isäblogi
Ruutuaika – miksi se on niin vaikeaa?
Meillä riidellään viikottain lasten digilaitteiden käytöstä. Asetelma toistuu samana: tenavat haluaisivat käyttää tablettia, telkkaria tai tietokonetta enemmän kuin aikuisten mielestä on suotavaa. Liioittelematta voi sanoa, että digirajoista riidellään meillä enemmän kuin muista asioista yhteensä. Se on turhauttavaa. Maailman suurimmalla taksifirmalla (Uber) ei ole autoja. Maailman suurimmalla elokuvien levittäjällä (Netflix) ei ole leffateattereita. Lähes kaksi miljardia … Read more
Lapsiperhe ei sairasta päivää näe
Kolmesti lääkärissä. Kaksi tai kolme antibioottikuuria. Kolme kuratautia. Siinä kolmilapsisen perheemme kiertotautitilasto kuuden ja puolen vuoden ajalta! Meillä on ollut valtava onni pysyä perusterveenä viime vuodet (kuten kerroin jo, kun irtisanoimme lasten terveysvakuutuksia). Toki tavallista pikkunuhaa ja arkiköhää on meilläkin sairastettu. Niistä on kuitenkin selvitty pehmopaperilla ja tulehduskipulääkkeillä. Jotain tilanteesta kertonee, että jonkin aikaa sitten … Read more
Tuntui pahalta, kun ei kelvannut omalle lapselleen
Kymmenkuinen nukkuu pinnasängyssään puolitoista metriä sydämestäni paapuuriin. Oma tajuntani seilaa unen ja valveen pehmeässä ristiaallokossa. Juuri, kun unen lempeä aalto on hyökynyt ylitseni, tajuntani valtaa sumutorven ulina. Oikeasti kyseessä ei tietenkään ole sumutorvi, vaan johonkin minulle vieraaseen maininkiin herännyt vauva, joka ilmaisee huonon mielensä ainoalla osaamallaan tavalla. Itku ei lakkaa tassuttelemalla eikä laulamalla, joten nostan … Read more
Jos lapsissa olisi undo, klikkaisinko?
Kuinka usein lasten hankkiminen kaduttaakaan!? Jos elämässä olisi lapset peruva undo, tarttuisinko mahdollisuuteen vapisevin mutta määrätietoisin käsin? Tällaisia mietin iltana muutamana. Pöydällä olleet tanskalaiset muovipalat kiinnostivat enemmän kuin suomalaisessa syyskesässä tuleentuneen viljan, maidon ja suolan seos lautasella. Sitä paitsi puuron päällä oli vääriä marjoja. Lusikan varressa oli Ms. Niisku. Olisi pitänyt olla Muumipeikko. Yövaatteet olivat … Read more
“You’re Fired” sanoi kantoreppu ja osoitti rintareppua – kokemuksia Najell Omnista
Kaupallinen yhteistyö Lastentarvikkeen kanssa Internetillä on tarkat silmät ja herkästi kommentoivat sormet. Tämän sain huomata, kun postasin pari kuukautta sitten blogiin Viisi syytä, miksi kantoreppu on isän luottokampe -kirjoituksen. Kuvassa näkyi osa reppua, jonka kyydissä kuopuksemme tykkäsi olla. Kommentoijat ojensivat minua kertomalla, että kyseessä on rintareppu, ei kantoreppu. Onnekseni internet oli noussut ylös oikealla jalalla … Read more
Kulissien takana: mitä tapahtuu, kun lasten kanssa piipahtaa pihalla
Perustuu tositapahtumiin 14.00 Isän viaton ehdotus: “Lähdetäänpä ulos!” Vastaus kahdesta suusta: “En halua – haluan olla sisällä!” 14.07 “Meillä on just nyt paras leikki ikinä menossa. Ei me nyt haluta ulos!” 14:10 Ulkovaatteet valmiina eteisen käytävässä. Lapset leikkivät hippaa. Sisällä. 14.15 Neljä- ja kuusivuotiaalla vähemmän päällä kuin varttia aikaisemmin. Nuorin itkee, koska kakka. 14.17 Isä … Read more
Lapsiperheessä puolison yöelämästä ei tiedä läheskään kaikkea
”Millainen yö? Taisi olla rauhallinen?” kysyn aamulla vieressäni aivotoimintaansa käynnistelevältä vaimoltani. Vastauksena murahdus ja haista itte -ilme. Mikä meni mönkään? Miksi aamu lähti väärälle jengalle jo oikeastaan ennen aamua? Asian selitys löytyy siitä, että kolmannen lapsen myötä perheemme jakautui kahteen yksikköön – äiti ja vauva + isä ja kaksi isompaa lasta. Vauvavuoden jälkeen jakolinja alkoi … Read more
Ismo Leikola on väärässä – suomen tärkein sana ei ole ”no niin”
Maailman hauskin ihminen Ismo Leikola väittää suositussa tarinassaan, että ”no niin” olisi suomen kielen tärkein sana. Leikolalla on väitteelleen hyvät perustelut: “no niin” käy melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Se on oikea avain moneen sosiaaliseen hetkeen. Hyvistä argumenteista huolimatta Leikola on väärässä. Suomen kielen tärkein sana ei nimittäin ole ”no niin”, vaan ”äää-ä”. “Äää-ä” on kommunikaation … Read more
Eskarivuosi aloitti myös isän vieroituksen
“Viisivuotiaana poikasi pitää sinua kuninkaana, viisitoistavuotiaana mulkkuna!” Ex-pomon kommentti esikoisemme syntymän jälkeen on jäänyt mieleeni. Olin tullut pojan isäksi pari kuukautta aikaisemmin. Virke oli osa jutustelua, jossa pohdimme isän ja lapsen ihmissuhteen rakentumista. Kärjistetty näkemys pitänee sisällään enemmän kuin pelkän totuuden siemenen. Näihin saakka olen saanut nauttia monessa mielessä kuninkaan asemasta. Toki pahimmat uhmaiän angstit … Read more