Paljonko lapsi näplää kännykkäänsä? Mitä hän sillä tekee? Miten varmistaa, ettei lapsi asenna sopimatonta tai kalliiksi tulevaa puhelimeensa? Voisiko puhelimen avulla seurata, missä lapsi kulkee?
Tuollaiset kysymykset velloivat mielessäni, kun esikoinen sai kännykän. Helpotuksekseni huomasin, että samat mietteet ovat edistäneet muidenkin vanhempien harmaantumista niin paljon, että Google on kehittänyt ilmaisen Google Family link -sovelluksen.
Family link asennetaan lapsen Android-laitteeseen ja vanhemman Android– tai iOS-kapulaan. Sen jälkeen vanhemman laitteesta voi rajoittaa varsin monipuolisesti lapsen laitteen käyttöä. Aikuisen sovellus näyttää myös tietoja lapsen puhelimen käytöstä. Lisäksi vanhemman laitteesta voi seurata lapsen (laitteen) sijaintia. Hukkaan joutuneeseen puhelimeen voi pakottaa “sireeniäänen” päälle ja hätätilanteessa tyhjentää koko lapsen kapistuksen.
Helppo asennus
Asensin Family linkin samalla, kun värkkäsin lapsen puhelimen käyttövalmiiksi. Sovellus neuvoi, kuinka lapselle tehdään Google-tunnus ja kuinka laitteet yhdistetään toisiinsa. Aikaa kului puolisen tuntia, sormi ei ajautunut suuhun kertaakaan.
Isoimmat ongelmat Family linkin asennuksessa olivat henkisiä. Piti hyväksyä, että Google alkaa kerätä paljon tietoa lapsestakin. Ja sitten piti keksiä lapselle sähköpostiosoite. Koska emailia käytetään joissain palveluissa muille käyttäjille näkyvänä käyttäjätunnuksena, en halunnut lapselle etunimi.sukunimi-muotoista osoitetta.
Digirakkautta eli rajoja lapsen puhelimen käyttöön
Google Family linkissä pidän eniten monipuolisista sisältörajoituksista. Vanhempi voi päättää sovellus sovellukselta, onko se lapsen käytettävissä vai ei. Kuulun esimerkiksi siihen porukkaan, jonka mielestä Youtube ei kuulu koulutietään aloittavan sovelluspalettiin. Yksi pyyhkäisy puhelimessani piilottaa koko Tuubin lapseltani. Arvostan.
Myös sen voi rajoittaa, minkä PEGI-luokituksen mukaista sisältöä muksulle näytetään Play-kaupassa . Toisin sanottuna lapseni puhelimella Play-kauppaa selattaessa Grannyä tai Grand Theft Autoa ei ole olemassakaan.
Lisäksi Play-kaupan saa toimimaan niin, että aina kun lapsi yrittää asentaa jotain, aikuisen pitää antaa hommalle hyväksyntänsä. Joko etänä tai lapsen puhelimesta.
Myös esimerkiksi Google-hakuihin ja selaimen käyttöön voi asettaa nihilismiä.
Lapsen kännykän käyttämiselle voisi asettaa päivittäisen aikarajoituksen. Samoin voisi estää laitteen käyttämisen “nukkumisaikana”. Rajoitusten henkselit venyvät toki sen verran, että lapsi saa aina yhteyden vanhempiinsa.
Lapsen sijainnin seuraaminen toimii
Esikoisemme käveli hiljattain ensimmäistä kertaa koulusta yksin kotiin. Valehtelisin, jos väittäisin seuranneeni suoritusta huolettomana. Mutta siinä en valehtele, kun sanon seuranneeni suoritusta. Family linkistä näkee lapsen laitteen sijainnin.
Ensimmäisenä päivänä päivitin näkymän keskimäärin kahden minuutin välein. Pari viikkoa myöhemmin vilkaisin kartalla hitaasti kotia kohti siirtyvää täppää enää suunnilleen kymmenen minuutin välein.
Etukäteen pelkäsin, että sijaintia päivittävä sovellus haukkoisi lapsen laitteen akkua kuin nälkäinen labradorinnoutaja raksuja. Pelkoni näyttää olleen turha.
Tilastoja keskusteluiden tueksi
Johtamisoppien kuluneen viisauden mukaan sellaista asiaa ei voi johtaa, mitä ei voi mitata. Lapsenkin kanssa lienee helpompi puhua ruudun käyttötottumuksista, jos vanhemman ja natiaisen toisistaan eroavien näkemysten sijaan käytössä on dataa.
Ja sitä dataa Family link tarjoaa. Yhdellä vilkaisulla selviää kauanko lapsi on käyttänyt mitäkin sovellusta tänään, eilen, viikossa ja kuukaudessa.
Family link ei ole vanhempi
Kokemustemme mukaan Family linkin avulla yhteisten pelisääntöjen luominen ja niistä kiinni pitäminen on varsin helppoa. Ainakin ekaluokkalaisen kanssa.
Family link ei kuitenkaan korvaa keskusteluita puhelimen käyttämisen etiketistä tai netin vaaroista. Se ei korvaa yhdessä saman ruudun ääressä vietettyä aikaa. Edelleenkin ilmaisen PEGI3-pelin “hinta” saattaa olla kenttien välissä näytettävä K18-pelin mainos.
Mielestäni on myös oikein ja kohtuullista kertoa sovelluksen suomista mahdollisuuksista myös lapselle.
Isäkuukausien Facebook ja Instagram, ehdottomasti PEGI3. Tervetuloa!
Toi mainoshomma on muuten syvältä! En oo itse jaksanut vielä selvittää, mutta eikö tosiaan ole tapaa säätää pelien mainosten ikärajaa?
Onhan se. Ja sama pätee myös Youtubeen. Siinä palvelussa on tosin monta muutakin ongelmaa. Käsittääkseni Google yrittää näyttää jollakin tapaa käyttäjälle soveltuvia mainoksia, mutta homma toimii vähän miten sattuu. Siinä on ihan hyvä syy maksaa muutama euro pelistä/sovelluksesta.
Kiitos tästä vinkistä, varmasti otetaan käyttöön sitten kun tulee aiheelliseksi 🙂 Varmaan tulee sama tapahtumaan itelläkin nappula lähtee ensimmäistä kertaa omille kävelymatkoille 🙂
Ole hyvä! Ei sovellu s huolta poistanut kävelyyn liittyen, mutta kieltämättä vähensi sitä 🙂