Otsikko valehtelee. Meillä mitään lapsivapaata ollut. Vain kaksi kolmasosaa ydinreaktoreista oli säteilemässä mummulassa. Pelkän taaperon kanssa päivät kuitenkin tuntuivat lapsivapaalta.
Joimme aamukahvit rauhassa. Paketoimme joulupukin selkää ajattelematta kassillisen lahjoja. Kävin lenkillä ilman tunnontuskia siitä, että vaimolla on vastuu kolmesta superpallosta. Rouva puolestaan vei hiuksensa ammattilaisen saksien väliin. Taisi vähän shoppaillakin.
Kävimme myös lounaalla pitkän kaavan mukaan. Ja kyllä, puhuimme lapsista. Samalla reissulla hankimme viimeiset joululahjat. Koska isommat lapset eivät olleet mukana, minun ei tarvinnut näytellä viihtyväni kaupan kyynärpäitä ja otsasuonia vilisevässä joulutunnelmassa. Anteeksi vaimo!
Parasta ”lapsivapaassa” paripäiväisessä oli kuitenkin kuopus. Kerrankin ehti touhuta hänen kanssaan keskeytyksittä. Vanhempien jakamaton huomio näytti olevan pikkunaisen mieleen, sillä hänen olemuksensa oli alati jotain sen kuuluisan lounaissuomalaisen auringon ja Mona Lisan ilmeen väliltä. Niin oli aikuistenkin olemus. Jälleen hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää kahdenkeskinen aika on, vaikka kyseessä ei olisikaan parisuhde.
Sitten hain isommat lapset kotiin mummun lihapadoilta. Aika pian tilanne eteni siihen, että koko perhe pötkötteli olohuoneen matolla. Ikkunasta sisään kurkanneella tontulla olisi eittämättä tullut mieleen ala-asteen läskiläjä-leikki. Kaikki sikin sokin pienellä alalla, vähintäänkin puolittain päällekkäin.
Siinä napa napaa vasten vaihdettiin kuulumisia. Kutiteltiin. Todettiin, että onpa ollut ikävä. Sanottiin ääneen, että mukava, kun oli lomaa, mutta vielä mukavampaa, että ollaan kaikki taas kotona. Sillä hetkellä elämä mahtui viiteen neliömetriin.
Hetken kuluttua mainitsin, että joulukalenterit ovat poissaolopäiviltä aukaisematta. Juniorit lähtivät matolta kuin lukitsematon Jopo marketin pihasta.
Jäin miettimään lähestyvää joulua. Viime viikkoina julkisuudessa on puhuttu, että paras lahja lapselle on aikuisen aika. Kääriytyypä paperista nukke, konsoli tai luistimet – tärkeintä on käyttää niitä yhdessä lapsen kanssa. Täyttä asiaa – joulunkin ydin mahtuu läheisyysläjään viidelle neliömetrille.
Näiden ajatusten myötä onnistunutta ja sopivaa joulua sinulle Isäkuukausien lukija!
ps. Saamme joulun aikana vieraiksi molemmat isovanhemmat ja sisareni perheen. Pitääköhän tässä lähteä vielä ostamaan kuitenkin isompi matto…
Viime vuoden joulupostauksessa esittelin maailman rumimman piparkakkulinnan. Tai siis neljän ulkohuussin muodostaman kokonaisuuden. Nyt hymyilyttää – tänä vuonna tyydymme pipareihin!
