Kolme energistä lasta, kaksi univelkaista vanhempaa ja alle yhdeksänkymmentä neliötä. Mikä pitää meidät rivitalossa ja mistä omakotitalojutuista haaveilemme?
Rivitaloasumisen edut perheellisen näkökulmasta
Taivas puuteroi yöllä maan huolella. 15 cm uutta lunta ei kuitenkaan viivästytä töihin ja eskariin lähtemistä, sillä lumitöidemme pinta-ala on neliömetri. Ehkä vähän vajaa. Muista alueista huolehtii kiinteistöhuolto. Samat tyypit ratsastavat pihalla kesäisin ruohonleikkureillaan.
Pihatyöttömyys on yksi rivitalon pätkässä asumisen ehdottomista plussista. Kolan, hiekoitusämpärin tai ruohonleikkurin sijaan voi tarttua vaikkapa Afrikan tähteen. Kiinteistöhuollon plussaa on sekin, että konetyö näyttä voittavan tenavien mielestä jopa Rusty rivetsin tenhon.
Kiinteistöhuoltosopimus tarjoaa muutenkin huolettomuutta. Suihkuhana tiputtaa – soitto päivystysnumeroon. Lattiaämmityksen termostaatti ei toimi – soitto päivystysnumeroon. Lämmitystolppa sökönä – soitto päivystysnumeroon.
Huolettomuus näkyy myös siinä, että pätkäkodista on helppo lähteä reissuun. Ei tarvitse välittää lööpeistä, että pitää olla asutun näköistä myös lomareissun aikana. Talvilomalla ei tarvitse stressata mahdollisista lämmitysjärjestelmän häiriöistä.
Plussaksi laskisin nykyisessä elämäntilanteessa aina myös sen, että siivottavaa on vähemmän kuin enemmän.
Kun perheemme alkuaineet tuntuvat reagoivan liian nopeasti toisiinsa, reaktiota on helpoin hillitä roudaamalla koko keitos ulos. Isommassa kodissa tulisi ehkä erotettua ainekset eri päihin taloa tai jopa eri kerroksiin, mutta pienestä kämpästä siirrytään tällaisessa tilanteessa pihalle. Muutenkin minusta pienestä asunnosta tulee lähdettyä helpommin ylös, ulos ja temmeltämään.
Yksi isoimmista positiivisista asioista löytyy tiliotteelta. Olen jo aiemmin kertonut, että asumiskulumme ovat hyvin pienet. Hieman kärjistäen voi ajatella, että rivarissa asuminen on mahdollistanut sen, että jompi kumpi vanhemmista on pystynyt olemaan kotona yli kuuden vuoden ajan.
Omakotitalosta kaipaamme eniten…
En kiellä, ettenkö hetkittäin kaipaisi lisää tilaa. Kun voitelee suksia pihalla viimassa tai pesee pyörää räntäsateessa, tulee mieleen, että autotalli on parasta materiaa mitä perheellä voi olla.
Viiden ihmisen ulkovaatteet eivät mahdu mitenkään eteiseen, joka on tarkoitettu todennäköisesti eläkeläispariskunnalle, jossa kummallakin on kaksi ulkovaatetta: kauppakeskukseen sopiva samaan tahtiin kahiseva tuulipuku ja villakangastakki teatterireissuille. Öisellä vessareissulla käytävässä yöpyviin ulkokenkiin kompastuessaan olisi helppo allekirjoittaa, jos joku työntäisi eteen omakotitalon kauppakirjan.
Eteisen ohella lisäneliöiden huudon kuulee selvimmin kuivaustiloissa. Kolme lasta ja silloin tällöin hikiliikuntaa harrastava pariskunta tuottaa viikossa kuivattavaa paljon. Pyykkitelineelle on hyvä paikka kylppärissä, mutta suihkuun ei silloin tietenkään ole asiaa. Huoh.
Rivarikodin miinuksiin lasken myös sen, että täällä ei ole tilaa kunnon kirjahyllylle. Olen tekstiorientoitunut ihminen ja näkisin kodissamme mielelläni kirjahyllyn mahdollisimman laajoine kokoelmineen. Kokonaan eri asia on toki, pitäisikö neliöitä olla 150 vai 450 ennen kuin tällaisella olisi vaimonkin mielestä tilaa.
Takka ja sen hiilloksella saunan jälkeen hitaasti paistettu makkara – ne ovat mielikuvissani omakotitaloon liittyvää elämän luksusta.
“Vieläkö te kauan aiotte mahtua siihen?”
Tuon hyväntahtoisen kysymyksen kuulen lähes viikoittain. Kun ynnään edeltä plussia ja miinuksia yhteen, on helppo vastata, että eiköhän ainakin pari vuotta.
Itse asiassa arkemme pyörii olohuoneessa ja keittiössä. Lapset eivät vielä osaa käyttää omia huoneitaan muuhun kuin nukkumiseen. Siinä mielessä mahdumme vielä oikein hyvin. Ja kun oikein ahdistaa, katselen kuvia Aasian asunnoista. Hitsi vie, että asummekin väljästi!
Täällä toinen! Meillä asunto jakaantuu kahteen kerrokseen ja mukana menossa vielä iso koira ja kissa. Lapset iältään kouluikäisiä ja yksi uhmaikäinen. En kaipaa omakotitaloa, ainoastaa yksi huone lisää olisi kiva niin saisi taaperon pois vanhempien makuuhuoneesta. Nykyään pitäisi kaikkien mielestä olla se 150 neliöinen omakotitalo. Ainakin!
Ja itse en ole koti-ihminen yhtään, ei kiinnosta piha rapsuttelut eikä päivän kestävä lauantaisiivot.
Koti on siellä missä on perhe, ja on kiva kun se perhe on siinä lähellä.
(Ja justhan tässä lisätilaa saatiinkin kun muutettin 75 neliöisestä kerrostalokolmioista 78 neliöiseen rivariasuntoon. ) 😀
Kiitos kommentista! Tämä lauseesi on kyllä suorastaan huoneentaulukamaa: “Koti on siellä missä on perhe, ja on kiva kun se perhe on siinä lähellä.” Noinhan se juuri on!
Kiitos tästä! 🙂 hauska teksti ja helppo samaistua.
-Jonna (64 neliötä, 2 aik, 2 lasta ja yks syntymässä)
Kiitos itsellesi kommentista ja kaikkea hyvää uudelle perheenjäsenelle!