Vieraissa ja lomamatkoissa on sellainen yhtäläisyys, että molempien jälkeen on fyysisesti väsynyt, mutta henkisesti virkistynyt. Aikuisvieraiden jälkeen kropan väsyminen johtuu lähinnä siitä, että illat tahtovat venyä ja pitäähän sitä toisaalta siivota ja kokkaillakin. Lapsikävijöiden jälkeen väsymyksen aiheuttaa, no tiedäthän, yhdistetyn ohjelmatoimiston ja ravintolan pyörittäminen. Mutta onhan se mahtavaa, että kyläillään. Puolin ja toisin!
Meillä on viimeisen viikon aikana käynyt ja ollut vieraita ihan mellevä määrä. Viikon puolivälissä saapui kummityttö kahden sisaruksensa ja äitinsä kanssa. Avasimme pelin käymällä Liminganlahden luontokeskuksessa. Todella hyvä reissu. Kaikki tuntuivat viihtyvän. Seuraavana aamupäivänä meille saapui päiväselti käymään myös äitini ja kummipoikamme veljensä ja vanhempiensa kanssa. Rivarineliössä tuntui olevan elämää, kun kuusi aikuista ja seitsemän alle kouluikäistä touhotti kuulumisiaan.
Kummitytön perheen lähdettyä kotiin, tyttö jäi vielä meille kolmeksi yöksi. Seniorijuniori on ollut koko ajan ihan liekeissä, sillä muutamaa vuotta vanhempi tyttö osaa ja jaksaa leikkiä poikamme kanssa aivan erilailla kuin kukaan muu lapsituttu. Tuollaista ekaluokkalaista on ilo katsella. Ainakin näin semi-ulkopuolisen silmin näyttää, että pirpana on siinä vaiheessa kenties parhaassa iässä. Lapsi on vielä selvästi lapsi, mutta oma rohkeus ja järki riittävät jo muutamaan askeleeseen vanhempien kesäpäiväisen varjon ulottumattomissa. Toisaalta myös pienet kompromissit ja sovittelu onnistuvat jo, ainakin jos väsymys ei paina liikaa.
Viimeiset kaksi päivää kummitytön vierailusta kului kesäpaikassamme. Minulle päällimmäisenä jäi mieleen järjestämäni lasten olympialaiset. Jälleen hyvä osoitus siitä, kuinka helppo lapsia on miellyttää, kunhan jaksaa nähdä hieman vaivaa. Lajit nimittäin olivat – sanoisinko kotikutoisia: jalkapallon heittäminen ämpäriin, pallon kuljettaminen lasten kottikärryillä, vesipyssyllä sankoon ampuminen, ladosta löytyvissä telinevoimistelurenkaissa kiemurtelu, potkupyörällä laudan päällä ajaminen, viuhkajuoksu… Viimeksi mainitussa kylvin pitkin pihamaata puolenkymmentä esinettä, jotka sitten piti noutaa “mahdollisimman nopeasti” huutamassani järjestyksessä yksitellen ämpäriin. Oli mukava nähdä, että seitsenvuotias osti kaikki lajit vielä täysin empimättä. Ja toisaalta meidän noin puolitoistavuotiaskin pystyi osallistumaan suurimpaan osaan lajeista. Hauskin taisi kuitenkin kaikkien lasten mielestä olla päätöslajina ollut ihmiskottikärry, jossa nostin kaikki kolme kottareihin ja kävin juoksemassa parinsadan metrin lenkin mutkitellen. Kikatusta ja innon parahduksia riitti.
Lasten lausuman loppukevennyksen tarjoilkoon tällä kertaa ruuan suhteen hieman nirso kummityttömme. Vaimo teki lounaaksi chili con carnea. Seitsenvuotias ei oikein digannut pavuista. Hän ilmoitti, että pavut ovat ällöjä ja niin edelleen. Mutta äärimmäisen fiksusti ja ennakkoluulottomasti söi kuitenkin lautasensa tyhjäksi. Chili con carnea jäi päivällisellekin, mutta kummityttö ilmoitti hyvissä ajoin, että “minä en halua enää sitä silikonia!”