Mitä tapahtuu, kun lapset vievät kylpylöitä karttavat vanhempansa kylpylään?

Ensin toivotaan, että kunpa lapsi kävelisi ja puhuisi. Sitten toivotaan, että lapsi olisi hetken paikallaan ja edes tovin hiljaa.

Olen luullut yllä olevaa suurimmaksi ristiriidaksi lasten kanssa. Viime viikonloppu osoitti, että suurempiakin ristiriidan tunteita voi kokea. Tarvitaan vain kylpylä ja epämääräinen roska.

Ennen yksityiskohtiin menemistä pitää tunnustaa.

Olen pitänyt samanlaisia tuulipukuja* varmimpana vanhan parin merkkinä. Vielä varmempi merkki taitaa olla, että tarttuu kylpylähotellin täkyyn, jossa tarjoushintaa vastaan käy kuuntelemassa luennon siitä, kuinka viikko-osake on paras tapa hoitaa lomailu.

Jep, lomailimme siis kylpylähotellissa. Laitoksessa, josta lapset ovat haaveilleet suunnilleen vuoden.

Jo ensimmäisenä iltana lämpimässä lastenaltaassa lilluessani tajusin, että tuijotin isointa kohtaamaani ristiriitaa lapsiperheen elämään liittyen. Altaassa pyöri jokin ruskehtava möykky. Miten voi yhtä aikaa miettiä, että mikä tuo on ja samaan aikaan olla niin vahva fiilis, että en todellakaan halua tietää?

Ristiriitojen TOP-3 meni uusiksi, mutta seuraavana päivänä ykköstila vaihtui jälleen. Edellisillan kuvio toistui tällä kertaa porealtaassa. Siinä kun roskaa aikansa tuijotti, niin alkoi vahvasti tuntua, että poreissa tanssiva möykky pieneni hiljakseen.

Muutenkin kylpyläloma tarjosi vahvoja tunteita. Kun katsoo toista lastenaltaan reunalla tärisevää vanhempaa, tietää mitä vertaistuki tarkoittaa. Ihan teki mieli sanoa: ”Minäkin olen täällä palelemassa lasteni takia!”

Oikein tarkasti rivien välistä lukemalla voi hoksata, että en varsinaisesti viihtynyt lilluntaosastolla. Täytyy silti tunnustaa, että plussan puolelle jäätiin komeasti.

Tärkein syy on se, että lapset nauttivat. Vuoden ja kolmen kuukauden -ikäinen kuopus laski vaahtosammuttimen korkuisesta liukumäestä kymmeniä kertoja. Joka kerta veteen pärskähtäessään hän nauroi ääneen. Samaa iloa huokui isompienkin lasten olemuksessa.

Reissua oli totisesti odotettu. Esikoinen totesi jo lilluntalaitoksen parkkipaikalla: ”Täällä on mahtavaa!”

Riemun lisäksi viikonloppu tarjosi lapsille neljät treffit uimaveden kanssa. Tenavien vesiarkuus vähenikin kylpylässä kuin perheellisen audit-pisteet. Se lupailee mielestäni hyvää uimaan oppimisen kannalta.

Lapset olivat reissussa niin rentoja, että ikimuistoisia lausahduksia riitti vanhempien iloksi yhtenään. Ravintolassa esikoinen esimerkiksi kommentoi lasagne-ehdotustani tuumien, että ”se on kovin arkista”.

Ruokaan liittyi myös hauska juttu sunnuntain aamupalalla. Saatoin edellisinä päivinä hieman mutista, kun buffetissa ei ollut hotelliaamupalan ainoaa pakkokomponenttia eli pekonia. Sunnuntaina keskimmäinen ehti seisovanpöydän ääreen vaimon kanssa ennen minua ja kuopusta. Vaimo huomasi, että keittiöllä oli paistettu peksua. Siitäpä ilostuneena keskimmäinen juoksi minua vastaan ja suorastaan huusi: ”Iskä, tänään on pekonia!”

Olemme toki kiertäneet vaimon kanssa kylpylöitä ennenkin. Pääasiassa kaukaa. Lillumassa olemme käyneet 2002, 2009 ja nyt lasten kanssa 2018. Lasten riemu oli niin mittavaa, että seuraavaan ihmistenpesulareissuun ei varmasti mene yhdeksää vuotta.

* Kerran on tätäkin kokeiltu. Meni vähän överiksi. Tilattiin nimittäin anopillekin samanlainen puku samasta tarjouksesta. Siinä me anoppilan hiekkatiellä sitten käveleskeltiin kolme rinnakkain identtisissä tuulipuvuissa. Vähän kuin tähtensä menettänyt curling-joukkue.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram odottavat juuri sinua! Tykkä ja pysyt kärryillä paitsi uusista postauksista myös esimerkiksi lasten ikimuistoisista lausahduksista!