Takaani kuuluu iloinen laulu. Tulkitsen sen tykkäämiseksi. Duurittelija on nelivuotias tyttöni, joka istuu peräpyörän satulassa ja polkee vimmatusti. Tunnen tuuppaukset oman pyöräni jakkarassa.
Maisemat vaihtuvat parinkymmenen kilometrin tuntinopeudella. Hymyilyttää.
Olemme iloisia yhteisestä liikkumisesta, sillä peristelyyn tuli tauko oman pyöräni päivittymisen myötä. Onneksi peräpyörän sovittaminen 27.5+ -kokoisen maasturin taakse ei vaatinut investointipäätöksiä (toisin kuin peräkärryn).
Miltä peräpyörän kanssa ajaminen tuntuu?
Mielenkiintoisin havainto on edelleen, kuinka paljon perillisen liike tuntuu aluksi omassa kropassa huojuntana. Ja kuinka rauhattomuus vähenee muutaman sadan metrin jälkeen olennaisesti.
Myös luonnonlait pätevät edelleen. Painavan yhdistelmän pysäyttämiseksi vetopyörän vauhdinsurmaajien eli jarrujen pitää olla kunnossa.
On myös jännä tuntea tuuppaus omassa fillarissaan, kun juniori oikein innostuu polkemisesta. Ja edelleen kanssaliikkujien suusta kuulee ällistyttävän usein kommentteja yhdistelmäajoneuvostamme.
Kattavammin kokemuksia peräpyörän kanssa ajamisesta voi lukea pari vuotta sitten kirjoittamastani postauksesta.
Mistä löytyisi uusi peräpyörä?
Nälkä näyttää kasvavan syödessä. Yllätys. Päädyin nimittäin kiikaroimaan nettiä uuden peräpyörän hankinta mielessäni.
Vanha (sanavalinta on tietoisesti “vanha”, ei “nykyinen”) peris on Trekin kuusivaihteinen Mountain train. Yllätyksekseni Trek ei kuitenkaan tuo vaihteellista peräpyörää nykyään Eurooppaan. Ja haluan, että mahdollisessa nuoremman sukupolven edustajassa on vaihteet.
Muutamien muidenkin merkkien verkkokuolauskuvastoa tuli selattua, mutta kovin jäivät tulokset hinteliksi. Vielä en kuitenkaan ole heittänyt googlauskirvestä kaivoon.
Ps. Isäkuukausien Facebook ja Instagram, niissäkin pyöräillään.