Rento Helsingin loma isän kanssa

“Haluaisin kokea kaiken uudelleen!” totean äidille autossa, kun köryyttelemme lentokentältä kotiin. Iskä nyökyttelee: “Kyllä meillä niin hyvä reissu oli, että voisin lähteä poitsin kanssa milloin tahansa uudelleen. Ja melkein minne tahansa.”

“Kerro nyt vähän tarkemmin, mitä te siellä Helsingissä teitte”, äiti pyytää.

Ja minähän kerron.

Iskä oli ottanut etukäteen selvää monesta asiasta. Ja saanut hyviä vihjeitä. Tuntui olevan niistä kiitollinen. Yksi tuoreimmista ideoista oli ottaa Tatun ja Patun Helsinki-kirja matkaoppaaksi. Sitä luimme terminaalissa ja lentokoneessa. Lisäksi lauleskelin lentsikassa Lentäjän poikaa. Isää huvitti. Ehkä vähän muitakin.

Helsingissä näimme heti Tatusta ja Patusta tuttuja juttuja: VR:n kivimiehet ja Kolmen sepän patsaan. Sepissä kiinnitin isän huomion siihen, että takoivat rautaansa pippelisillään. Miksi?

Ensimmäinen ratikkamatkamme oli ikimuistoinen. Heti aluksi juoksimme pysäkille kuin helsinkiläiset ikään, kun iskä näki oikean numeroisen vaunun pysähtyneenä. Emme ehtineet. Hetkeä myöhemmin isä kyllä totesi jotenkin lakonisesti, että “ihan hyvä. Se meni väärään suuntaan.”

Pääsimme myös heti ensimmäisellä matkalla lipuntarkastukseen. Minä sain matkamuistoksi Risto Räppääjän kuvalla varustetun lasten lipun. Hoksasin myös samalla, mikä oli vitsinä Tatun ja Patun tehdessä metroon Jori-tarkastusta serkkuaan etsiessään.

Linnanmäki ja Sea-life

Kaksi ensimmäistä etappia olivat suoraan toivelistaltani: pizzabuffet ja Linnanmäki. Linnanmäen portilla huokaisin: “Minua jännittää enemmän kuin kerittävää lammasta!”

Olisin halunnut kaikkiin laitteisiin, jotka sekoittivat ihmisiä kuin blenderi jäisiä mansikoita. Iskä totesi minun olevan vielä liian lyhyt ja toisaalta vähän arkakin. Oikeastaan kyllä nautin niistä kymmenestä ilmaisestakin laitteesta, joihin pääsin. “Iskäpä ei päässyt kaikkiin, kun oli liian iso.” Mieleen jäi myös kaivurilla kuopiminen ja hattaralla tahmaaminen.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin Lintsistä niin, että koko reissun ajan muistin mainita aina maailmanpyörän silhuetin horisontissa nähdessäni, että meidän pitäisi mennä uudestaan, koska “Linnanmäki taitaa olla maailman ihanin paikka!”

Kävimme myös Sea-lifessa. Päivän ryntäily alkoi näkyä olemuksessani, enkä jaksanut keskittyä muuta kuin ensimmäisiin akvaarioihin. Värikkäät nuolisammakot olivat kyllä hienoja. Pallokala oli altaassa, jossa oli suurentava ikkuna. Minua pelotti hieman ja aloin viestittää, että olisimme valmiita uusiin haasteisiin.

Ratikkapysäkiltä hotellille kävellessämme väsy yltyi: “En osannut kuvitella, että täällä pitää kävellä näin paljon. Jalkani ovat jo väsyneet ja akkuni lähes tyhjä.”

Kiipeilyleikkipuisto, Sanomatalo ja Luomus

Seuraavana aamuna suuntasimme Finlandia-talon taakse. Töölönlahden rannalla oli hieno kiipeilyteemainen leikkipuisto, josta pidin kovasti. Suosittelen sitä kaikille pikkupaviaaneille. Siellä näin myös melkoisen joukon valkoposkihanhia. Iskä selitti jotain, että kaikki paikalliset eivät tykkää sotkevista linnuista. En ymmärtänyt ihan kokonaan.

Läksimme Luonnontieteellistä museota Luomusta kohden. Matkalla poikkesimme katsomassa vielä yhtä akvaariota. Sanomatalossa ihmiset tekivät niissä radio-ohjelmaa. Yhdessäkään altaassa ei ollut suurentavaa ikkunaa, mutta Moisio ja Sainio nostivat suorastaan säikähtäneen näköisinä kättä. Johtui luultavasti iskästä, joka selitti, että nuo ovat niitä Radio Rockin tyyppejä. “Meidän pitäisi kuunnella enemmän Radio Rockia”, sanoin. Iskä myhäili.

Luomuksessa olin aluksi hyvin innoissani, mutta sitten jokin sai minut pelkäämään. “Eläimet ovat niin todellisen näköisesti esillä”, sanoin kerta toisensa jälkeen iskälle. Edes pitkä tauko näyttelyn kiertämisessä ei karistanut pelkoa ihoni alta, joten poistuimme melko lyhyen visiitin jälkeen. Iskää taisi harmittaa. Suuntasimme hotellille päikyille.

