Ok, myönnän. Paras katuliitukausi saattaa olla jossain määrin ohi. Silti viime viikonloppunakin piirreltiin. Ja tulevana viikonloppuna näyttää ennusteiden valossa olevan jälleen kuivaa kanvasta tarjolla. Tässä seitsemän vinkkiä kun peruspiirtely ja hyppyruudukon tekeminen alkavat maistua eineshampurilaiselta.
1)Liikennekaupunki. Piirrä katuun liikennemerkkejä ja tarvittaessa myös “teitä”. Sen jälkeen leikitään liikennekaupunkia joko kävellen, fillarilla tai scootilla. Tenavien mielestä aivan ykkösjuttu tuntuu olevan suojatielle kävelevä aikuinen.
2)Piirrä ja arvaa. Aikuinen piirtää katuun asioita ja tenavat arvaavat. Pictionary taitaa olla kaupallisen sovelluksen nimi vastaavalle leikille paperia käyttäen. Extreme-versiossa lapset piirtävät ja aikuinen arvaa. Tarjoan lounaan sille, joka osaa päätellä oikein kolmevuotiaamme piirtäessä Pelle Hermannia.
3)CSI. Lapset makaavat maassa ja aikuinen piirtää heidän muotonsa ääriviivalla asvalttiin. Lapset saavat värittää hahmot.
4)Ihmiset ja piirrokset. Piirrä katuun esimerkiksi pieni kaarisilta ja pyydä yksi lapsista “ylittämään” siltaa. Tai piirrä puu ja pyydä yksi lapsista istumaan sen alle. Nämä näyttävät kaikkien mielestä hauskoilta.
5)Muodot. Ainakin meidän osoitteessamme perilliset tykkäävät piirtää erilaisten esineiden ääriviivoja asvalttiin ja värittää muodot sen jälkeen. Kolmevuotiaalle pyöräkärryn viiri on oikein sopiva, viisivuotias osaa jo hahmotella hieman kolmiulotteisemmankin esineen ääriviivoja.
6)Mikä muoto? Piirrä asvalttiin kymmenkunta muotoa esineiden ääriviivoja käyttäen. Kerää esineet muotojen viereen. Lasten pitää vuorotellen hoksata, mikä muoto vastaa mitäkin esinettä. Leikkiä voi jatkaa piilottamalla esineet pihaan ja lasten pitää etsiä ne ja tuoda yksitellen oikean piirroksen päälle.
7)Numerot tai aakkoset. Piirrä maahan numeroita tai aakkosia. Ohjaa lapsia yksi kerrallaan taitotason mukaisesti tyyliin “Missä on kolmonen?”, “Mikä numero tulee nelosen jälkeen?”, “Paljonko on kaksi plus kuusi?”, “Kulje aakkoset järjestyksessä?” tai “Etsi sukunimesi kirjaimet?” Tässäkin saa ainakin yhtä hyvät leikit aikaiseksi kun aikuinen heittäytyy lasten ohjattavaksi.
Lisää leikki-ideoita:
Hyviä vinkkejä! Pienten on helppo käyttää katuliituja kun ne raastaa jauhoksi, laittaa joukkoon vähän vettä ja antaa taiteilijalle siveltimen, vaikka sellaisen “ihan oikean” (koska leveällä siveltimellä saa parempaa jälkeä aikaiseksi) 🙂
Loistava idea! Varsinkin, kun pieniksi kuluneet palaset eivät kelpaa kenenkään käsiin. Niistä pitää pyöräyttää ensi kesänä “velli” puolitoistavuotiaan kokeiltavaksi! Ja veikkaan kyllä, että isommatkin ovat sivellintä hamuamassa.