Talven riemua ja vilutuksen välttämistä

Toissayönä tuli lunta tupaan. Ei ihan, mutta melkein, kun pihalle satoi lähes parikymmentä senttiä puuteritouhua. Eilen ja tänään onkin ulkoiltu siinä määrin, että poju totesi lunta pöllyttäessään ykskantaan: “Tästä tulee kaikkien aikojen paras talvi!” On aurattu Plaston rekalla. On läjätty lunta, johon voi kaatua pihapenkiltä. On laskettu mäkeä kiinteistöhuollon tekemistä lumikeoista. On vahvistettu lumilinnan seiniä … Read more

Leo’s leikkimaa – sisäleikkipuistojen Amerikan rauta

Sisäleikkipuistojen maaottelu on käynnistynyt, kun ruotsalainen Leo’s saapui haastamaan kotimaiset puistot. Leon kilpailuvaltti on yksinkertainen – puistot ovat timanttisen kokoisia täällä totuttuun verrattuna. Kuin Amerikan rauta liikennevaloissa Corollan rinnalla. Kävimme tenavien kanssa Kempeleen hallissa, jonka ovet ovat olleet nyt avoinna viikon päivät. Ja onhan se iso. Voi hyvä tavaton, että se on iso. Vertailu samalla … Read more

Tee muovailuvaha itse – vaikka punanutun pakettiin

Vanhan sanonnan mukaan itse tekemällä saa sellaista kuin sattuu tulemaan. Tässä tapauksessa tulee jöötiä, joka voittaa kaupallisen muovailuvahan kaikessa muussa paitsi ulkonäössä. Pudota ne kaupalliset muovailuvahat siis Molokiin. Pudota! Pudota jo! Olemme ostaneet useampia sarjoja tunnetun merkin muovailuvahoja. Ne ovat uusina mahtavia. Pehmeitä, houkuttelevan värisiä ja kimmoisia. Ongelmana on, että ne vanhenevat kulutuselektroniikkaakin nopeammin. Pian … Read more

Asiantuntijat listasivat loskan ilot

Ok, onhan lumi syystalvella mukava juttu. Mutta loska se vasta hauskaa onkin! Ainakin jos kysyy 2- ja 5-vuotiaalta. Kyseisten asiantuntijoiden käyttäytymistä tänään aamupäivällä tarkkailleena kokosin listan, mitä kaikkea mellevää sulava lumi mahdollistaakaan. Voi hyppiä lätäköissä. Syyskesällä metsään tehty käpylehmänavetta löytyy jälleen. Voi todeta, että “tämä vaatii kunnostusta.” Voi juosta lätäköissä. Metsästä löytyy jälleen keppejä. Kepeillä … Read more

DIY – Riidaton liitutaulu

Liitutaulumaalilla lienee sudittu lasten huoneissa kaikki mahdollinen. Meillä maalipurkki aukesi, kun pappa hommasi neliön koivuvaneria. Kaksiosaisessa ratkaisussa on sellainen hyvä puoli, että taitelijat saavat siirtää näkemystään mustalle toisiaan häiritsemättä. Taiteilu onnistuu kesällä myös ulkona, kun taulut voi kantaa terdelle tai takapihalle. Aluksi ajattelin, että pianosarana olisi ollut yläreunaan kätevä. Koukkuihin päädyttiin, jotta taulut on tarvittaessa … Read more

Kempeleen uusi Kuunsillanpuisto – pitkä odotus palkittiin

Helmikuussa siitä kuultiin, koko kesä sen rakentamista seurattiin ja viimein siellä kirmaillaan. Melkeinpä takapihallemme on noussut Kempeleen uusin leikkipuisto – Kuunsillanpuisto. Et hyvä lukijani usko, kuinka monta kertaa sulan maan aikana ehdittiin käydä katsomassa, mitä puistotyömaalle kuuluu. Etkä usko sitäkään, kuinka monesti lapset juoksivat ikkunaan, kun puiston ohi kulkevalla kevyen liikenteen väylällä kulki kuorma-auto tai … Read more