Suunnitelmalle meinasi käydä kuin tyypilliselle veikkausvoitolle: kovat odotukset, mutta ei realisoitumista.
Olimme puhuneet eskarinsa aloittavan keskimmäisen kanssa pitkään, että kesällä 2020 on hänen ja jomman kumman vanhemman Helsingin reissun aika. Aivan kuten esikoisella aikanaan.
Sitten tuli virus-joka-jääköön-nimeämättä. Lapsi ymmärsi kiitettävän hyvin, kun aloimme vaimon kanssa puhua, että suunnitelma siirtyy mitä todennäköisemmin seuraavaan kesään.
Mutta kas: juhannuksen jälkeen koronan suhteen elettiin Suomessa hyvin rauhallista vaihetta. Rajat olivat vielä kiinni ja uusia tartuntoja löytyi vain muutama päivässä. Päätimme lähteä tytön kanssa Stadiin muutaman päivän varoitusajalla, sillä kukapa osaisi ennustaa onko kesä 2021 yhtään helpompi tuon viheliäisen kulkutaudin suhteen.
Ensimmäisenä iltana ehdimme nippa nappa Luontohetkiblogin vinkkaamana Harakan saarelle. Meillä Oulun korkeudellahan saaria ei ole kuin Ruotsin-risteilyn mielikuvissa. Niinpä saaristoluonto oli mielenkiintoista tutkittavaa. Samalla tuli hämmästeltyä useampaan otteeseen, kuinka rauhallista vain parin minuutin venekyydin etäisyydellä Kaivopuistosta olikaan.
Olisimme tutkineet saarta enemmänkin, mutta pesimistään tälle kesää lopetelleet linnut tekivät monin paikoin selväksi, ettemme olleet varsinaisesti tervetulleita. Tytär totesikin melko pian, että “Lähdetään jo. Täällä on vain lokkien kaakatusta ja hanhi näyttää mulle pyllyä!”
Käytimme matkaoppaana Tatu ja Patu Helsingissä -kirjaa. Siitä tuttujen paikkojen bongailu oli varsin antoisaa “siirtymätekemistä”. Kauppatorin nurkilla kerroin Mantan lakituksesta ja siitä eteen päin lapsi spottaili myös muita patsaita varsin ansiokkaasti ja muisti kysyä läkähdyttävän monen kohdalla, että “lakitetaanko tämäkin”?
Jossain vaiheessa iski kuitenkin patsasähky ja kun kysyin Kolmen sepän patsaan kohdalla Mannerheimintien toisella puolella, että mennäänkö katsomaan lähempää, lapsi vastasi: “Ei tarvitse mennä lähemmäksi. Tästäkin sen näkee, että kaksi takoo ja yksi pitää kiinni!”
Osuutensa Kolmeen seppään tustumisen nihkeyteen saattoi tosin olla silläkin, että lapsi tajusi meidän olleen lähellä Social Burger Jointia. Tyttö nimittäin tykästyi erittäin vahvasti tuon kehutun burger-ravintolan pöperöihin ja samassa nälänpoistopisteessä pitikin vierailla kahteen otteeseen!
Ensimmäisen kokonaisen päivämme aamuna sade piti hotellin respasta lainaamaamme sontsaa pilkkanaan. Niinpä siirsimme reissun kohokohdaksi arvelemani Linnanmäki-visiitin suosiolla seuraavaan päivään ja pakenimme sadetta Luonnontieteelliseen museoon. Hyvä ratkaisu, sillä aamusta talossa oli vielä väljää ja toisaalta iltapäivällä taivas oli jälleen sininen, mikä mahdollisti Suomenlinnaan tutustumisen.
Tyttö innostui Suomenlinnassa erityisesti tunneleista, joista kolusimmekin yhtä vaille kaikki Lasten Suomenlinna -karttaan merkityt. Meitä molempia hymyilytti myös se, että lauttamatkalta pystyi poimimaan Pokemon Gon laukkuun hieman harvemmin luonnossa villinä esiintyviä taskumonstereita.
Toisen kokonaisen päivän kulutimme käytännössä kokonaan Lintsillä. En voi kuin ihailla kahta asiaa: A)Kuinka hyvin lapsen pää ja vatsa kestivät pyöritystä isän elimistöön verrattuna. B)Miten lapsi keräsi päivän aikana rohkeutta mennä yhä hurjempaan ja hurjempaan laitteeseen. Yhteiseksi suosikiksemme nousi Salama, josta tytär totesi osuvasti “hieman pelottavaa, mutta mahtavaa!”
Linnanmäki hattaroineen olisi ollut reissun ehdoton kohokohta ellei illalla hotellin uima-altaalla olisi tapahtunut jotain odotettua, mutta silti yllättävää: tyttö oppi uimaan! Sukeltaminen sujui ennen koronaa jo ihan ok, mutta pinnalla hän ei ollut ennen tuota iltaa uimalla pysynyt. Presidentin altaalla jokin kuitenkin loksahti paikoilleen ja altaan leveyden uiminen sujui monen monta kertaa!
Lähtöpäivän kulutimme ydintä ristiin rastiin kävellen. Lapsen suosikiksi nousi Oodin leikkipaikka, itse ihastelin jälleen kerran Oodia. Kyllä pääkaupunkilaisilla on mahtava kirjasto!
Ennen kotimatkajunaan kömpimistämme näimme vielä tytön tätiä ja hänen mielitiettyään lounaan merkeissä. Tähän liittyi hauska yksityiskohta. Tyttö nimittäin totesi ennen reissuamme, että “iskän tuttuja ei sitten aleta tapailemaan”, mutta tämä pariskunta oli tuttu tytöllekin, joten treffit olivat ok. Harmi vain, että lapsi oli Helsingin seikkailusta niin väsynyt, ettei juuri jaksanut kokemuksistaan kertoa.
Junassa totesimme yhdessä vanhan viisauden pitävän edelleen kutinsa: Helsingissä on aina mukava käydä ja sieltä on aina mukava lähteä pois.
Kaiken kaikkiaan matka meni niin hyvin, että olen jälkikäteen todennut monelle, että voisin lähteä tytön kanssa lomalle melkeinpä minne vain!
