkään lisää lapsen kiinnostusta kamojen käyttämiseen. Mitä Plaston aura-auto tekee listalla, mietit ehkä? Ainakin meillä sen perässä on juostu pihalla käytäviä auraten yllättävän paljon. Kun keulaan sitoo narun, kerholainen vetää reppunsa itse kerhoon, eikä kävelykään tunnu ikävältä.
Mitä sinä ostaisit lahjaksi lapselle? Jätä vinkkisi kommenttiosioon tai jatka keskustelua Isäkuukausien Facebookissa tai Instassa.
Nuo sakset on muuten lähes takuuvarma hitti! Itse lisäisin listaan vielä rooliasut, ne on meillä leikeissä useamman kerran viikossa 🙂
Kiitos vinkistä, en epäile hetkeäkään etteikö tulisi kovaan käyttöön meilläkin!
Kiitos vinkistä, en epäile hetkeäkään etteikö tulisi kovaan käyttöön meilläkin!