Kaksi vuotta ja neljä kuukautta elämänkoulua käyneen taaperomme aikamääreet ovat vinkeitä. Hänen mielestään muutamaa poikkeusta vaille kaikki tapahtuu “aamulla”.
Menneisyys tai tulevaisuus. Ihan sama. Taapero viittaa siihen aamuna. Eilinen, viime viikko, huominen vai seuraavat synttärit loppuvuodesta. Kaikki on “aamulla”.
“Aamulla kävimme saunassa”, taapero selittää. Tarkoittaa, että edellisiltana (tai toissailtana) löylyttelimme.
Vuorottelemme vaimoni kanssa iltatoimissa. Joka toinen ilta taaperon nukuttaa vaimo, joka toinen ilta minä. Kaksivee on hyvin kiinnostunut siitä, kenen vuoro milloinkin on. Päivällispöydän vakiokysymys kuuluukin: “Kuka nukuttaa minut aamulla?”
Tänään oli minun vuoroni. Siinä vierekkäin pötkötellessämme kaksivee heitti vaikean kysymyksen: “Milloin on aamu?”
Repesin. Yritin toki hetken hekoteltuani selittää, että aamu on yön jälkeen. En silti ollut ihan varma, mitä aamua lapsi kysymyksellään tarkoitti.
Siinä aamujen aamua pohtiessani tajusin, että taaperossamme on eteläeurooppalaisia piirteitä. Välimeren rannallahan kaikki tapahtuu tunnetusti mañana, mañana eli huomenna!
Ihan viime aikoina taaperon aivoissa on ilmeisesti syntynyt uudenlaisia kytköksiä. Aivan välitön lähitulevaisuus ei enää olekaan “aamulla” vaan “pian kohta”. Yrittäneekö pieni sanoa “ihan kohta”, en tiedä. Sympaattista joka tapauksessa. Niin kuin enimmäkseen kaikki elämä uteliaan ja vilpittömän kaksivuotiaan kanssa.