Ajatus on houkutteleva. Uloslähtiessä napinpainallus ja vilkaisu, kuinka paksu matto leivänmuruja onkaan vuorokaudessa kertynyt keittiön pöydän alle. Sisääntullessa hiekattomat, muruttomat ja hiuksettomat lattiat. Seinänvieressä ulkoiluajan kodin imuroinnissa huhkima robotti raukeana itseään seuraavaan koitokseen latailemassa.
Saimme kokeiluun muutaman vuoden ikäisen robotti-imurin. Odotukset olivat suuria. Edellisen kerran kokeilimme roboa kymmenisen vuotta aikaisemmin. Silloin robotti-imurit olivat uusi juttu ja irtipäästettyään robo oli parempi komiikassa kuin siivouksessa. Imuri kun saattoi jäädä kiertämään sohvapöytää puoleksi tunniksi tai tuuppimaan keittiön tuoleja edestakaisin.
Melkein kymmenessä vuodessa tekniikka kehittyy paljon. Siksi suuret odotukset.
Mutta kuinkas kävi? Ei robotin siivoustaktiikan seuraaminen enää hauskoille kotivideoille vetänyt vertoja, mutta kyllä surkuhupaisia piirteitä oli edelleen liikaa. Vaikka kotimme on varsin pelkistetty, ei robotti raukka osannut siivota läheskään joka paikasta. Käsittämättömän usein se myös jäi itkemään apua, ettei löydä reittiä uuteen paikkaan, vaikka vapaita suuntia oli tarjolla useampiakin.
Siivousjäljessäkään robo ei vielä yltänyt kuin korkeintaan tyydyttävälle tasolle. Se kyllä löysi lattioiltamme hämmentävän paljon moskaa. Mutta paljosta on hyvä nyhjäistä. Kolmen lapsen jäljiltä imuroitavaa riittää. Vaikka robotti imuroi tästä ryönästä ison osan, liikaa jäi myös lattioille. Näin siitä huolimatta, että siivous pinta-alaa oli vain 50-60 neliötä.
Kokeilemamme robotti-imurin parhaaksi puoleksi osoittautui hullunkurisesti asia, jota robotti ei tehnyt. Robotti ei ymmärrä varoa tai siirrellä lattioilla lojuvia kenkiä, leikkikaluja tai tyynyjä. Lattiat on siis pakko pitää puhtaana irtotavaroista, jos haluaa robotin imuroivan.
Robotti-imurin hankinnan syvin filosofia on kai siinä, että ikävähkön kotityön voi ulkoistaa koneelle ja saada vastaavasti itselleen lisää vapaa-aikaa. Kokeilemallamme imurilla tämä kaunis ajatus jäi kuitenkin toteutumatta. Jouduin imuroimaan päivittäin automaatin jäljiltä. Aikaa paloi lähes yhtä paljon kuin ilman robon suorittamaa esipuhdistusta.
Lähipäivinä robottimme muuttaa. Takaisin sinne mistä tulikin.
Väärä lähestymistapa. Neato imureita olen käyttänyt jo 6v ja hyvin työnsä tekevät. Imurin lasertutka pitää olla puhdas että se näkee.
Kun imuri vuositolkulla siivoaa n. 3x viikossa, niin tavalliseen imuriin ei tarvitse tarttua kuin muutaman kerran vuodessa.
Jatkuvuus on tärkeää. Imuri ei pääse ihan joka paikkaan, mutta kun koko ajan viedään pölyä pois niin tavallista kaaosta ei pääse syntymään.
Meillä kaksikerroksisessa talossa on kaksi imuria helppouden vuoksi.
Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että jollakin homma toimii, sillä ajatus on houkutteleva!
Meillä ei riittänyt 7 x viikko eli kerran päivässä. Homma luultavasti toimisi, jos kämpässä kävisi lähinnä nukkumassa ja asujat olisivat aikuisia, jotka eivät murenna lattialle mitään, eivätkä tuo hiekkaa sisälle. Silloin siivottavaa olisi sen verran vähän, että tuo robo saattaisi selvitä siitä. Kolmen lapsen ja kahden aikuisen perheessä, jossa kolme ihmistä on kotona kokopäiväisesti… Ei valitettavasti toimi muuta kuin siinä, että lattia tulee pidettyä siistinä tavaroista.
Meiltä sai Neato kenkää ja tilalle tuli irobot roomba. Pyörii muutaman kerran viikossa 5 hengen koiraperheessä ja puhdasta tulee. Koiran takia ei lattioilla voi tavaroita olla, joten lähinnä nostellaan koiran kupit ja ruokapöydän tuolit pois imurin tieltä. Tavalliseen imuriin en taida tarttua edes kuukausittain.
Vau! Nyt nousi kyllä kuume päästä kokeilemaan Roombaa! Tuo kuulostaa melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta. Paljonko teillä suunnilleen on imuroitava pinta-ala?
Anoppilassa on ollut neato kohta neljä vuotta. Ovat tykänneet, 9 hengen (1 alle kouluikäinen, 4 peruskoululaista, 2 ammattikoululaista ja 2 aikuista) taloudessa pyörii liki joka päivä olohuone-keittiö-käytävä-aula -alueen läpi, neliöitä tässä on varmaan ainakin se 60. Muissa tiloissa (makkarit, yläkerta) käyttävät perinteistä imuria siivouspäivänä, samoin satunnaisesti paremman siivouksen ollessa tarpeen myös robotin siivousalueella. Tavarat tosiaan pitää nostella pois tieltä, mutta tottumisen jälkeen ei ole iso homma. Vähän epäloogiselta robotin kulkeminen välillä näyttää, mutta kiltisti on siivonnut aina määrätyn alueen, joka on sovelluksen avulla rajattu. Robotti ei siis mene esim makuuhuoneisiin, vaikka ovi olisi auki. Neaton saa kytkettyä etänä päälle älypuhelimella. Ainut ongelma on ollut se, että koko laite on vaihdettu takuuseen pari-kolme kertaa, kun on yhtäkkiä lopettanut toimintansa. Ei ole siis lähtenyt päälle lainkaan, siivousjäljessä ei ole ollut moitittavaa kun säännöllisesti putsaa koneen ohjeen mukaan. Niin ovat kuitenkin tykänneet, että ovat uuden samanlaisen halunneet tilalle 🙂
Kiitos kommentista ja anteeksi myöhäinen vastaus!
“Tavarat tosiaan pitää nostella pois tieltä, mutta tottumisen jälkeen ei ole iso homma.” Ainakin meillä se tosiaan oli suorastaan positiivista, että tavarat tuli nosteltua pois päivittäin tai jopa useamman kerran päivässä. Eivätpähän kertyneet niin paljon lattialle.
Mukava kuulla, että jossakin toimii roboimuri isossakin perheessä noin hyvin! Ja onhan tuo tosiaan aika vahva merkki, että homma toimii, jos ovat halunneet samanlaisen särkyneen tilalle.