Autoloma Alpeilla lasten kanssa – osa 4

Tuli edellisessä jaksossa hieman disautettua Blediä. Nyt vastapainoksi ylisanoja Itävallasta.

Grossglockner Hochalpenstrasse mainitaan kerta toisensa jälkeen, kun puhutaan Euroopan kauneimmista teistä. Ja voi veljet ja sisaret, aivan syystä! 1935 avattua tietä on rakennettu vuosia turisteille pääsymaksujen turvin. Ei siis yllätys, että infra on kunnossa. Ympäröivät maisemat ovat kuitenkin jotain, jota ei ole valmistettu enää pitkään aikaan!

Kuvat puhukoon jälleen tekstin kustannuksella. Mainitaan nyt kuitenkin, että neulansilmämutkia on matkalla 36 kappaletta, tie nousee 2500 metriin ja korkeimmalta paikalta näkee yli kolmekymmentä yli 3000 metriä korkeaa huippua. Töttöröö – melkein kuin Kempeleessä!

Ajoimme Grossglocknerin tien pohjoiseen päin, Heiligenblutin kylästä Bruckin kylään. Yhdeksän hengen pakulta pääsymaksu oli 35 euroa. Maisemat olivat jokaisen sentin arvoisia.

“Kas tuolla on järvi. Se on aika kaukana tästä. Hetkinen mitäs tuolla rannassa liikkuu? Jotain pisteitä. Ei helkkari, ne on ihmisiä! Järvi on siis aivan hurjasti alempana!”

Mutkat oli numeroitu, mutta sitä ei kerrottu, että kuka tästä on ajanut Vespalla rotkoon?

Wilder Kaiserin alueen voisi puolestani nimetä lapsiperheen eurooppalaiseksi kesälomaparatiisiksi sen enempiä kyselemättä. Alpeilla lienee paljon vastaavia alueita, mutta kun ei ole kokemusta, niin Wilder Kaiser vie tittelin.

Alue koostuu neljästä laaksossa rennosti pötköttelevästä kylästä ja niiden kahta puolen uljaasti asennossa seisovista vuorista. Toisen puolen vuoret ovat karuja, mutta eivät liian karuja vaeltamiseen tai pyöräilyyn. Toisen puolen vuoret on kääritty puolestaan hiihtohisseistä kudottuun verkkoon.

Pieni ihminen suuressa maailmassa.

Kesällä hisseistä pyörivät vain gondolit, mutta eipä lasten kanssa kilometrien mittaiseen tuolihissiin olisi varmaan tullut lähdettyäkään. Pieni pettymys hissien suhteen oli, että vaijerit pysähtyivät jo iltapäivällä viiden maissa.

Ja mitä sieltä hissien väli- ja yläasemilta löytyykään! Kuusi erilaista teemoitettua laajaa puuha-aluetta lapsille ja lapsenmielisille. Alueiden laajuudesta kertonee jotain, että esimerkiksi KaiserWeltissä oli yksistään erilaisia trampoliineja viisi kappaletta. Suurin osa vermeistä ei kuitenkaan ollut suomalaisista leikkipuistoista tuttuja, vaan vempeleitä oli rakennettu mielikuvitusta käyttäen teemaan sopiviksi.

Tässä esimerkiksi nelivuotiaan kerta toisensa jälkeen luokseen houkutellut “puron ylitys”.

Aivan kaikki ratkaisut eivät ainakaan minua miellyttäneet, joten ilman valvontaa tenavia ei todellakaan voinut päästää puuhailemaan.

Totuuden nimissä täytyy myöntää, että Itävaltaan sattui myös reissun ainoa “huono” päivä. Tuntui hieman, että kaikille iski matkaväsymys yhtä aikaa. Niin aikuisille kuin lapsillekin. Nuorimmainen osasi onneksi keventää tunnelmaa. Seniorijuniori meinasi lällätellä minulle tyyliin “isi on vauva!”. Tyttö ehätti korjaamaan: “Ei, isi on ihminen!”

Viimeisenä päivänä ennen kotiin paluuta pääsimme vaimon kanssa kahdestaan vuorille. Hissillä toisesta kylästä ylös, vuorilla hyvin merkittyjä hyväkuntoisia polkuja toisen kylän hissille ja jälleen gondolissa alas. Kylien välinen bussi oli majoittujille ilmainen, joten sillä kotiin.

Vaimo ehti bussia odotellessaan tukea paikallista Intersportiakin, jonka valikoima oli kyllä kiinnostava. Ykdeksänkymmentä prosenttia tavarasta liittyi pyöräilyyn tai luonnossa liikkumiseen!

Kliseinen Alppi-kuva.

Vielä kliseisempi Alppi-kuva.

Tirolin alueen eduksi täytyy mainita vielä asioiden toimivuus ja paikallinen sapuska. Ruoka on terveellistä kuin uppopaistettu mikä vain, mutta satunnaiselle matkailijalle rasvakoostumuksella ei liene väliä. Schnitzel ja käsespätzle, kyllä kiitos! Lapsiperheelle käy enemmän kuin mainiosti se, että ravintolat ovat auki suomalaisen mahan päivärytmissä. (vrt. Italia).

Ja kuin mansikkana kakun päällä huomasin, että alueella oli varsin hyvät mahdollisuudet sähköpyöräilyyn. Latauspisteitä esimerkiksi oli ravintoloiden terasseilla. 

ps. Edellisessä postauksessa oli puhetta vinjeteistä. Itävallan motareille ajo-oikeus irtosi kymmeneksi päiväksi 8,8 eurolla. Sen lisäksi jouduimme kaapimaan kuvetta Slovenian ja Itävallan väliseen tunneliin päästäksemme. Maksu oli samaa luokkaa vinjetin kanssa.