Laita silmät kiinni. Keskity ja vastaa kysymykseen: “Mikä on työsi tärkein päämäärä?”
Jatka miettimistä. Vastaa nyt kysymykseen: “Ylihuomenna sinun pitää päästä päämäärääsi, mutta ilman työpaikkaa, työkaluja tai -kavereita. Mitä teet?”
Tällaiseen tilanteeseen Suomen opettajat paiskattiin pari viikoa sitten, kun päättäjät naulasivat koulujen oviin laudat koronan vastaisessa taistelussa. Opettajan työn tärkein päämäärä on opettaa ja kasvattaa lapsia. Perinteinen opetus vaihtui parissa päivässä etäopetukseen – systeemiin, jota peruskoulussa ei ole kokeiltu koskaan.
Ja kuinka opettajat tuosta haasteesta selvisivät? Varmasti vaihtelevasti, mutta havaintojeni mukaan keskimäärin kouluarvosanalla 10+.
Kuten koronan hopeareuna -postauksessa tuumin: peruskoulu ponnisti yhdessä yössä kymmenen vuoden vauhdinoton jälkeen kunnon digiloikkaan.
Etätehtävien monipuolisuus yllätti isän
En ole seurannut kakkosluokkalaisemme etäkoulua vain haltioituneena, vaan suorastaan liikuttuneena. Miten ihmeessä hänen opettajansa pystyvät tuottamaan niin toimivia etäkoulupäiviä ilman minkäänlaista ennakkoharjoittelua?
Varsinaisten tehtävien sekaan on integroitu englantia, aivan kuin lähiopetuksessakin. On huomioitu liikunta. On huomioitu se, että kotona eletään hyvin poikkeuksellisia aikoja. On etsitty ja löydetty tapoja pitää yhteyttä. Mielekkäitä tapoja tarkkailla, että tehtävät edistyvät.
Samaa olen lukenut paljon sosiaalisen median keskusteluista: yksi kiittää sitä, että opettajat huomioivat, ettei kotona ole kaikille lapsille omaa tietokonetta. Toinen kertoo kyynelehtineensä liikuntatehtävää: “Etsi lempimusiikkiasi ja tanssi sen tahdissa!”
Kaiken kukkuraksi opettajat ovat kantaneet huolta paitsi lapsista, myös heidän vanhemmistaan. On kyselty, kuinka kotona jaksetaan ja jaettu vinkkejä, kuinka lasta voi tukea. Ja on muistutettu, että opetusvastuu ei ole ahdistuvilla vanhemmilla, vaan edelleen opettajilla.
Työtä, työtä, paljon työtä
En katso opettajuutta täysin objektiivisesti. Enkä pelkästään kakkosluokkalaisen kautta. Olen kertonut monesti aiemmin, että vaimoni toimii ammatissa, jonka parhaiksi puoliksi mainitaan kesä- ja heinäkuu.
On kuitenkin fakta, että yksikään opettaja ei ole ollut tilanteessa, johon kaikki joutuivat yhtäaikaa pari viikkoa sitten. Hyväksi havaittuja käytäntöjä ei ollut. Käytännöt luotiin yhdessä päivässä.
Ainakin vaimoni kohdalla noiden käytäntöjen synnyttäminen on vaatinut ympäripyöreitä päiviä. Eivätkä hänen kollegansa ole tainneet sen helpommalla päästä. Eivät ainakaan siitä päätellen, että harva se päivä etäopetusta on puitu puhelimessa vielä, kun lapsemme ovat jo olleet iltatoimilla.
Työmäärää tärkeämpää on kuitenkin opettajien asenne. Ei ole jääty vinkumaan puuttuvien työkalujen perään tai mollistelemaan sitä, että kaikki on uutta. Tulta päin. Tai ainakin Wilmaa, Classroomia, Teamsia, Arttua, Bingeliä, Whattsappia, Pedanetiä ja webbikameraa päin.
Opettajien koulutus toimii
Aina välillä kuulee (omasta suustanikin) moitteita kotimaiselle korkeakoulujärjestelmälle. Että kovin on pieni se kauha, jolla varsinaisessa työssä tarvittavia taitoja annetaan.
Kertarysäyksellä etäopetukseen siirtymisen onnistuminen lie kuitenkin myös oodi opettajien koulutukselle: luentosaleissa sun muissa kammareissa on onnistuttu luomaan sellainen pohja ja uuden omaksumisen taso, jolla näinkin erikoisesta tilanteesta selvittiin.
Opettajien arvostus nousussa
Aivan kasarin aamunkoitossa syntyneenä kuulun vielä ikäpolveen, jonka kouluaikoina huonot numerot johtuivat oppilaista. Nykyäänhän huonot numerot tuntuvat johtuvan opettajista.
Olen kuitenkin aistinut, että etäkouluilu on toiminut herättelijänä monissa perheissä. On tajuttu, että jos minttuville perseilee kotona, hän perseilee myös koulussa. Kaikki ei ehkä sittenkään ole opettajien huonoutta.
Opettajien arvostus tuntuu nytkähtäneen pitkästä aikaa hieman siihen suuntaan, missä se oli vielä 80-90 -luvulla. Pahoin kuitenkin pelkään, että kyseessä on kuolleen kissan pomppu. Kun korona luovuttaa, kotimaisen ruuan, hoitajien ja opettajien arvostaminen unohdetaan yhtä nopeasti kuin ruuhkassa pyöritelty ajatus työmatkapyöräilijäksi ryhtymisestä.
Toivottavasti olen väärässä.
Niin tai näin, haluan sanoa sinulle suomalainen opettaja juuri nyt näin: kiitos, olet ihmeellinen!
Voisit olla kiinnostunut myös näistä Isäkuukausien postauksista:
Ihana ja kannustava kirjoitus! Kaiken kaikkiaan tää tilanne vaatii kyllä uudenlaista joustoa sekä meiltä opeilta että teiltä huoltajilta. Tsemppiä teidän porukalle! 🙂
Kiitos!
Kyllähän tämä on omituinen ja ennalta-arvaamaton tilanne kaikille. Yhden köyden vetäminen korostuu, mutta jos ja kun se muistetaan, niin kyllä tästä selvitään onnistuneesti!