Vaimo hoksasi, että tyttären kaksivuotisneuvola kurkkii seinäkalenterissa lähempänä kuin palmusunnuntai. Siinä tuli sitten puheeksi, että 2v-katsastuksessa kysytään minkä verran lapsella on sanoja. Päätimme laskea, vaikka tiedossa olikin, ettei uudelleen katsastukseen määräämistä tarvitsisi ainakaan sanojen puutteen takia pelätä.
Kolmen päivän aikana rekisteröimme vaimon kanssa tällaiset sanat ja sanonnat:
- Äiti
- Isi
- Mummu
- Mummi
- Pappa
- Ossi
- “Ei tuu”. Pöntöllä käytetty lause, joka laskettanee tyttären ensimmäiseksi kahden sanan kombinaatioksi.
- Tukka
- Tutti
- Tänne
- Tuonne
- Auto
- Nukkuu
- “Mummu nukkuu”
- Hakka (eli Mr. Hakkaraisen xylitol-pastilli)
- Mukaan
- Kuu
- Suu
- Nenä
- Napa
- Korva
- Tussit
- Akku
- Muumi
- Pois
- Jaakko
- Heli
- Miikka
- Pulkka
- Koti
- Sukat
- Takki
- EI
Pulkka päätyi ylläolevalla listalle, kun juniori rakenteli Legoilla ja näytti innoissaan tätä aikaansaannostaan sanaa pulkka hokien. Sweet! |
Puheen opettelu on vaiheessa, jossa tyttö toistelee varsin ison osan päivästä sekä osaamiaan että kuulemiaan sanoja. Tuohon listaan hyväksyimme kuitenkin vain ne, joita neiti osaa käyttää omatoimisesti esimerkiksi kuvasta näytettäessä.
Ihan ei päästy siihen erään SM-tason maastopyöräilijän perheen tilanteeseen, että lapsen ensimmäinen sana olisi ollut keulapumppu. Olen silti tytöstä ylpeä. Ja lopetan tämänkaltaisen laskennan tähän.