Kauppatori, Sky wheel ja Lasten kaupunki

Kauniiden unien jälkeen menimme Kauppatorille. Katselimme vähän kojuja ja päätimme mennä seuraavana päivänä risteilylle. Torilla tavataan, sanotaan. Minä tapasin jo edelliskesänä haaveilemani Sky wheel -maailmanpyörän. Kun tajusin että menisimme pyörään, tehtiin seismologisia havaintoja Virossa saakka.

Lintuperspektiivin jälkeen menimme jäätelölle Tuomiokirkon ja Presidentin linnan väliin. Aivan liian pitkään kestäneen naaman jynssäyksen päätteeksi kävelimme Senaatintorin nurkassa vanhaan kivitaloon. Lasten kaupungista olisi saanut enemmän irti, jos olisi ollut kaveri mukana. Oli meillä isänkin kanssa kuitenkin ihan mukavaa, varsinkin kun saimme laulaa Lentäjän pojan yhdessä mikrofoniin. Laulun jälkeen opettajakukko antoi pelissä meille arvosanan. Saimme kuutosen. Se on sama kuin Magdaleenalla, jolla on suussaan yhdeksän hammasta.

Lasten kaupungin jälkeen laitoimme vielä päivärutiinit kunnolla uusiksi, kun painelimme toiveestani syömään kiinalaista päivällisen ja iltapalan yhdistelmäksi. Iskää nauratti, kun nimesin pienen riisin nosteluun käytettävän kapustan “riisinnyhtökauhaksi”.

Sateinen perjantai – leffaan

Herätessämme satoi. Saimme kuitenkin hotellilta lainaan pari sateenvarjoa. Toinen oli niin iso, että ehdotin isälle tavarahissin käyttämistä, jotta sontsakin mahtuu. Suuntasimme Kauppatorille risteily mielessämme. Eihän siellä mitään risteilyä ollut, koska sää oli niin kakka. Kastuimme. Ei muuta. Iskä näytti samalta kuin joskus iltaisin, kun esitämme siskoni kanssa vilkkaita.

Ratikassa iskä hoksasi onneksi puhelintaan jonkin aikaa siliteltyään, että voisimme mennä elokuviin. En olekaan ennen nähnyt leffaa teatterissa. Olihan se sali iso. Iskä ruuvasi tulpat korviini. Onnistui jo kahdeksannella kerralla. Mainoksia tuli niin paljon, että ehdin kysyä ainakin kuusikymmentäsataakaksitoistakymmentäkuusi kertaa, että milloin alkaa.

Autot 3 oli hyvä, vaikka supisinkin iskän vasaralle ja alasimelle yhden kerran, että koska tämä loppuu. Näytöksen lopuksi totesin kuitenkin, että “kyllä minä nyt ymmärrän, miksi serkkupojat ovat niin innoissaan Autoista.”

Leffan jälkeen meille tuli ensimmäisen kerran kiire, koska mainokset olivat kestäneet puoli tuntia pidempään kuin iskä oli ajatellut. Juoksimme Tennispalatsilta Kivimiehille. Asemalla juoksimme vielä laiturilta toiselle. Ihan kiva, mutta jalkani eivät enää lopussa koskeneet ollenkaan asvalttiin, kun iskä kiskoi kädestä eteenpäin. Ehdimme!

Turvatarkastuksesta etenimme suoraan tax-free-kauppaan. “Haisee ihan tyttöjen tavaroille”, lohkaisin. Iskä naureskeli ja ehdotteli, että ostaisimme äitillekin tuliaisia (siskolle ostimme eläinpelikortit Lasten kaupungista). Olin aika vahvasti sitä mieltä, että tuliaisiksi riittää se, että me menemme kotiin.

Isän lisäykset tarinaan

Saimme Helsingissä poikkeuksellisen monta kertaa poikkeuksellisen aurinkoista palvelua. Johtuikohan tuo kesästä vai siitä, että olimme viisivuotiaan kanssa koko reissun ajan aurinkoisia. Olipa syy mikä tahansa, niin mukavaa asiakaspalvelua kohtasimme useaan otteeseen. Erityiskiitos pitää antaa Scandic Marskin pitkämieliselle henkilökunnalle.

Kaiken kaikkiaan miniloma viisivuotiaan kanssa onnistui paremmin kuin olisin uskaltanut ikinä toivoa. Parasta mahdollista kahdenkeskistä aikaa. Vaikka on reissaaminen vauvan kanssa mutkatonta, niin sitä se oli nyt myös eskariin kohta lähtevän seurassa.

Matkaa seuraavana aamuna kolmevuotias pääsi omalle Helsingin matkalleen. Olipa hellyttävää seurattavaa, kun viisivuotias kertasi reissun vaiheita leikin keinoin. Poika rakensi siskolleen turvatarkastuksen, kertoi boarding passista, kattoi seisovan pöydän hotellin aamupalalle ja niin edelleen. Ratikkaankin juoksivat. Yksi lause jäi kuitenkin hieman mietityttämään. Poika selitti siskolleen: “Nyt ollaan Linnanmäelle. Voit mennä mihin tahansa laitteeseen, sillä me ostimme sellaisen rannekkeen!”

ps. Risteilyn lisäksi jäi harmittamaan se, että emme ehtineet Kansallismuseon Vintille, emmekä Suomenlinnaan taskulamppujen kanssa seikkailemaan. Ensi kertaan.