Meillä uskotaan joulupukkiin. Lujasti.
Lahjahommiin liittyen pukki on tilini joulunjälkeisen saldon perusteella satuolento. Tutista vieroittaminen sen sijaan yhteistyössä pukin kanssa on toimivaa kuin lakkahillo leipäjuuston päällä.
Esikoinen työnsi aikanaan reilun kahden vuoden iässä tuttinsa pukille. Vastineeksi hän sai paketin, josta löytyi pehmojänis ja pikkumiehen elämän ensimmäinen oma Herra Hakkaraisen xylitol-pastillirasia.
Keskimmäinen diilasi pukin kanssa 2v 7kk -iässä. Silloin ei ollut joulu, vaan vierailimme Joulupukin kammarissa napapiirillä. Paketista riivitty Legon asuntovaunusetti muistuttaa tyttöä edelleen rohkeudesta Rovaniemellä.
Nuorimmainen oli aikalailla kaksi, kun punanuttu kolisutteli tupaan muutama viikko sitten. Tytölle oli puhuttu pari kuukautta, että joulupukilla olisi spesiaalilahja hänelle tuttia vastaan. Syksyn ja alkutalven aikana käyttö oli myös supistettu pelkkiin nukahtamishetkiin.
Pari minuuttia ennen h-hetkeä juniori työnsi kummatkin tuttinsa suuhunsa. Pukin painettua puuta tyttö meni totisena vieraan puheille ja tumppasi tutit pukin kinttaaseen!
Kuopus protestoi tutin puuttumista tasan yhtä paljon kuin isommat sisarukset aikanaan: yhden illan.
Tutista luopuminen aiheuttanee aina jonkinlaista kaipuuitkua. Jouluaattoilta ei ehkä ole sille ideaalein ajankohta, mutta meideän mielestämme hinta onnistuneesta vieroituksesta on ollut pieni.
“Kaksi tuttia – kaksi lahjaa”
Kuopuksen kanssa joulupukkidiili oli jossain määrin surkuhupaisa. Hän oli jo hyväksynyt tutti pukille, lahja minulle -ajatuksen. Mutta sitten koko lapsikatraamme lähti joulun alla isovanhempien mukaan mummilaan. Ja minä pannahinen unohdin pakata tutin mukaan! Joutuivat ostamaan matkalta uuden.
Kotiin tullessa tytöllä olikin sitten kaksi tuttia. Jossain vaiheessa lapsi oivalsi viestittää, että hän antaa yhden tutin ja saa lahjan. Ja toinen tutti jää hänelle! Jotenkin ei yllätä tämän lapsen kohdalla. Ei auttanut kuin upgradeta sopimus pukin puolesta – kaksi tuttia, kaksi lahjaa.
Siitä eteenpäin tyttö kertoikin monelle tulevasta: “Kaksi tuttia – kaksi lahjaa!”
Aattona tytsy sai sitten Legon Disney-sarjan “Huurteinen leikkikenttä” ja lisäksi oman mukin.
Tarkkaavainen lukija saattaa tässä kohtaa hykerrellä: esikoiselle xylitol-pastilleja, kuopukselle kaksi kovaa pakettia. No, tämän huomasivat tenavatkin nostaa keskusteluun jossain vaiheessa. Vanhimman lapsen lahja on silti ollut äärimmäisen riittoista – taloudessamme ei sen jälkeen ole montaa Hakkaraisetonta päivää nähty.