1)Liikuntaa saa huomaamatta. Istuminen on myrkkyä. Joku sanoo sen jopa tappavan. Oletko nähnyt pienten lasten vanhempaa, joka joutaisi istumaan? En minäkään. Kotona lapsia hoitava tuleekin liikkuneeksi päivän aikana melkoisesti. Lihasten kannalta taapero ja kahvakuula eivät eroa toisistaan.
2)Ulos ja luontoon pääsee joka päivä parhaaseen aikaan. Ei vain illalla töiden jälkeen. Tätä arvostan kuin suomalaisia Nobel-voittajia ja merkitys vain korostuu, mitä lähemmäksi talvipäivänseisausta kuljemme. Aurinko on olemassa myös tulevina kuukausina, vaikka sen päivätyöläisenä saattaakin unohtaa.
3)Kauppaan pääsee parhaaseen aikaan. Aamupäivällä ei juurikaan ole asiakkaita, mutta henkilökuntaa senkin edestä. Kun pitää kysyä piparjuuritahnan osoitetta, ei tarvitse kiertää koko hallia myyjää etsien. Aamupäivällä hyllyt notkuvat tavaraa. Kassoille ei ole jonoja.
4)Naapureita tapaa useammin. Lasten kanssa ulkona kuluu paljon aikaa. Iso siivu siitä omalla pihamaalla. Jalkapallopelien ja kiikkumisen sivutuotteena tulee parannettua maailmaa pihan poikki kulkevien naapureiden kanssa.
5)Työpaikalla syödään aina juuri niin hyvää ja terveellistä ruokaa kuin haluat tehdä. Tai jaksat tehdä. Jos kotivanhemman syömä työpaikkaruoka ei miellytä, palautepiste löytyy lähimmän peilin luota.
6)Rahankäyttöään on pakko miettiä. Kun tilille napsahtaa kuussa muutama satanen, on prioriosoitava. Ja on pakko miettiä mitä arvostaa.
7)Yhtä elämän suurista kysymyksistä joutuu katsomaan silmästä silmään. Koti-isyyden kontrasti työelämään on niin iso, että jossain vaiheessa on pakko pysähtyä miettimään, mitä elämältään oikeasti haluaa.
8)Suhde luontoon muuttuu tai ainakin sitä joutuu tarkastelemaan uudelleen. Lasten kanssa pitää mennä ulos. Myös sateella, kuralla ja pakkasellakin. Fiilikseen vaikuttaa yllättävän paljon se, ottaako sateen luontoäidin kettuiluna vai luonnon erilaisena näyttäytymisenä.
Suurin osa kotivanhemmuuden positiivisista asioista liittyy tietysti lapsiin. Niistä olen kirjoittanut enemmänkin kuin rivien väliin vastikään näissä kahdessa postauksessa: Me selvisimme uhmasta! ja Yksivuotiaan kanssa on ihanaa – ei tarvitse osata Macarenaa Gangman stylen sanoilla.
Isäkuukausien Facebook ja Instagram, niihinkin nämä hienot puolet heijastuvat viikottain. Ja myös ne ei-niin-ihanat puolet.