Esikoinen aloittaa ykkösellä kuukauden päästä (voiko se tosiaan olla niin pian?). Olemme pohtineet vaimon kanssa, että pitäisikö hänelle hommata matkaviestinväline vai ei. Olimme jo päätymässä ei-kannalle, mutta yksi soitto keikautti vaa’an.
Molempia näkemyksiä on kohtuullisen helppo puolustaa.
Hankinnan puolesta puhuu tietenkin se, että kännykkä luo lapselle turvallisuutta. Ainakin näennäisesti. Juniori voi kilauttaa, jos kohtaa jotain, missä tarvitsee apua. Vastaavasti aikuinen voi tavoitella lasta, jos sovittuna kotiintuloaikana pihassa pyörii vain lehtiä tuulessa.
Toinen vahva perustelu hankkimiselle on se, että eskarin ja ykkösen välisenä kesänä olisi hyvää aikaa opetella puhelimen käyttöä.
Syksyllä ekaluokkalaisella on “tuhat ja yksi” uutta asiaa, joten kännykän käytön perusmanööverit olisi hyvä olla jo hallussa.
Nähdäkseni on myös niin, että puhelin kannattaisi saada kaveripiiristä mieluummin etujoukossa kuin vihoviimeisenä. Perustelu kuulostaa varmaan oudolta. Ajattelen, että ensimmäisenä kännykän saavat ehtivät tutustua vehkeeseen ilman kaveriporukan painetta. Jos kaikilla muilla on jo matkapuhelin, satelee uuden puhelimen omistajalle varmasti kavereilta vihjeitä “parhaista peleistä”. Ja sisällöistä, joista isä ei välttämättä kiittele vinkkaajia.
Ja kyllähän luuri opettaisi lapselle omien asioiden hoitamista. Voisi soittaa kaverille (tai kaverin vanhemmalle), että voiko tulla leikkimään.
Yksi peruste hankkimiselle olisi toki myös se, että siinä olisi kello mukana.
Miksi ei?
Useammankin perheen kännykän käytön Via Dolorosan tien ensimetrejä sivusta seuranneena olen tehnyt havaintoja. Ensinnäkin, kun lapsi oppii soittamaan, puheluista ei tule loppua. Kun tenava soittaa kuudennen kerran tunnin sisällä ja asiat ovat luokkaa “Aku Ankka juniorista repesi sivu”, niin vanhempaa saattaa tuskastuttaa.
Samaisiin havaintoihin kuuluvat myös hukassaolevat ja rikkinäiset puhelimet.
Edellä mainitut ovat kuitenkin opeteltavia ja sovittavia asioita. Niihin ei välttämättä vaikuta se, saako lapsi ensiluurinsa ykköselle vai kakkoselle mennessään.
Tärkein argumentti ostoa vastaan oli meillä se, että lapsi ei oikeasti vielä tarvitse puhelinta.
Vanhemmat kätilöivät mielellään kaveritreffejä ja ainakin syksyllä koulumatkat sujuvat isän tai äidin kanssa.
Syksyllä on myös monta muuta huolehdittavaa asiaa. Lapselle olisi astetta kevyempää, jos ei tarvitsisi huolehtia vielä puhelimestakin.
Ja sitten on vielä se raha. Puhelin maksaa 100-200 euroa, käyttö vähintään saman verran vuodessa.
Ekaluokkalaisemme saa puhelimen
Kun plussat ja miinukset kasaa vierekkäin omiksi pinoikseen, nousee plussatorni korkeammaksi. Olimme silti vaimon kanssa mietteliäitä.
Sitten se yksi puhelu ratkaisi tilanteen. Se soitto tuli pojan kaverille, joka oli käymässä meillä. Soittaja oli kaverin äiti. Lapsi yritti vastata, mutta hipaisi ruudulla jotain väärää ja puhelu ei auennut. Aikansa hiljaista luuria kuunneltuaan hän ihmetteli, että miksihän äiti ei puhu mitään.
Ehdotin, että soitapa äidille takaisin. Ei onnistunut, sillä sitä hommaa ei vielä oltu keretty yhdessä opetella.
Tilanteesta on aikaa muutama viikko ja nykyään kyseinen juniori käyttelee puhelintaan jo sujuvasti.
Aika vahva demo siitä, että puhelin kannattaa hommata ennemmin kuin myöhemmin.
Ps. Yhden säännön päätimme apinoida suoraan esikoisen toisen keverin perheeltä. Lapsella on älypuhelin, mutta pelihommat hoidetaan muilla laitteilla. Puhelimessa riittää opeteltavaa ilman pelejäkin.
Jos älypuhelimen käyttäminen on jo tuttua, niin surffaapa Isäkuukausien Facebookiin tai Instagramiin. Olet erittäin tervetullut!
