Huomenna on se päivä. Päivä, jonka tulemisen nopeutta on vaikea käsittää. Päivä, johon liittyy niin paljon latausta ja tunnetta, että 95-lätkäfinaali jää toiseksi. Ja silti se on vasta traileri. Se on vanhimman lapsen eskariin tutustumisen päivä.
Vaatteet ovat jo valmiina sängyn vieressä.
Vaimo ja poitsi täyttivät yhdessä esitietolomaketta iltapalapöydässä. Poju oli kuin vastavalmistunut unelmatyöpaikan rekryhaastattelussa. Tai no, vastavalmistunut ei varmaankaan kiehnää haastattelijan kyljessä hermostuneesti, mutta tärkeyden ja täpinän määrät lienevät yhteneviä.
Mitä leikkejä sinusta on kiva leikkiä?
Vakoilijaleikkiä ja hiekkalaatikkoleikkejä.
Kenen kanssa on kiva leikkiä?
Serkkujen. Naapurin pojan. Kummitädin.
Mitä asioita osaat jo mielestäsi hyvin?
Pirtää ja askarrella. Kertoa asioista. Keksiä omia koneita.
Mitä haluaisit oppia esikoulussa?
Lukemaan. Matematiikkaa. Kirjoittamaan.
Jännittääkö jokin asia esikoulun aloituksessa?
Minkälainen on opettaja? Minkälaisia kaverit ovat?
Onko mukava tulla esikouluun? Miksi/miksi ei?
On, koska siellä oppii kaikenlaista uutta ja saa uusia, omia kavereita.
Iltapesun jälkeen juttelin juniorin kanssa vielä sängyssä. 5,5-vuotiaan ajatuksissa oli myrsky. Ei meinannut uni tulla ja sen poika myönsikin: “Minua jännittää!”
Voi poikani, kun tietäisit kuinka isääsi jännittää. Millainen on opettaja? Millaisia ovat kaverit? Mutta myös, mahtaako julkisrakennuksen sisäilma olla kunnossa? Pystyykö nykykoulu eriyttämään opetusta niin, ettei paine kasva liika suureksi tai koulunkäynti tunnu tylsältä? Millaiseen kaveriporukkaan ajaudut?
Tyydyin kuitenkin toteamaan, että opettajaa varmaan jännittää ainakin yhtä paljon kuin sinua ja muita tutustujia. Se tuntui helpottavan. Ainakin kysymykset siirtyivät tekemisiin: “Mitähän siellä huomenna tehdään? Ollaankohan siellä ulkona? Jokohan opetellaan lukemista?”
“En tiedä, mutta veikkaan, että huomenna opettaja kertoo vähän mitä eskarissa tehdään ja näyttää paikkoja. Luokan, pihan ja varmaan ruokalankin.”
“Onko siellä ruokalakin? Luulin, että sinne otetaan eväät niin kuin kerhoonkin!”
“Ei, kyllä koulussa on ruoka.”
“Onkohan siellä koskaan pinaattikeittoa? Entäs salaattia? Onhan siellä jälkiruoka? Onko lihaa? Onko koskaan välimeren paniikkipataa? Entäs talonpojanpaistosta? Onko leipää? Eihän minun kerhoeväsrasiaani laiteta kuitenkaan roskiin, vaikka en tarvitsekaan sitä enää syksyllä?”
Yritin vastailla ja samalla ohjailla poikaa virransäästötilaan. Vielä ennen nukahtamistaa 5,5-vuotias summasi homman hyvin. Niin hyvin, että jouduin nieleskelemään pimeässä lasten huoneessa: “Eskari on iso muutos pienelle pojalle. Sinne mennäänkin joka päivä.”
Sitä se juuri on. Ja laajemminkin. Se on iso muutos keskikokoiselle perheelle. Erilainen arki odottaa syksyllä. Samalla alkaa pojan vääjäämätön matka lapsesta teiniksi. Onneksi huomenna otetaan vasta ensimmäinen makuannos.
Lisää luettavaa eskariteemasta:
* Esikoisen eskari alkaa – isä pelkää, ylpeilee, nolostelee + kolme muuta tunnetta
* Ensimmaisena eskaripaivana puhuttaa bileet ketsuppi lepo ja vaatteet