Ensimmäinen koulupäivä – takaa ajettuja tyttöjä, Aapisen etsimistä ja kysymyksiä kiusaamisesta

Kunnassamme järjestettiin tänään aamulla erikoinen retriitti. Joukko aikuisia kokoontui koulun pihamaalle hieman vaiteliaina päivittelemään toisilleen ajan kulumisen nopeutta. Koulut siis alkoivat. Esikoisemme on yksi Suomen noin 61 000 uudesta ekaluokkalaisesta. Eilen illalla kotona oli ilmassa mukava sekoitus innnostuneisuutta ja jännitystä, mutta määrällisesti pysyttiin kohtuudessa. Suuria kysymyksiä juniorilla ei tuntunut olevan tulevaan koulunaloitukseen liittyen. Mitä nyt … Read more

Miksi ihastelin tänään Legojen mahtavuutta?

Pim-pom! “Tule meidän kanssamme puistoon”, kysyttiin pojalta jonkin aikaa sitten ulko-ovella. Kysyjinä olivat ykköselle menevä luokkakaveri ja hänen vuotta vanhempi ystävänsä. Sinne menivät, puistoon leikkimään. Hetkeä myöhemmin kolmikko tuli meille ja halusi leikkiä Legoilla. Minifiguurit, Ninjagot, autot, eläimet, rakennukset ja taistelut valtasivat keittiön pöydän hetkessä. Kotvan kuluttua nelivuotias tyttömme liittyi leikkeihin. Siitä taas tovi eteenpäin, … Read more

Kääk! Vahvistaako Aku Ankka Juniori juniorin lukuintoa?

Kaupallinen yhteistyö Aku Ankka Juniorin kanssa Esikoisemme oppi lukemaan viime syksynä. Koska hän on erittäin kiinnostunut monesta asiasta kaikesta, olin varma, että lukuintoa riittäisi kuin Martoilla niksejä. Vaan väärässä olin jälleen. Nassikka on keskittynyt lähinnä teiden nimiin, kauppojen logoihin ja tuotemerkkeihin. Hän ei ole kunnolla innostunut edes kirjahyllyssään asuvista ytimekkäistä kapitaalein ja tavuviivoin kirjoitetuista tarinoista. … Read more

Viisitoista lapsiperheen luonnonlakia

Mitä kauemmin jotain on suunniteltu, sitä todennäköisemmin joku on sairaana h-hetkellä. Mitä enemmän perheessä on lapsia, sitä vähemmän kirjoissa on sivuja. Lapsi haluaa yöksi viereensä sen pehmolelun, joka on päivän leikeissä laitettu kaikkein epätavallisimpaan paikkaan. Vauvan puklauksen todennäköisyys on suoraan verrannollinen päällä olevan vaatteen pesemisen vaikeuteen. Ulko-ovella vaippaan luiskahtavan kakan todennäköisyys puolestaan on suoraan verrannollinen … Read more

Vasta vai vihta – lapseni eivät tienneet

Suomen länsi- ja itämurteiden kiistellyin ja samalla rakastetuin sanapari lienee vasta ja vihta. Olen kotoisin kielellisesti kyseisten murrealueiden sulatusuunista, joten minulle käy kumpi vain. Mutta se ei käy, että lapsi ei tiedä mitä kyseiset sanat tarkoittavat! Olen jollottanut silloin tällöin muksuille perinnelaulua, jonka alku menee näin: “Lapsoset ketterät kotihaasta, koivusta oksat taittaa. Noistapa nopsilla käsillänsä … Read more

Taaperon hellenukutuksen epätoivoisuus kuvina

“The summer is crazy”, lauloi Alexia auton poppivehkeissä ysärin ehtoopuolella. Kuinka oikeassa italialainen olikaan jo tuolloin. Hänen nimittäin täytyi tarkoittaa sitä hulluutta, johon vanhempi joutuu yrittäessään saada taaperon päiväunille hellepäivänä. Siis esimerkiksi tänään. Tässäpä päivällinen turhautumiseni Instagram-storyn kuvien kautta kerrottuna. Turha varmaan mainita, että luovuttaja oli isä. Näistä kuvista huolimatta täytyy sanoa, että pidän sinusta … Read more

Kännykkä ekaluokkalaiselle – kyllä vai ei?

Esikoinen aloittaa ykkösellä kuukauden päästä (voiko se tosiaan olla niin pian?). Olemme pohtineet vaimon kanssa, että pitäisikö hänelle hommata matkaviestinväline vai ei. Olimme jo päätymässä ei-kannalle, mutta yksi soitto keikautti vaa’an. Molempia näkemyksiä on kohtuullisen helppo puolustaa. Hankinnan puolesta puhuu tietenkin se, että kännykkä luo lapselle turvallisuutta. Ainakin näennäisesti. Juniori voi kilauttaa, jos kohtaa jotain, … Read more

Kiukkuaako lapsi tablettipelin jälkeen? Kuusivuotias neuvoi välttämään tilanteen sopimalla jatkon etukäteen

Onkohan meidän viisihenkinen pataljoonamme ainoa, jossa nuorempien taistelijoiden ruutuaikaa seuraa taajaan kärttyisyys? Sanan säilä heiluu ja räjähdyksiäkin tapahtuu, vaikka pelaaminen olisi lopetettu rauhanomaisesti. Eräällä kirjastoreissulla sain kuusivuotiaalta vinkin, kuinka välttää taisteluita. Kirjastossa tapanamme on, että lapset saavat piipata kirjat. Siis vilauttaa viivakoodit lainausautomaatille. Varsinkin nelivuotias pitää sitä luultavasti kirjastoreissun toiseksi parhaana asiana. Heti hissin käyttämisen … Read more

Tunnekirjoja kiittää viimeistään, kun vesimeloni putoaa Prismassa

Kaupallinen yhteistyö Lasten oman kaupan kanssa. Nelivuotias on ottanut luvatta kaupan hevi-osastolla sylintäyteisen vesimelonin kannettavakseen. Leveä hymy hyytyy juuri ennen kuin tyttö pääsee esittelemään ostosideaansa minulle – meloni lipsahtaa lattialle ja halkeaa kuin savipitoinen maa hellejaksolla. Toruni ovat seitin ohuet, sillä katumus paistaa muksun kasvoilta. Punnitsen lähes kolmikiloisen melonin ja nostan ostoskärryyn. Jatkamme hedelmien ja … Read more

Kuusi syytä miksi jokaisella kotona lapsia hoitavalla pitäisi olla yhteinen tili puolisonsa kanssa

Perheemme on elänyt yli kuusi ja puoli vuotta yhdellä palkalla ja Kelan tukieuroilla. Olemme jakaneet sekä työ- että lastenhoitolegit niin, että toinen vanhemmista on ollut koko ajan kotona. Talous on ollut alati tiukoilla, muttei missään vaiheessa ihan Imodiumilla. Vuosi sitten kokosin yksitoistakohtaisen taloudellisen selviytymispakkauksen kotihoitovuosille. Sen jälkeen on tullut usein mieleen, että toisen vanhemman kotonaollessa … Read more