Keski-Euroopan road tripimme on saanut minut pohtimaan suomalaista liikennekulttuuria. Saksassa moottoritien normaalinopeus näyttää olevan rajoituksettomalla alueella 140-150 kilometriä tunnissa. Mutta kun nopeusrajoitus alkaa, letka jarruttaa pääsääntöisesti siihen.
Vielä hämmästyttävämpää on vetoketjuperiaatteen toimiminen: kun kaksi kaistaa supistuu yhdeksi, molemmilta kaistoilta liitytään vuorotellen väylälle. Asia, joka ei Suomessa taida toimia koskaan.
Kysehän on toisten tienkäyttäjien kunnioittamisesta. Ja siitä on kyse myös suojatiekäyttäytymisessä. Asiassa, joka toimii Suomessa kuin pakkaskelin pitovoide pluskelillä.
Myönnän suojatieasioiden olevan suolaa verenpaineelleni. Törmään valkoisten maalausten toimimattomuuteen alati, sillä liikun lasten kanssa melko paljon jalan. Eniten asia kuitenkin mietityttää siksi, että esikoinen astelee jo katuja tukka pystyssä yksikseen.
Lasten itsenäisen liikkumisen aiheuttama huoli oikein kärjistyy kesällä. Kouluaikaan pienet koululaiset vaappuvat isoine reppuineen pääasiassa tutuilla reiteillä. Loma-aikaan reviiri kuitenkin laajenee. Samaan aikaan hyvä ajokeli saatttaa houkuttaa autoilijoita tavallista kovempiin nopeuksiin. Huono yhdistelmä.
Pahinta on tietenkin se, että liian harva kunnioittaa suojatietä tarpeeksi. Tunnustan joskus mukakiireisenä painavani itsekin kaasua, jos suojatielle astuja ei ole vielä aivan reunalla, eikä kyseessä ole lapsi.
Jälkikäteen harmittaakin. Pahimmillaan asetelmassa olen minä lämpimässä autossani ja sohjoa kyntävä jalankulkija ulkona räntäsateessa. Ja silti en muka ehdi väistämään.
Me pysähtymättömät autoilijat kylvämme paitsi vaaraa, vaikeutamme myös suojatiekäyttäytymisen opettamista lapsille. Miten suojatiellä pitäisi käyttäytyä, kun joka toinen painaa raidoitusta lähestyessään kaasua ja joka toinen hiljentää? Voiko autoilijoihin, siis aikuisiin, luottaa? Vielä tärkeämpi kysymys kuuluu: saako heihin luottaa?
Kärjistetyimmillään epäluottamus suojatiehen johtaa siihen, että lasta opetetaan aina odottamaan tyhjää tietä ennen sen ylittämistä. Tämänkin ohjeistuksen ymmärrän. Varsinkin useamman samaan suuntaan kulkevan kaistan ylityksessä aikuisenkin pitää olla varuillaan. Liian usein viereistä kaistaa ajava jatkaa matkaansa vaikka toisella kaistalla jarrutetaan suojatien eteen.
“Olemme opettaneet lapsen vaikka istumaan kadun reunaan odottamaan tyhjää väylää, jos joku antaa tietä. Tämä siksi, ettei toisella kaistalla ajava aja lapsen yli”, kommentoi eräs Facebook-keskustelija. Ei kovin imartelevaa suojatien kannalta.
Liikenneturvan kampanjassa muistutetaan osuvasti: “Sinä teet suojatien”. Liian moni ei joko osaa tai välitä sitä suojaa tehdä. Kuten sanottua, tunnen piston myös itsessäni.
Suomalaiseen suojatiehen liittyen on kuvaavaa, että usein jalankulkija heilauttaa pysähtyvälle autoilijalle kättä kiitokseksi. Siis kiittää autoilijaa siitä, että hän pysähtyi antamaan tietä liikennesääntöjä noudattaen! Pitäisikö alkaa nostaa kättä jokaiselle, joka ei aja kolmion takaa eteeni: “Kiitos hei, että et tullut sieltä eteeni!”
Monta kertaa en uskalla pysähtyä suojatiellä ja antaa (varsinkin lapselle) jalankulkijalle tietä, koska pelkään että aiheutan vaaratilannetta kun viereisessä tai vastaantulevassa kaistassa oleva ei pysähdy…
Kiitos kommentistasi! Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Tuota vastaantulevan kaistan liikenteen vaaraa en hoksannut käsitelläkään, mutta se on kyllä ihan todellinen lasten kanssa: tenava katsoo, että kas autohan pysähtyi ja lähtee ylittämään tietä toiseen suuntaan vilkaisemattakaan!