Olen naputellut blogiin pari kertaa perhekerhoista (eka kerralla ei oltu ihan mukavuusalueella, mutta hiljalleen kohtaamisen muuttuivat mielenkiintoisiksi). Trendi jatkui Suvivirteen saakka: laskin viimeisellä perhekerhokerralla osallistumislistasta, että kerhoilimme kevätkaudella toistakymmentä kertaa!
Iso syy melko aktiiviselle osallistumiselle on ollut äitituttava, joka on poikansa kanssa kulkenut kerhossa ja pyytänyt meitäkin usein mukaan. Muutaman kerran kerhoilimme kuitenkin ilman tuttujakin, eikä fiilis enää ollut lainkaan harmaa. Tärkeintä on, että tyttö on näyttänyt viihtyvän hyvin ja puhunut ei-kerhopäivinäkin usein, että “mennään kerhoon!”
Itse asiassa perhekerhoilu tuntui loppukeväästä jo niin mielenmyötäiseltä, että innostuimme (jälleen tuttavan houkuttelemana, tosin) osallistumaan perhekerhojen kevätretkelle. Huristeltiin siis muiden kerholaisten kanssa bussilla tunteroinen seurakunnan leirikeskukseen, johon kerhonohjaajat olivat loihtineet ohjelmaa: luontoon liittyviä rastitehtäviä, askartelua, lounas ja laulutuokio. Laulutuokiossa oli sellainen erikoisuus, että ohjaajat ottivat lapset osallistumaan ilman vanhempiaan, joten äidit ja pari isää pääsivät kätkemään makaronilaatikon ja pullakahvit rauhassa. Kyseessä lienee se paljon puhuttu arjen luxus.
 |
| Retkellä askarreltiin perhosia. Poju halusi tapojensa mukaan tehdä lopuksi “yhden oman jutun”. Näyttää etäisesti Mato Matalalta. |
Pariin otteeseen perhekerhon kahvihetkessä on käynyt mielessä, että pitäisiköhän tarjoilusta maksaa jotain. Kerho on nimittäin maksuton. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että eiköhän kirkollisvero saa luvan kattaa tarjoilut.
Täytyy myöntää, että muutama vuosi sitten häiden jälkeen häivähti mielessä ajatus kirkollisveron maksamisen lopettamisesta. Sehän on netissä kuulemma helppoa kuin kulutuselektroniikan tilaaminen. Tuntui vähän, että rippikoulun jälkeen ensimmäisen kerran verolle sai vastinetta häiden yhteydessä, enkä osannut nähdä millaista katetta olisi tarjolla ennen hautajaisia.
No, hautajaiset tuli talven aikana pidettyä. Kuoppasin nimittäin kirkosta eroamisen ajatukset syvälle suomalaiseen mielen melankoliaan. Onhan sekä perhekerho että pojan talven aikana pari kertaa viikossa käymä seurakunnan päiväkerho hienoja juttuja kotona oleville lapsille ja heidän vanhemmilleen.
Verothan ovat lähtökohtaisesti ikäänkuin vakuutusmaksuja – palveluita käytetään kausittain. Niin se menee valtion veroissa ja niin se näyttää menevän kirkollisverossa.