Seitsemänvuotias on kirjoittanut joulupukin toivelistaan yhdeksi kohdaksi “risuja”. Kysyn, että miksi ihmeessä. Vastaus tulee kuin siltä kuuluisalta rohdotusliikkeen hyllyltä: “Kyllä niistä jotakin rakentelee!”
Ilta on hieman liian pitkällä siihen nähden, että neljävee valvoo yhä. Uniaika on mennyt ohi ja vilkkaus saanut vallan. Pötköttelemme vierekkäin (eli nukutan väärin), kun tyttö keksii vielä varman tavan siirtää hiljaisuutta: “Iskä, saanko laulaa vielä yhden laulun, jonka olen oppinut kerhossa.”
Toki-toki.
“Syksy saapuu. Lehdet putoaa. Lehdet puista putoaa. Koivusta lehdet putoaa. Ne ovat oransseja. Keltaisia. Punaisia. Muistakin puista lehdet putoaa. Lehdet putoaa…”
“Oletko tosiaan oppinut tämän kerhossa, ettet vain keksisi itse laulua juuri nyt?”
“En keksi… Lehdet putoaa. Lehdet puista putoaa…”
Jonkin ajan kuluttua “laulu” loppuu. Kehun kovasti ja kysyn, että voisiko hän laulaa saman laulun uudelleen.
“En voi. En muista sitä, sillä olen kuullut sen kerhossa vain yhden kerran!”
Menee reilu viisi minuuttia hiljaisuudessa. Juuri ennen nukahtamistaan neljävee toteaa: “Iskä, kyllä minä keksin sen laulun itse.”
6v ilmoittaa päivällisen jälkeen: “Minä menen nyt ulos harjoittelemaan lankulla ajamista (pyörällä siis). Saat iskä sitten vanhuksena katsoa ylpeänä, kun minä esiinnyn pyörätemppuvideoissa.”
Kuusveellä ja vuotta vanhemmalla serkkupojalla lähtee mopo täysin käsistä vessasanojen kanssa. Serkkupojan isä toruu poikia: “Älkää nyt isot pojat, tosi lapsellisen kuuloista hokea noita sanoja.” Kuusvee tuuttaa takaisin: “Mutta kun me olemme lapsia!”
Puhutaan lempivuodenajoista. Neljävee linjaa: “Kesä ilman ampiaisia!”
7-vuotiaamme kuullut melko osuvasti väärin laulun sanat: “Mun on pakko twerkkaa, että saisin Pirkkaa!”
Saatoin epähuomiossa opettaa lapsille Jope Ruonansuun “Fyysisesti hauskaa joulua” -biisin idean. 7v lauleskeli vähän myöhemmin: “Hyvää joulua maksalle. Hyvää joulua sydämelle. Hyvää joulua poskille. Hyvää joulua kikkelille. Hyvää joulua mahalle. Hyvää joulua kyynelnesteelle!”
Lapset leipovat äitinsä kanssa. Nelivuotiaalla on omien sanojensa mukaan “leivontahattara” päässään.
Neljävee laulaa joulun alla: “Aattoilta pitkä on, taival vallaton!”
Vaimo nelivuotiaalle joulukuun alussa: “Joulukuun haaste voisi olla, että käyt lelut läpi ja mietit, olisitko valmis luopumaan jostakin.” Lapsen vastaus: “En voi luopua mistään, ne ovat liian rakkaita. En ota sitä haastetta vastaan!”
Sarjan edellinen postaus löytyy täältä, Isäkuukausien Facebook puolestaan täältä ja Insta on majoittunut tänne.