Pelien suunnitteleminen on lasten (ja isien) mielipuuhaa. Legoilu on lasten (ja isien) lempipuuhaa. Yhdistä nämä ja useamman tunnin hyvä hetki on taattu!
Paitsi, jos väärä henkilö voittaa. Mutta se on sivuseikka. Ja sitähän kutsutaan kai turvalliseksi pettymykseksi.
Bongasin Facebookin Lego-ryhmästä idean nikkaroida Legoista lautapeli. Kokeilimme ja ihastuimme!
Käytännössä kolmevuotias kokosi laudan erikokoisista levyistä. 8- ja 6-vuotiaat miettivät kanssani sääntöjä. Lisäksi jokainen väsäsi itselleen pelimerkiksi haluamansa minifiguurin.
Mahdollisuuksia on luonnollisesti rajattomasti!
Tässäpä kehittämämme säännöt inspiraatioksi
Hahmot ja kantamukset
1)Hahmo voi kantaa mukanaan maksimissaan kahta esinettä (eli yksi kummassakin kädessä).
2)Tavaroita saa onnenpyörästä tai toisilta pelaajilta.
3)Esineen käyttäminen esteellä palauttaa esineen onnenpyörään.
Noppa
Silmäluku 1-4 vie eteenpäin. 5 tai 6 oikeuttaa pyöräyttämään onnenpyörää. Onnenpyörästä saa tavaran. Jos käsissä ei ole tilaa, saa vaihtaa. Tavaraa ei ole pakko ottaa.
Esteet
Nälkäiset eläimet Anna eläimille ruokaa. Jos sinulla ei ole ruokaa, pelästyt nälkäisiä eläimiä kolme askelta taaksepäin
Synkkä metsä Eksyt metsään yhden kierroksen ajaksi. Jos mukanasi on lapio, kirves tai sirkkeli voit kuitenkin raivata polun heti auki.
Koronahana Pysähdyt pesemään käsiä kahden kierroksen ajaksi, paitsi jos sinulla on vettä mukanasi ja voit pestä kätesi missä haluat.
Kierikin kivikautinen kylä Pysähdyt ihailemaan kylää kierroksen ajaksi. Jos sinulla on kamera mukanasi, voit ottaa kuvat ja ihailla kylää kuvasta saavuttuasi maaliin.
Hermostunut vauva Pääset suoraan eteenpäin, jos sinulla on tuttipullo. Odota yksi kierros jos sinulla on vauvalle ruokaa, muuten hyssyttele vauvaa uneen kaksi kierrosta.
Grillibileet Jäät grillamaan kierroksen ajaksi, mikäli sinulla on ruokaa mukanasi.
Metsäpalo Jäät sylkemään paloa sammuksiin kolmen kierroksen ajaksi, mutta jos sinulla on vettä saat palon sammumaan välittömästi. Kirveellä voit raivata palon odottamalla yhden kierroksen.
Zombie Painit zombien kanssa yhden kierroksen. Heitä nopalla zombielle uusi sijainti (eli siirrä zombieta nopan osoittama määrä askelia eteenpäin).
Vesiputos Toimii samoin kuin kivikautinen kylä.
Liikkuminen
1)Yhdessä ruudussa on lentokone. Jos pysähdyt siihen, pääset viisi ruutua eteenpäin.
2)Jos ruudussa on potkulauta, pääset sillä kaksi ruutua eteenpäin. Potkulauta jää odottamaan seuraavaa pelaajaa ruutuun, johon päädyit.
3)Toisen pelaajan ohittaessa saa antaa kädestään tavaran ohitettavalle, jos haluaa.
Legoilla voi tehdä paljon muutakin kuin varsinaisesti rakentaa. Tässä lisää lautapelin tyylisiä ideoita: Yksitoista uutta leikki-ideaa Legoilla
Lisää Lego-lukemista
Kaksitoista Lego-faktaa, joita et tiennyt