Mikä on ihailemisen maksimi?
Uskoakseni nelivuotiaamme pääsee kahdeksanvuotiaan serkkutyttönsä ihailussa ainakin lähelle. Juttelimme lempiruuista. Poika julisti jo ennen serkkunsa vastauksen kuulemista: “Mun lempiruuat on samat kuin sinun!”
Lasten serkkutyttö vietti alkuviikosta kolme talvilomapäivää meillä. Edellisenkaltaisia tilanteita oli monia. Oli mielenkiintoista havainnoida, kuinka lapset seuraavat vanhempia ja osaavampia kavereitaan ihaillen. Sama näkyy arjessamme joka päivä: kun poika heittää harsonsa sängystä isoelkeisesti lattialle todeten, ettei tarvitse sitä nukahtaakseen, pikkusiskon harso löytyy varmasti viiden sekunnin päästä myös lattialta.
Valitettavasti yläviistoon katsominen pätee myös asioihin, joita lastemme ei olisi vielä kiire oppia: kun vieras ilmoitti ykskantaan, että ei syö puuroa, niin pojan tallennin pyöri suorastaan ylikierroksilla. Mutta hienosti serkku osasi jo hoitaa tilanteen: “Puuro on kyllä varmasti hyvää. Minä en vain tiedä, miksi se ei maistu minulle.”
Samainen tilanne jatkui suorastaan lutuisesti, kun pojasta kuoriutui esiin vieraanvaraisuutta: “Kyllä meillä on sinulle teetä ja leipää!”
Serkkutytön visiittiä oli odotettu kuin Madonnan ensimmäistä Suomen keikkaa. Viimeiset tunnit poika kiersi käytännössä ikkunan ja sohvan väliä todeten vuorotellen molemmissa paikoissa, että nyt odotan tässä siihen saakka, että vieras tulee!
Ja voi sitä leikkimisen tahtia, kun vierailu viimein alkoi. Ensimmäisenä aamuna lapset ehtivät olla ravintolaa, kotia ja koulua ennen kuin sain aamupalan pöytään. Onneksi hoksasin naamioida syömisen ruokavälitunniksi, niin homma hoitui kivuttomasti. Sen jälkeen pojalla kuulettikin olevan ihan autenttiselta kuulostavaa leikkiä, kun lasten huoneesta kuului hieman kyllästynyt ääni: “Koska tämä koulu loppuu?”
 |
| Ekaluokkalaisen laatima ohjelma aamuleikkiin. |
Mitä kolmeen päivään mahtui aikuisen näkäkulmasta? Ulkoilua, HopLop, Perhekuperkeikka, kirjastossa ja kauppakeskuksessa käyminen, leikkipuistoilua, askartelua ja käsittämättömän vähän ruutuaikaa!
Kaksi-, neli- ja kahdeksanvuotiaiden maailmat eroavat toisistaan kuin Huun-Huur-Tun, Sini Sabotagen ja Avenged Sevenfoldin fanien musiikkimaut. Siihen nähden oli todella mukava huomata, että yhteiset leikit onnistuivat niin hyvin, etteivät tenavat mankuneet näköradiota auki edes aamupala-aikaan.
Maailmojen erilaisuudesta käyköön esimerkiksi se, kuinka nelivuotiaamme esitteli heti serkun vierailun aluksi jostain syystä omat ja siskonsa pikkuhousut. Ylpeänä. Serkkutyttö katseli muualle, aivan kuin olisi hieman nolostellut.
Saapa nähdä kauanko yhteinen sävel vielä löytyy leikkeihin ja tekemiseen. Pahoin pelkään, että muutaman vuoden päästä ei mennä tuolla orkesterilla kirjastoon lomapäivää viettämään. Toivottavasti olen väärässä.
ps. Kolmen päivän intensiivinen ravintolan ja ohjelmatoimiston pyörittäminen imaisi mehut kuin kolmensadan kilometrin pyöräily. Lapset osasivat kuitenkin tälläkin kertaa tsempata epäsuorasti. He suunnittelivat syyslomaa, että silloin voisi olla samanlainen vierailu. Totesin hieman lakonisesti, että meidän tenavat lienevät silloin hoidossa. Vasta hetkeä myöhemmin tajusin, että melko ainutkertainen setuppi tuli koettua tälläkin viikolla.
 |
|