“Iskä… Tänään koulussa oli sellainen tilanne… Yksi kaveri… Se löi toista kaveria. Melko lujaa.”
Kävelemme poikani kanssa autiolla kevyen liikenteen väylällä ilta-auringossa. Asia on selvästi tärkeä, mutta tilanteen kuvaaminen vaikeaa. Lapsi etsii kestäviä sanoja kuin hetteisellä suolla kulkeva mättäitä.
Matka jatkuu ja päivällä sattunut tilanne hahmottuu. Päätämme yhdessä, mitä asian suhteen tehdään.
Olemme lähteneet kävelylle Pokemon Gon varjolla. Koska pelaamme kumpikin, poika tahtoo minua usein illalla kaverikseen kävelemään.
Pokemon Go on siitä ovela peli, että tekemistä ei ole koko aikaa. Välillä pitää kävellä paikasta toiseen. Siirtymät tarjoavat luontevia hetkiä keskusteluille, joissa katalyyttinä toimii paitsi kahdenkeskisyys, myös pieni liikunta.
Tiedän, mitä lapseni pelaa
Olen keski-iän kynnyksellä. Miksi Pokemon Go aukeaa puhelimessani lähes yhtä usein kuin sosiaalinen media?
Edellä kuvatut kävelyt ovat yksi siirtolohkareen kokoinen syy. Tärkein peruste on kuitenkin kaiken digikasvatuksen peruskallioon kuuluva ohje: tietääkseen mitä lapsi pelaa tai katsoo, on pelattava tai katsottava itsekin samoja sisältöjä.
PoGo on Brawl Starsin ohella esikoisen tärkein digilelu tällä hetkellä. Kun pelaan itse, ymmärrän mistä lapsi puhuu. Ja osaan tarvittaessa auttaa pettymyksissä. Sillä niitä Pokemoniinkin kuuluu. Toisaalta osaan myös iloita aidosti pelisaavutuksista.
Tästä näkökulmasta kirjoitin enemmän talvella pohtiessani, miksi lasten kanssa kannattaa pelata.
Näen samaa peliä tahkoavia lapsia
Pokemon Go kannustaa paitsi liikkumaan, myös olemaan sosiaalinen. Esimerkiksi leikkipuistossa saattaa olla hetkellisesti yhtä aikaa pelaamassa kolmekymmentä 6-50 -vuotiasta. Kun olen yksi heistä, näen minkälaisia kavereita lapseni harrastaman pelin ympärillä pyörii.
Tyypillisesti Pokemonin pelaajat asuvat alueella, jolla pelaavat. Minusta on ihan hyvä tuntea edes näöltä oman asuinalueensa lapsia ja nuoria myös lapsen ydinkaveripiirin ulkopuolelta.
Puhelimeton viisivuotiaskin pääsee pelaamaan
Viisivuotiaallamme ei ole puhelinta, saati liittymää. Hän on kuitenkin hyvin innostunut Pokemoneista. Kun peli löytyy puhelimestani, hän pääsee pelaamaan peliä lähes päivittäin. Se takaa yhden mukavan yhteisen puheenaiheen paitsi hänelle ja minulle, myös hänelle ja isoveljelleen. Iso plussa!
Pokemon näyttää välillä muiden digileikkien tapaan siirtyvän myös konkreettisiin leikkeihin: pihalla napataan Pokemoneja palloa heittäen ja Legoista rakennellaan pelin hahmoja. Mahtavaa, että viisivuotiaskin pääsee näihin mukaan.
Pokemon Go on hyvä peli
Nauttisin toki edellä mainituista hyvistä puolista, vaikka laittaisin Pokemon Gohon puolet vähemmän tiimaa kuin tällä hetkellä laitan.
Commodore 64 -vuosien jälkeen olen syttynyt vain muutamalle pelille: Amigan Kick Off 2 -futikselle, PC:n Doomille ja Pinball Fantasies -flipperille, nokialaisen matopelille ja Xboxin Max Paynelle.
PoGo on siis matopelin jälkeen ensimmäinen mobiilipeli, joka on napannut hieman enemmänkin kuin pikkusormen. Syy lienee siinä, että se on tehty hyvin ja mahdollisia pelipolkuja on monia.
Kirsikkana kakussa on myös aikuisen näkökulmasta pelin vaatima liike. Olen kävellyt muutaman viime kuukauden aikana enemmän kuin pitkään aikaan. Myös juoksulenkeille löytyy täysin uudenlainen rytmi(ttömyys), kun sinkoilee pelipaikalta toiselle.
Lisää digikasvatukseen liittyvää lukemista Isäkuukausissa:
* Mokasin lasten tabletin kanssa – käytin omaa Google-tunnustani
* Google Family link – lapsen puhelimen paras kaveri (ainakin vanhemman mielestä)