Lapset katsovat maailmaa eri perspektiivistä kuin me aikuiset. Tiedossa on, mutta pakkaa aina välillä unohtumaan. Jonkin aikaa sitten sain asiasta hyvän muistutuksen, kun monenlaista ohjelmaa sisältäneen päivän jälkeen poika totesi viittä vaille nukahtamaisillaan: “Tiedätkö iskä, mikä oli tässä päivässä kaikkein parasta? No se, kun pysähdyimme sateessa katsomaan kerhosta kotiin tullessa kastematoja asvaltilla.”
Eilinen ilta puhalsi naamalle hieman samantyylisen tilanteen. Kyselin, että mitäpäs tekisimme huomenna, kun on maanantai, äiti töissä ja hyvä sää. Tyttö ilmoitti haluavansa mennä kauppaan. Poika puolestaan uimarannalle. Kun totesin kesän olevan vielä liian alussa uimarantahommiin, niin poika vaihtoi ehdotuksensa vesimelonin syömiseen.
Jaa, enpä olisi osannut ehdottaa kesäpäivän kohokohdiksi kaupassa käymistä ja vesimelonin syömistä!
Niin siis teimme. Samaan reissuun ymppäsimme vielä kunnan korkeimmalle mäelle kiipeämisen. Sieltä näkyy naapurikaupunkiin ja merelle saakka, joten ihmeteltävää riitti.
Iltapäivästä kävimme pojan kanssa näyttämässä käsivarsiamme neuvolan tädille. Hän injektoi niihin TBE- eli puutiaisaivokuumerokotuksen ensimmäisen satsin. Mietimme rokotuksen plussia ja miinuksia pitkään vaimon kanssa. Kesäpaikka on alueella, jossa puutiaisaivokuumetta kantavia inhottavia hyönteisiä mönkii, joten päädyimme ottamaan rokotteen. Tyttö saa nuoren ikänsä takia vielä vuoden lisäaikaa ennen piikitettäväksi joutumistaan.
Pojalle rokotukset ovat olleet viime vuosina raakoja. Siitäkin huolimatta, että neuvolan tätimme on ammattinsa ehdotonta valiojoukkoa. Piikki on silti pelottanut. Pahimmillaan junnu on kietonut itsensä melkolailla sissilukkoon neukkutädin pöydän jalkaan. Nyt hoksasin onneksi luvata jäätelöllä piipahtamisen, jos reissu menee hyvin. Ja voi sitä urheuden (tai jäätelönhalun) määrää, jolla poika homman handlasi. Kun piikki otettiin esiin, pojalta pääsi pelkoitku, mutta siitä huolimatta hän kömpi kiltisti syliini ja käänsi käsivarren hoitajalle!
Piikkien jälkeen jännitys purkaantui puhetulvana – poju jutteli neuvolan tädin kanssa esimerkiksi grillikauden avauksesta.
Ja kyllä se itse valittu jäätelöpikari näytti lapselle maistuvan kesän ensimmäisenä hellerajaa kolkutelleena päivänä. Yllätys. Samalla hän totesi, että on se neuvolan Kati melkoinen mestari, kun osaa rokotuksenkin laittaa!