Juhannuskesän pieniä kuulumisia

Päättymässä olevalla viikolla on ollut monta pientä kivaa juttua. Tämä on tilkkutäkkimäinen blogaus niistä.

Poika on himoinnut jo kahtena edellisenä kesänä maailmanpyöräkokemusta. Maanantaina toive viimein toteutui, kun pääsimme haistelemaan Hietasaaressa Suomen tivolin tunnelmaa. Ensiksi suuntasimme juoksuaskeleet tietenkin siihen  maailmanpyörään. Mummu ja pappa olivat mukana ja minusta näytti, että me aikuiset nautimme maisemista enemmän kuin jälkikasvu. Laitteessa olisi varmaan saanut olla enemmän vauhtia lasten mielestä. Paljon enemmän vauhtia.

Tyttären reaktioista päätellen parasta tivolissa oli isohko autorata, jossa kiesit kiersivät litistetyn ovaalin muotoista rataa juoksuvauhtia. Poika taas tykkäsi todella paljon isosta pomppulinnasta, jossa oli myös erinäisiä esteitä pienen seikkailijan ylitettäviksi.

Viikolla piipahdimme myös Kempeleen liikennepuistossa. Kunnalle täytyy nostaa tässä(kin) asiassa kypärää: kahden euron autokoulumaksulla saa ajella koko kesän, kunhan vain muistaa pitää koulusta saadun autokortin mukana. Autovalikoimaa on paljon, paikat hyvässä kunnossa ja henkilökuntaa kahden reissun kokemuksen perusteella vähintäänkin tarpeeksi.

Tytöllä liikennepuistossa vieraileminen on ollut lähinnä omalla kaistalla pysymisen opettelua. Seniorijuniori sen sijaan on kysellyt liikennemerkeistä ja -säännöistä niin paljon, että asiaan on pitänyt palata kotonakin. Ei huonå!

Ajokortin sai liikennepuiston poliisilta, mutta saako sen jälkeen alkaa Ũber-yrittäjäksi?

Kerhojen loppuminen on harmittanut nuorempaa. Harva se päivä hän on sanonut, että mennään kerhoon. Onneksi tällä viikolla toive kävi toteen, kun vaimo kävi kaksikon kanssa kesäisessä perhekerhossa. Oli muutes sinänsä huvittavaa ja opettavaistakin seurata vierestä kolmikon lähtövalmisteluita. Hyvin huomasi talvelta tuttuja hetkiä: miten lasten lähtöjännitys alkoi muuttua sinkoilemiseksi kämpän päädystä toiseen ja miten tytöllä ehdottomasti on oltava oma reppu!

Juhannusaatoksi saimme ystäväperheeltä kutsun grillailemaan ja chillailemaan. He olivat hommanneet pienimpien iloksi pihalle uima-altaan. Lapset viihtyivät siinä ainakin yhtä hyvin kuin isämiehet grillin ääressä. Kun sääkin suosi poikkeuksellisen hyvillä juhannuslämmöillä ja mukana oli kummitytönkin perhe, niin aatto kului kerta kaikkiaan rattoisasti.

Poju oppi sukeltamaan snorklausvehkeillään kymmensenttisessä vedessä. Tai ainakin hengittämään snorkkelin kautta suu veden alla.

Seniorijuniorilla oli kyllä hieno oivallus isäntäväen uima-altaasta. Hän totesi, että on hienoa, kun on oma hiekkaranta. Ihmettelin hieman, että öö, hiekkaranta. “Tässä kun on uima-allas ja hiekkalaatikko vierekkäin!”

Vaimon näkemys juhannuksesta 🙂 Piirretty iltatoimien yhteydessä.