On jälleen se aika vuodesta, kun moni pilaa piparitaikinan laittamalla sitä uuniin. Täytyy myöntää, että niin kävi meillekin, kun nikkaroimme poitsin kanssa piparilinnan.
Piparitalon rakentamisesta on tullut perinne, vaikka kaava on joka vuosi sama: leipomisvaiheessa manataan, paistovaiheessa noidutaan, kokoamisvaiheessa kirotaan ja lopuksi vannotaan, että vaimon täytyy vähintään lyödä, jos joskus edes puhun piparitalon rakentamisesta.
No, koristelu on kivaa ja toki rakentaminen lasten kanssa yhteistä tekemistä.
Tänä vuonna talon sijaan kyhättiin siis linna. Mietin mielessäni, että tämä on helppo, kun tornit ja seinät muodostuvat samankokoisista palasista. Helppo ja helppo. Yhtä ruma lopputuloksesta tuli kuin edellisistäkin. Plus, että linnan sijaan rakennelma näyttää neljän ulko-wc:n muodostamalta hädänpoistoasemalta.
Pääasia kuitenkin, että poitsin kanssa oli kiva rakennella ja sokerin liukenemisen ja sulamisen eroista syntyi pieni pohdinta. Ja koristelu oli mukavaa. Tenavat kihisivät innosta, kun saivat levittää linnan ovelle punaista mattoa ja matolle leijonan jälkiä.
Linnan surkuhupaisan kömpelyyden kruunasi kattojen lumikoristus: paikoitellen liimana käytettävä sulattetu sokeri on värjännyt valkoisen keltaiseksi. No, saavatpahan tenavat kerrankin syödä keltaista lunta.
Tämän postauksen myötä Isäkuukaudet toivottaa jokaiselle lukijalleen leppoisaa ja omannäköistä joulua!