Helmikuun helmet eli koti-isän arkea kuvina

Blogissa on helmikuussa seilattu ajoittain kaukana koti-isyyden kotilammikolta: pohdittu vedenkulutusta, avattu kokemuksia perhepyörän soveltuvuudesta perheen kakkosautoksi ja jopa leivottu juurileipää!

Arjen leppoisat tuulet ja oikukkaat puhurit ovat kuitenkin näkyneet helmikuussa poikkeuksellisen hyvin Isäkuukausien Instagramissa ja osittain myös Facebookissa. Tässä helmikuun helmiä noista palveluista koostettuna (ja yksi ihan uusi juttu).

Nämä ovat niitä hetkiä, joita arvostan koti-isyydessä hurjan korkealle. Pientä arjen tuiketta, jonka säteet eivät tavoittaisi minua, jos istuisin päivät kaasujousen jatkeena.

Musiikkia aamupalapöytään

Jos olet pystynyt välttämään tuon nallen loilotukset, niin kerrottakoon, että se “laulaa” muutamia biisejä nätisti sanoen ärsyttävällä tavalla.

Juomapullovyön uusi elämä…

…samoin laskettelumonojen

Lukuinto saavutti esikoisen

Vaikka poju oppi lukemaan melko varhain, lukukärpänen tuntuu purreen kunnolla vasta viime kuukausina. Nyt on menossa kolmas Konsta-sarjan kirja, jota lapsi ahmii iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Maailmaa tekstien kautta hahmottavana, sanoja maistelevana ja kirjoittamisesta pitävänä olen tästä asiasta erityisen ylpeä ja iloinen.

Ulkoilua!

Jo pääkuva kertoo paljon olennaista: ulkona on oltu kelistä riippumatta. Totta kai! Alkukuussa Oulun seutua kuritti pakkanen. Loppukuussa helli auringon lämpö, joka sai unohtamaan, että ollaan vielä helmikuulla.

Aurauskuva oli perheellemme todellinen hyvänmielen kuva, sillä se pääsi MTV3:n illan säälähetysten taustakuvaksi. Hymyilytti. Hymyilyttää vieläkin.

Lapset loihivat lausumahan (tässäkin kuussa)

Kauppareissut – yllätyksiltä ei voi välttyä

Ruutuaika se vain jaksaa olla pinnalla

Lisää tätä? Seuraa Isäkuukausia Facebookissa tai Instagramissa!

Leave a Comment