Lapsiperheessä puolison yöelämästä ei tiedä läheskään kaikkea

”Millainen yö? Taisi olla rauhallinen?” kysyn aamulla vieressäni aivotoimintaansa käynnistelevältä vaimoltani. Vastauksena murahdus ja haista itte -ilme. Mikä meni mönkään? Miksi aamu lähti väärälle jengalle jo oikeastaan ennen aamua? Asian selitys löytyy siitä, että kolmannen lapsen myötä perheemme jakautui kahteen yksikköön – äiti ja vauva + isä ja kaksi isompaa lasta. Vauvavuoden jälkeen jakolinja alkoi … Read more

8 syytä miksi elän pidempään lasteni ansiosta ja 5 syytä miksi luultavasti kuolen heidän vuokseen aikaisemmin

Elämä on sukupuoliteitse tarttuva sairaus, joka johtaa kuolemaan. Onneksi elinajanodotteeseen voi vaikuttaa hankkimalla lapsia. Lapset ovat muuttaneet useita elämäntapojani terveellisemmiksi 1. Istuminen tappaa. Tenavien kanssa ei todellakaan tule istuttua liian pitkiä jaksoja. 2. Ylen mukaan istuminen siis tappaa. Vanhan kansanviisauden mukaan nauru sen sijaan pidentää ikää. Lasten kanssa saa nauraa. Paljon. Niin jälkikasvun edesottamuksille kuin … Read more

Enemmän lapsia, vähemmän unta – mutta miksi?

Viime päivinä olen taas joutunut varomaan, etten kompastuisi omiin silmäpusseihini. Pari päivää sitten ajelin kotiin töistä ja vain hieman kärjistäen nuokuin valoristeyksessä. En ollut varma, kumpaa toivoin enemmän: liikkumisen sallivaa vihreää vai puolen tunnin autotirsat mahdollistavaa jumipunaista. Risteävää tietä vilisevien ajokkien katkeamatonta virtaa kuin kosken kuohuja tuijottaessani mieleen pulpahti muisto yli kuuden vuoden takaa. Silloin … Read more

Painajaiskausi alkoi – isän syömiä enkelikarkkeja ja kuolemaa

Painajaiset saapuivat hiljattain keskimmäisen yöfilmivalikoimaan. Minulle se on tarkoittanut lisää hyötyliikuntaa. Perheessämme työnjako on nimittäin edelleen selkeä – vaimo hoitaa vauvaa ja minä isompia. Niinpä itkut ja huudahtelut kolme ja puoli -vuotiaan huoneesta tarjoavat minulle pieniä breikkejä jatkuvaan nukkumiseen. “Iskä tässä, mikä hätänä?” on vakiokysymykseni keskimmäisen huoneeseen päästyäni. Myös tyttären vastaus on useimmilla kerroilla vakio: … Read more

Väärin nukutettu

Iltarutiinit ovat kuin sää – ennakoimattomuuksia sisältävä kestopuheenaihe. Jokaisella on myös mielipide. Säässä ja iltatoimissa varsin usein ennustuksen ja toteuman korrelaatio on heikko kuin kerran talvessa luisteluhiihtoa harrastavan kuntoilijan tekniikka. Välillä paistaa aurinko, usein on tylsän harmaata ja silloin tällöin myrskyää. Kirjoitin edellisen kerran asiasta puolitoista vuotta sitten. Silloin olimme vaimon kanssa säätermein ilmaistuna pyörremyrskyssä. … Read more

Nahkavekkari ei anna armoa – pitäisi malttaa mennä nukkumaan

Väsymys on perhe-elämän ongelmien hiiva. Se paisuttaa minkä tahansa vastoinkäymisen niin, että vaikeus tuntuu valuvan vanhempien sietokynnyksen yli. Se venyttää pienenkin särön parisuhdetta riepovaksi kunnon halkeamaksi. Unen puutteesta kärsivän korvissa lasten normaali kitinä kuulostaa maailmanlopulta. Muistin tämän jälleen eilen. Olin juuri työntänyt kaurapuuron mikron sijaan viereiseen jääkaappiin. Siinä vaiheessa tenavien keskinäinen välienselvittely tuntui suistavan minut … Read more

Hallituksen vaatimuksesta: raju supistus baarin aukioloaikoihin

Hallitus on pitkin syyskesää vihjaillut, että baarin aukioloaikoja pitäisi rajoittaa. Olen nyökytellyt, vaikka kanta-asiakkaan yöelämä ei untani olekaan häirinnyt samassa määrin kuin hallituksen unta. Kahdeksan kuukauden tarkastuksessa neukkutäti oli vahvistanut näkemyksen: maitobaari kiinni iltasyötön jälkeen. Kymmenen kilon elopainon saavuttanut vauva kyllä pärjää yön ilman drinkkejä. Yösyönti kuuluu vain jouluun! Mielenkiintoista asiassa on, että vauvamme ei … Read more

Lapset osaavat yllättää – unille kuin vanha pariskunta

Samaan sänkyyn, mutta puhumatta ja selät vastakkain. Niin vanhat pariskunnat stereotypioissa aloittavat flirtin Nukku-Matin kanssa. Mutta että meidän lapset. Ei ikinä! Unen kiinnisaamisesta on taisteltu meilläkin. Niin kai kaikissa perheissä. Tällä hetkellä tilanne on hyvä. Isommat lapset rauhoittuvat ja nukahtavat omiin huoneisiinsa. Aikuisten avustamina tosin. Ennen desibelien maltillistumista perilliset tyypillisesti kiehnäävät ja kisuavat. Hammaspesun jälkeen, … Read more

Viisivuotiaan pelot – pahimmasta eroon piirtämällä

“Ne koneet tulevat yöllä ja liiskaavat meidät. Niillä on isot renkaat ja hurjan pitkät jouset, joiden päällä kone on korkealla. Isoimpien koneiden hytti on niin iso, että se yltää meiltä Siwalle (useampi sata metriä). Ne liiskaavat koko talon. Pahimpia ovat silti ne pienet. Ne syöksyvät niin nopeasti, että me ei ehditä tehdä mitään. Ne liiskaavat … Read more