Kaupallinen yhteistyö Oppi & ilon kanssa.
Millainen on hyvä leikkikalu, peli tai ajanviete? Jos kysyisit minulta, niin vastaukseni punaisessa langassa olisi kolme säiettä: mielikuvitukselle tilaa jättävä, kestävä ja sellainen, että lapset voivat puuhata sen parissa itsekseen aikuisen alkuneuvonnan jälkeen.
Oppi & ilo -brändin pyyhittävät tehtäväkirjat ovat olleet meillä jo kahden innokkaan kynänkäyttäjän armoilla. Ne ovat täyttäneet heittämällä kaksi jälkimmäistä kolmesta kriteeristä.
Kotoamme löytyy pari muutakin Oppi & ilo -tuotetta. Ei siis ihme, että suorastaan hihkuimme, kun pääsimme testaamaan kolmea brändin tämän syksyn uutuustuotetta.
Minä itse osaan vastata – lukutaidotonkin osaa pelata itsenäisesti
Kysymyskorteissa on hauska oivallus. Lapsi voi tarkistaa itse vastauksensa oikeellisuuden. Jokaiseen kysymykseen on nimittäin kolme vastausvaihtoehtoa. Vastaaminen tapahtuu työntämällä sormi oikean vastauksen kohdalla olevasta reiästä. Kortin toisella puolella oikean vastauksen kohdalla bailaa orava. Toisin sanoen: jos lapsen sormi on iloitsevan kurren kohdalla, vastaus meni oikein.
Minä itse osaan vastata -kuution sadan kortin aiheet liittyvät eläimiin, väreihin, muotoihin ja kokoihin. Pelasimme nippua jonkin aikaa 3,5- ja lähes kuusivuotiaan kanssa. Sen jälkeen luistelin vaihtopenkille. Yllätyin melkoisesti, kun nuorempikin osasi päätellä suurimman osan kysymyksistä oikein, vaikkei lukea toki osaakaan!
Piti ihan testata. Kortin kysymys: “Kuka on iloinen?”, kolmevuotiaan veikkaus kysymyksestä: “Mikä näistä on iloisin?”. Kortin kysymys: “Mikä on jäniksen herkku?”, kolmevuotiaan tulkinta: “Mikä on jäniksen ruokaa?”. Kortti: “Minkä värinen on mansikka?”, kolmevuotias: “Mikä on mansikan väri?” Kortti: “Minkä poika laittaa päähänsä pyöräretkelle?”, 3v: “Mikä pitää olla päässä pyöräillessä?”
Kuution ainoaksi miinuspuoleksi osoittautui se, että lapset pelasivat nipun melko nopeasti läpi. Olen kuitenkin varma, että perinteinen temppu eli pelin piilottaminen pariksi viikoksi kiillottaa kerran käytetyn ajanvietteen uutta vastaavaan hohtoon.
Hoksaa! – Touhukas tutkailupeli
Tutkailupelin kaksipuoleinen pelilauta on ovela – vähän kuin pienoispalapeli. Samoin pelimerkit ovat ovelia – hieman kuin tarttuvaa mönjää. Merkki siis tarttuu pelilautaan kiinni. Ja kerää toki lattiaan “teipattuna” itseensä likaa. Ohjeen mukaan merkit voi pestä tällaisen haverin jälkeen vedellä.
Tutkailupelissä laudalta etsitään noppien määräämiä asioita hiekan valuessa tiimalasissa. Helpoimmillaan etsittävä juttu voi olla “punaista”, mutta vaikeimmillaan esimerkiksi “jokin vihreä nelijalkainen eläin”.
Tässäkin Oppi & ilo -tuotteessa materiaalien laatu on tarpeeksi hyvä. Itseäni miellytti se, että ensimmäisen pelikierroksen jälkeen lapset pelasivat usempana päivänä keskenään peliä. Aikuista ei tarvittu kuin tulkitsemaan noppien sanomaa.
Automatkojen pelastus
Korttipakka sisältää 78 pikkutehtävää. Tuotteen nimelle lienee kaksi selitystä. Pieni pakka on ensinnäkin helppo napata autoon tekemiseksi mukaan. Toisaalta tehtävät ovat hengeltään tuttuja vanhemmille, jotka ovat istuneet 80- tai 90-luvulla takapenkillä. Siis aikana, jolloin autosta ei löytynyt elektroniikkaa juuri muualta kuin nuppimankasta.
Pari esimerkkiä.
1)Yksi matkustajista sanoo jonkin sanan ja vieruskaverin on keksittävä uusi sana käyttämällä ensimmäisen sanan viimeistä tavua oman sanansa ensimmäisenä tavuna. Ta-lo, lo-ma, ma-to…
2)Kumpi painaa enemmän: kilo höyheniä vai kilo rautaa?
3)Kukin matkustaja valitsee, mitä kerää katsomalla auton ikkunasta matkan varrella ulos. Yksi voi etsiä lehmiä, toinen hevosia, kolmas punaisia autoja. Se joka saa ensimmäiseksi kymmenen rajan rikki, on voittaja.
Touhukas tutkailupeli on luokiteltu 4-99 -vuotiaille ja Minä itse osaan vastata -kuutio 3-5 vuotiaille. Ne molemmat todistetusti toimivat ilman lukutaitoakin. Sen sijaan Automatkojen pelastuksesta ei irtoa hupia, jos ei osaa lukea. Ei siis ihme, että ikäsuositus on 6-12 vuotta.
Aikuisen avulla nipussa riittää virikettä nuoremmillekin. Meidän 3,5 -vuotiaamme oli liekeissä vanhoista kunnon Mikä kana kasvaa pellossa? -tyyppisistä kysymyksistä. Niitä piti improvisioida matkan aikana lisääkin. Ja hauskaa oli aikuisillakin, sillä leikki-ikäisen vastaus ei todellakaan aina ollut ilmiselvä porkkana.