Hyvä teksti. 🙂 Meidän koulupoika sai älypuhelimen aloittaessaan koulun. Pari ensimmäistä olivat sukulaisten vanhoja. Sitten sai ihan uuden. Yhtäkään ei ole rikkonut vaikka herra kuuluu adhd-kategoriaan. Soittaa ja tekstaa ehkä kerran viikossa, yleensä mummolleen. Ja se minkä vuoksi aloin tätä kommenttia kirjoittaa: puhelimessa ei ole nettiä/pelejä. Se on puhtaasti koulupuhelin. Pelilaitteet ovat erikseen. Tämä on ollut todella toimiva ratkaisu myös meillä.
Mukava kuulla, että tuo ratkaisu toimii! Siihen tosiaan meilläkin ollaan päätymässä. Ja käytännössä varmaan kierrätyslaitteilla alkaa meidänkin juniorin kännykän käyttö. Mielestäni se on kaikin puolin järkevä ratkaisu. Mukavaa kesää teidän perheelle!
Meillä pohditaan tätä samaa jo toisen lapsen kohdalla. Puhelin hankittiin hänellekin nyt kesälomalla. Esikoisen aikana huomasin että ei niitä kaverisuhteita enää hoideta vanhempien kautta vaan jos kaveri ei saa omasta puhelimesta kiinni, jäät helposti ulos. Pelien ja muidenkin sovellusten suhteen on ratkaistu tilannne siten, että kaikki lataukset ovat salasanan takana eikä lapsi itse sitä tiedä. Jokaisesta pelosta tai muusta appista on siis keskusteltava vanhempien kanssa erikseen. Plussapuoli on myös se, että lapset ovat yhteydessä kummeihinsa ja muihin tärkeisiin aikuisiin aivan eri määriä kuin ennen. Etenkin kummeille lähetellään viestejä ja kuvia lähes päivittäin ja koko perheen tukijoukot ovat nykyään paljon tiiviimmät. Meillä kännyköistä on siis ollut vain ja ainoastaan hyötyä.
Kiitos! Nyt tuli kaksi sellaista asiaa, joita meillä ei ole osattu ajatella. Vaikka kuulostavat päivänselviltä, kun ne joku kertoo. Onhan se tietenkin niin, että lapset hoitavat tapaamisensa mieluummin itse! Ja helppo on uskoa myös se, että sukulaisiin ja muihin aikuisiin tuttuihin saattaa syntyä aivan erilainen suhde, kun pääsee kertomaan kuulumisia itse ja “hetkessä” ja vaikkapa kuvin. Nämä ajatukset kyllä vahvistavat sen, että hommaamme esikoiselle puhelimen.
Se jäi viestissäsi hieman epäselväksi, että onko toinen lapsenne menossa myös ykköselle nyt vai pohditteko asiaa aikaisemmin vai myöhemmin?
Mukavaa kesää perheellenne!
Ajat muuttuu, neljän ensimmäisen lapsen kohdalla ei tullut kännykkä mieleenkään vielä eskariaikana, koskapa se ei ollut yleistä muutenkaan. Viidennen kohdalla oli päivänselvä, että heti eskarin päätyttyä hankitaan. Se on nimenomaan turva enimmäkseen mulle 😉
Ja jotenkin tuntuu, että näissä digiasioissa ajat muuttuvat vielä tavallistakin nopeammin… Olisipa mielenkiintoista kuulla, minä vuosina lapsesi ovat eskarissa olleet. Vai johtuuko päivänselvyys jostain muusta?
Pohdittiin paljon samoja viime kesänä kun poika aloitti ekan luokan. Emme ostaneet, poika ei sitä itse kysellyt. Jouluna sai mummin vanhan. Koska lapsemme on luokkaa huoleton heppu, oli repussa ja ulkokenkien muistamisessa hänelle jo haastetta. Kaverillani puhelin jäi usein niin, ettei huomannut sen soivan tai piippaavaa. Leikeissä oli ulkona tiellä ja jätti usein kotiin. Onneksi Samanlailla pojilla oli aika lailla samat meiningit. Meillä ei ole ilmennyt puolen vuoden käytön jälkeen kertaakaan puhelu tulvaa😂 on soittanut kun on käsketty esim. Mummulasta. Osaa soittaa ja käyttää mutta usein mieluummin pyöräilee kavereille kysymään seuraa ja sopii ajan jonka kertoo myös kyläpaikassa. Meillä siis toiminut myös tällainen vanhanaikainen vastavirtaan meno 😂 kuvia tykkää ottaa ja tehdä videoita mutta kaikki lataukset menee niin että äidin puhelin vahvistaa/hylkää toistaiseksi latauksen. Mutta lapset ja perheet on erilaisia ja pääasia että kaikille löytyy omatapa✌️
Paljon kiitoksia rohkaisevasta perinpohjaisesta kommentista! Itse asiassa uskon, että meillä homma voisi mennä pitkälti noin, jos emme laittaisi puhelinta nyt kesällä. Kuten kirjoitin: oikeaa tarvetta ei vielä ole. Mutta opetellaan nyt kuitenkin. Myöhemminkin tosin ehtisi.