Autoloma Alpeilla lasten kanssa – osa 2

Etukäteen mietimme reissun aloitus- ja lopetuspisteeksi Münchenia, Stuttgartia, Wieniä, Salzburgia, Ljublajanaa, Innsbruckia, Milanoa ja Zürichia. Valinta kohdistui Müncheniin. Sinne sai paitsi halvimmat suorat lennot Räkkärimarketin lentokentältä, sieltä löytyi myös halvimmalla yhdeksän hengen auto tunnetulta kansainväliseltä vuokraajalta. Baijerin pääkaupungin eduksi laskimme myös ehdokkaista lyhyimmästä päästä olevan lentoajan – noin kaksi ja puoli tuntia.

Paikanpäällä löytyi vielä lisää plussia: terminaalista oli helppo siirtyä tenavien kanssa vuokraamoiden tiskille, koska matka oli käytännössä liukuhihnoitettu lähes kokonaan. Myös vuokraamon autohallista Saksan tieverkostoon liittyminen oli tehty maalaiselle helpoksi: motarille pääseminen vaati yhden käännöksen ja kaksi kiihdytystä.

Ensimmäisenä stoppasimme vuokraamon Viton Liechtensteinin pääkaupungissa Vaduzissa. Kääpiövaltion pääkallonpaikka on tietysti pieni. Kylässä asuu reilut viisituhatta ihmistä. Kaupungin habituksen perusteella reilut viisituhatta varsin mukavasti toimeentulevaa ihmistä.

Meitä varoitettiin etukäteen, että Vaduz ei varsinaisesti ole turistikohteena pajatson tyhjentäjä. Ja tottahan se oli. Mieleen jäi yleiskuvan lisäksi tasan kolme asiaa: komean vuoren lumihuipun tuntumassa pyörinyt varjoliitäjä, kolmen pienoismallipizzan, kahden täytetyn patongin pätkän ja parin vesipullon hinta (> 80 euroa) sekä kieltämättä hienot taideteokset, joita tuntui olevan melkein jokaisessa kadunkulmauksessa.

Vaduzista ajoimme vuosien -28 ja -48 talviolympialaiset isännöineen Sankt Morizin kautta Italian puolelle. Vaikka Sveitsin hulppeimmat vuoret jäivätkin reittimme lounaispuolelle, täytyy myöntää, että kameran peili oli yläasennossa varsin usein. Jo näiden maisemien kohdalla voihkittiin, että kyllä kannatti lähteä. Lapsetkin jaksoivat nauttia vuoristonäköalasta jonkin aikaa, mutta sitten seniorijuniori totesi, että “rumia maisemia – tahdon tabletin!”

Italiassa ajoimme jotakuinkin reitin Tirano – Bormio – Passo dello Stelvio – Merano – Bolzano – Passo Sella – Cortina d’Ampezzo – Tolmezzo. Pikkuteitä suosien matkaa kertyi noin 500 km, johon meillä oli aikaa kolmisen vuorokautta. Ei kuulosta paljolta, mutta siitä huolimatta “autoilua” riitti aamusta iltaan.

Autoilu lainausmerkeissä siksi, että maisemien ihailutaukoja pidettiin paljon ja lasten ruokarytmistä huolehdittiin kohtuullisesti ilman autossa syömistä. Ajonaikainen keskinopeus oli hitaimpana päivänä vain kolmisenkymmentä kilometriä tunnissa!

Tuosta Dolomiittien alueesta on vaikea sanoa mitään pahaa. Henkeä salpaavia maisemia, varsin hyväkuntoisia serpentiineinä mutkittelevia asvalttiteitä ja miltei loputtomasti pyöräilijöitä.

Italian alue oli matkamme ainoa kohde, johon emme olleet varanneet ennakkoon majoituksia. Saksasta tuttuja Zimmer frei -kylttejä ei näkynyt ja hintatasokin pääsi jossain määrin yllättämään: B&B 45 euroa aikuiselta ja 22,5 lapselta elämänkokemuksen pituudesta riippumatta. Hinta oli lisäksi yli kymmenen tiedustelun perusteella kaikissa majataloissa tismalleen sama – kuin mafian määräämänä!

Vuoristojen solateillä autoa sai käskyttää hieman erilailla kuin Kempeleen vanhalla merenpohjalla, sillä korkeimmillaan kiivettiin lähes kolmeentuhanteen metriin. Ja sieltä tultiin myös alas. Kesä-heinäkuun vaihteessa teiden varsilta löytyi vielä runsaasti lunta ja lapset olivat siitä aivan haltioissaan! Lumen lisäksi vesiputoukset ja rinteillä laiduntanut karja tuntuivat olevan eniten muksujen mieleen.

Tässä vielä fiiliksiä kuvien muodossa.

Eihän noin mahtavissa paikoissa voi elää kuin onnellisia ihmisiä? Wiesen – Sveitsi.

Mahtava paikka ingenjöörille muutenkin kuin maisemien puolesta. Saman junan näki yhdestä kohti monta kertaa muutaman minuutin välein. Juna kävi tekemässä silmukan vuoren sisässä kiiveten ylemmäs/laskien alemmas ja ilmestyi hetkeä myöhemmin eri tasolla kulkevalle sillalle! Preda – Sveitsi

– Mitäs tällä Bormiolla on annettavanaan lapselle? Bormio – Italia

Melkeinpä vannoin vaimolle, että palaamme vielä joskus Alpeille ja vuokraamme avoauton. Näin kauniseen ei tosin liene mahdollisuuksia. Passo dello Stelvio – Italia.

Passo dello Stelvion melkolailla korkein kohta – 2758 m. Lapset tekivät pieniä lumiukkoja, moni nousi pyörällä onnellisen näköisenä viimeisiä metrejä ja viereiseltä parkkipaikalta lähti jokin porukka laskettelemaan. Passo dello Stelvio – Italia.

Passo dello Stelvion lumiukko ja poitsin ristiriitainen tilanne: malttaako pitää kädet lämpimissä taskuissa vai kouria sittenkin jäistä lunta avokäsin vielä vähän?

Kyllä kelepoo! Passo dello Stelvion huipulta tämäkin kuva. Huomaa tie oikeassa laidassa.

Passo dello Stelvion tietä huipulta itään.

Pyöräilijöitä oli sekä Stelviolla että varsinkin Passo Sellalla todella paljon. Olisi tuokin siistiä vielä joskus kokea! Passo Sella – Italia.

Ei näitä maisemia kovin vauhdikkaasti viitsinyt ohittaa. Passo Sella – Italia.

Edit: Onhan Italiassa lapsiperheen näkökulmasta yksi huono puoli. Ainakin meidän perheen päivärytmiin sopii todella huonosti sikäläinen tapa laittaa ravintoloiden ovet säppiin lounaan ja päivällisen väliseksi ajaksi. Italialainen ruokarytmi on niin myöhäinen, että paikallisten käydessä illalliselle, meillä jo mahat huutavat iltapuuroa!