Sinä – seitsemänvuotiaamme

Vuosi sitten kirjoitin, että alan kanssasi ymmärtää ensimmäistä kertaa, mitä tarkoittaa että lapsi on yhtä aikaa iso ja pieni. Nyt tiedän sen jo varsin hyvin.

“Kaapo! Ei voisi vähempää kiinnostaa!” huudahdat uhoten iltavillissä, mutta hakeudut kuitenkin hetken kuluttua kainaloon väistämään pimeyttä. Yhdessä hetkessä et pysty pidättelemään pettymystäsi, vaan se purkautuu suoranaisena raivona. Seuraavassa hetkessä kykenet kuitenkin nielemään kiukustasi niin ison siivun, että voit hoitaa pakollisen askareen sisälläsi vellovasta myrskystä huolimatta.

Et ole ainoa, jonka sisällä myrsky hetkittäin yltyy. Sinä nostat tunteiden äärilaidat edelleen myös minun mieleeni. Täysin pyytetön rakkauteni kääntyy kymmenessä sekunnissa pohjattomaksi epävarmuudeksi. En todellakaan aina tiedä, miten päin kanssasi pitäisi edetä. Niin kuin vaikka hetkissä, joissa uhoat yksivuotiaalle siskollesi nyrkit pystyssä. Tunnen sinusta  säännöllisesti ylitsevuotaavaa ylpeyttä, mutta myös vihaa hipovaa ärtymystä. Haet rajojasi ja paikkaasi. Opetat minulle rajojani. Paikkaanikin.

Itseluottamus. Voi hyvänen aika! Sitä sinulla riittää – ei ole myrskyä, jonka nostaman aallon harjalla et usko pystyväsi surffaamaan. Kun kävit ensimmäisen kerran kaverisi kanssa Poke-kävelyllä, julistit eteisessä sisälletullessasi olevasi maailman paras Pokemonin pelaaja. Ronaldon harhautat milloin vain ottamalla pallon jalkojesi väliin ja potkaisemalla ovelasti juuri oikealla hetkellä. Maailmassasi on paljon varkaita ja murtomiehiä, mutta heidän kannattaa varoa sinua. Kuten itse sanot: “Annan niille jokaiselle naamaan!”

Innostumisesi määrä ei kalpene itseluottamuksesi määrälle. Kun luokkatoverisi kertoi koulussa tehneensä itselleen lukunurkkauksen, sisustit kaksi päivää nurkkausta itsellesi. Innostuminen ja keskittymiskykysi takaavat, että saatat istua tiimatolkulla rakentelemassa Legoja, lukemassa taloesitteitä tai laatimassa omaa lautapeliäsi.

Pidät monista asioista, mutta yksi on ylitse muiden. Luulen, että ilman rajoituksiamme et tekisi mitään muuta kuin pelaisit Minecraftia. Toki muutkin pelit viehättävät. Fortnitessä ja Grannyssa lienee kielletyn hedelmän suloisen karvasta makuakin. Puhut niistä paljon, vaikka et niitä pelaakaan. Kaverit ovat koko ajan tärkeämpiä ja tärkeämpiä (pidimme ensimmäistä kertaa kaverisynttäritkin, ne olivat ikimuistoiset), mutta myös aikuisen seura on sinulle edelleen hunajaa.

Isoveljenä olet juuri sitä, mitä isoveli kai yleensä on. Välillä maailman ihanin, kuten todetessasi taaperolle: “Anteeksi, en ole tänään ehtinyt leikkiä kanssasi, mutta lukisinko sinulle iltasadun?” Välillä taas maailman ärsyttävin, kun taannut nimittelemään, vähättelemään ja kiroilemaan. Se on arvokasta, että tosipaikan tullen olet aina ollut siskojesi puolella.

Fysiikkasi on tasolla, josta voisin olla jo monin paikoin kateellinen. Roikut rekkitangossa pienen ikuisuuden. Istahdat tuosta vain lähes spagaattiin. Juoksuun lähtiessäsi pääset täyteen vauhtiin jota kuinkin ensimmäisestä askeleesta. Tasapainosi riittää seisomaan selässäni, kun nousen mahaltaan kyykkyyn. Näkösi, maku- ja hajuaistisi ovat niin tarkkoja, että en ihmettelisi, vaikka hyödyntäisit jotain niistä joskus työssäsi.

Vastikään olet alkanut kävellä koulusta kotiin. Sinulla on tarpeeksi malttia itsenäiseen liikkumiseen. Toisaalta alat ymmärtää oman taitotasosi suhteessa vaatimuksiin. Omatoimisesta koulumatkasta puhuttiin jo aikaisemmin, mutta vedit itse suitsista ja totesit: “Taidan olla siihen vielä liian pieni.”

Niin – koulu. Tuntuuhan se vieläkin uskomattomalta, että saattelin syksyllä sinut ensimmäistä kertaa kouluun. Varsinkin lukutaitosi on kehittynyt mahtipontisesti. Monessa mielessä etsit kuitenkin vielä paikkaasi yhteisössä. Omien sanojesi mukaan: “Välitunnilla kuljin pihalla ja tarkkailin, mitä muut tekevät.”

Opettajaltasi olen kuullut, että olet koulussa reipas, hyväntuulinen, ohjeita noudattava ja taitava. Se tuntuu hirmuisen hyvältä. Ei vähiten siksi, että edesottamuksesi kotona eivät ole olleet raskaan koulusyksyn aikana läheskään aina suoraan käytöksen kultaisesta kirjasta. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että syyslukukausi on ollut niin raskas, että olemme tyytyväisiä ettei kalenterissasi ole koulun lisäksi mitään säännöllistä. Ei edes harrastuksia. Totesit itse muutama viikko sitten: “on hyvä, että saan levätä iltaisin.”

Miltä sama poika näytti isän silmin kuusivuotiaana? Entäs viisivuotiaana?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram.