Paljonko maksoi kahden viikon perhelomamme Gdańskissa?

Kaksi viikkoa Itämeren Rivieralla (tai suomalaisemmin sanottuna turkulaisten Tallinnassa). Vanhemmat, 6v, 4v ja 1v. Majoitus ytimen ytimessä. Paljon nähtävää ja koettavaa.

Olen aikaisemmissa Gdańsk-postauksissa (Pienten lasten kanssa Gdańskissa ja Kaksitoista vinkkiä Gdańskiin) kehunut paikkaa paljon. Myös sen edullisen hintatason vuoksi. Mutta millaisen summan tuollainen alussa kuvattu kokonaisuus aiheutti kuitin viimeiselle riville?

Ennen hintoihin menemistä pitää korostaa, että emme juosseet maksullisesta nähtävyydestä toiseen. Otimme rennosti – hengailimme puistoissa ja välillä jopa kämpillä. Hintalappu olisi siis isompi, jos olisimme kiertäneet ahnaasti maksullisia turistikohteita.

Lennot Oulu-Helsinki-Gdańsk

Varasimme paikat lentävään putkeen varsin hyvissä ajoin – viisi kuukautta ennen reissua. Finnairin tarjous kuljetti meidät Oulusta Helsingin kautta Gdańskiin ja takaisin 675 eurolla. Lipputyyppi oli mallia tarjous eli ruumaan meneviä laukkuja ei sisältynyt hintaan. Pärjäsimme yhdellä ruumalaukulla, joka maksoi extraa 20 euroa suuntaansa.

Vaippoja käyttävämme on vielä niin pieni, että matkusti sylipaikalla. Se on halpa paikka. Ja hikinen.

Majoitus ytimessä

Asuimme jopa meikäläisen voimiin suhteutettuna kiven heiton päässä Kultaisesta portista. Aivan kaupungin paraatipaikoilla siis. 54 neliömetrin tilava kaksio niin ikään tammikuussa varattuna maksoi 1144 euroa, minkä päälle tuli vielä 60 zlotin eli 14 euron siivousmaksu.

Punkkasimme kaksiossa 14 yötä, joten siivousmaksun huomioiden hintaa tuli yötä kohden noin 83 euroa.

Liikkumiset Suomessa ja Puolassa

Ajoimme kotimaassa lentokentälle ja vastaavasti takaisin kotiin taksilla. Kyydit keltaisen kyltin alla maksoivat 28 ja 31 euroa.

Gdańskissa siirryimme kentältä kämpälle taksilla, joka maksoi 21 euroa. Takaisin lentokentälle suhasimme aivan Kultaisen portin vierestä lähteneellä bussilla. Se maksoi koko perheeltä noin 3 euroa.

Muutoin liikuimme paikallisjunalla, ratikalla ja linja-autolla yhteensä 15 matkaa. Ne maksoivat yhteensä 51 euroa.

Malborkiin valtavaa linnaa ihmettelemään suhasimme niin ikään junalla. Meno-paluu junassa kustansi koko perheelle kaksi kymppiä. Valitsimme kylläkin hitaamman (vajaa 40 minuuttia) ja nuhjuisemman junan. Nopeampi olisi ollut jonkin verran kalliimpi.

Nähtävyydet

Eläintarhan perhelippu 19 euroa. Sopotissa valitsimme kiireessä varmasti kaupungin kalleimman aurinkovarjopaikan ja maksoimme itsemme kipeäksi, 23 euroa. Marian kirkon torniin johtavien 408 askelman käytöstä minä maksoin 10 zlotia ja poika 5. Euroina isä-poika -kiipeäminen maksoi siis vajaat neljä yksikköä.

Risteily Gdańskista Sopotiin 28 euroa. Hinta yhteen suuntaan, sillä vietimme päivän Sopotissa ja palasimme takaisin junalla. Vaimo ja 4v kävivät maailmanpyörässä, 11 euroa.

Lapset pääsivät Malborkin linnaan ilmaiseksi, mutta aikuinen pariskunta pulitti sisäänpääsystä 18 euroa.

Loopy’s world -sisäleikkipuisto oli aikuisille ja taaperolle ilmainen. Puistossa oli eri taksa viikonlopulle ja muille päiville. Kahden lapsen päivärannekkeet viikonloppuna maksoivat 21 euroa.

Loppusumma ei päätä huimaa

Lentoihin kului siis kaikkiaan 715 euroa, majoitukseen 1158 euroa, kulkemisiin Suomessa & Puolassa 154 euroa ja nähtävyyksiin 124 euroa.

Onko yhteissumma 2151 euroa sitten paljon vai vähän? Minusta se on viiden hengen kahden viikon lomasta varsin vähän.

Ps. Ai, että syömiset ja juomiset puuttuu? No, niin tekee, mutta kun kotimaassakin pitää syödä ja juoda, niin on mielestäni väärin listata kaloreita reissukuluihin.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram. Tervetuloa!

Leave a Comment