Pienten lasten kanssa Gdańskissa

Itämeren etelärannalla pötköttelevällä Gdańskilla on synkkä paikkansa historiassa. Toisen maailmansodan ensilaukauksia paremmin kaupunki tunnetaan kuitenkin nykyään turistikohteena. Turkulaisille Gdańsk on Tallinna. Halvimmillaan Wizz Airilla piipahtaa meren toisella puolella muutamalla kympillä. Eikä matka-aikakaan ole kuin pari tuntia. Vietimme 6-, 4- ja 1-vuotiaidemme kanssa Gdańskissa ja sen tuntumassa pari viikkoa. Ajanjakson perusteella Tallinna-vertaukselle löytyy katetta myös kaupunkien … Read more

Kiukkuaako lapsi tablettipelin jälkeen? Kuusivuotias neuvoi välttämään tilanteen sopimalla jatkon etukäteen

Onkohan meidän viisihenkinen pataljoonamme ainoa, jossa nuorempien taistelijoiden ruutuaikaa seuraa taajaan kärttyisyys? Sanan säilä heiluu ja räjähdyksiäkin tapahtuu, vaikka pelaaminen olisi lopetettu rauhanomaisesti. Eräällä kirjastoreissulla sain kuusivuotiaalta vinkin, kuinka välttää taisteluita. Kirjastossa tapanamme on, että lapset saavat piipata kirjat. Siis vilauttaa viivakoodit lainausautomaatille. Varsinkin nelivuotias pitää sitä luultavasti kirjastoreissun toiseksi parhaana asiana. Heti hissin käyttämisen … Read more

Insinööri turvaistuinta ostamassa – osa 2 – uutuus löi kaikki finalistit

Valinta tehty ja taaperon tuleva turvapaikka autoon valittu. Ja voi elämän kevät, että olikin yllättävä lopputulos tässä valinnassa! Mutta ennen finaaleihin jatkamista erittäin lyhyt kertaus mistä tässä on kysymys: Meillä on kolme lasta takapenkillä, joista yksikään ei ole vauva. Taapero on juuri kasvamassa ulos kaukalosta, tarvitaan siis kolme turvaistuinta. Tarkemmin sanoen meillä on puoli kiloa … Read more

Miten lisätä perheen kalan syöntiä?

Voi kala! Miksi sinua tulee syötyä niin harvoin! Harvoin huolimatta siitä, että ravitsemussuositukset huutavat: “Syökää kalaa, syökää kalaa!” Ja siitäkin huolimatta, että kala on hyvää ja helppoa. Kyllä, meillä pyritään noudattamaan ravitsemussuosituksia. Näen asian niin, että asiantuntijat popularisoivat ison määrän tutkimuksia helposti ymmärrettävään muotoon. Suurin ruoto pyrkimyksissämme on kala, jota Evira ohjeistaa syömään kahdesti viikossa … Read more

Insinööri turvaistuinta ostamassa – osa 1

Kuopus muuttaa pottuja ja maitoa sellaisella tahdilla neuvolan käyrillä seurattaviksi suureiksi, että turvakaukalo on jäämässä pieneksi. Takapenkillemme tarvitaan siis kolmas turvaistuin. Millainen turvaistuin kaukalon jälkeen? Insinöörinä aloitin turvaistuimen hankkimisen speksin laatimisella. Itse asiassa minkä tahansa tuttia pidempi-ikäisen tavaran hankinta alkaa perheessämme tällä samalla vaiheella. Käytännössä kaukalon jälkeen voi hankkia penkin, jossa lapsi jokeltelee noin 18-kiloiseksi … Read more

Isän kymmenen joululahjaideaa leikki-ikäiselle

Beatles-Legot Maailmassa on muutamia totuuksia, joita ei pidä ehdollistaa. Kuten se, että vesi koostuu hapesta ja vedystä. Tai se, että sateenkaari muodostuu valon taittuessa vesipisaroista. Tai se, että Legot ovat aina hyvä lahja. Legoja on nykyään (liian) monenlaisia. Jos haluaa yllättää sekä leikki-ikäisen että tämän vanhemmat, kannatta lahjapaperiin kiepauttaa Legon Beatles-sarja Yellow submarine. Nimensä mukaisesti … Read more

Ensiaskeleet – millainen on hyvä ensikenkä?

Millaiset kengät ensimmäisiä haparoivia askeleitaan ottavalle? Kysymys nousi esiin, kun bloggasin kuopuksemme ensiaskelista ja mahdollisesta kävelemisen opettelun tukemisesta. Olemme toki vaimon kanssa opetelleet hyvien ensikenkien tunnusmerkit. Kahdesti. Edelliskerrastakin on pari vuotta. Pitikös sen pohjan olla mahdollisimman tukeva vai mahdollisimman löysä? Vai kenties mahdollisimman ohut? Myrkyllisten kaasujen hengittäminen tuhoaa aivosoluja. Syytänkin vaippahöyryjä siitä, että tieto on … Read more

Aikuisetkin riemastuttava kiipeilyteline

Ala-asteen pihalla oli muutama kiikku ja maan jälleenrakentamisen peruna jääkiekkokaukalo, jonka laidoista meni tikkuja ihon alle. Lisäksi viihtymisen takasi liukumäki, kiipeilyteline ja valtava kuralätäkkö. Siis silloin kun minä olin ala-asteella. Toista se on tässäkin asiassa nykyään. Opinahjon pihamaalla saattaa seisoa esimerkiksi elektroninen kiipeilyteline. Sellainen mahtava kiipeilyteline. Tanskalaisen leikkipuistohärveleiden valmistajan Kompanin katalogista löytyy Icon-sarja. Se tuo … Read more

Mistä on hyvä lasten peli tehty?

Kaupallinen yhteistyö Oppi & ilon kanssa. Millainen on hyvä leikkikalu, peli tai ajanviete? Jos kysyisit minulta, niin vastaukseni punaisessa langassa olisi kolme säiettä: mielikuvitukselle tilaa jättävä, kestävä ja sellainen, että lapset voivat puuhata sen parissa itsekseen aikuisen alkuneuvonnan jälkeen. Oppi & ilo -brändin pyyhittävät tehtäväkirjat ovat olleet meillä jo kahden innokkaan kynänkäyttäjän armoilla. Ne ovat … Read more

Oppikirjaesimerkki lapsiperheen ravintolakäynnistä

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu huonoista kokemuksista, kun lapsia ja ravintolaruokailua on yritetty mahduttaa samaan lauseeseen. Eikä varmaan täysin syyttä. Siksi en malta olla kertomatta, kuinka mahtavastikin asiat voivat mennä. Kävimme hiljattain koko perheellä kauppakeskuksen ketjuravintolassa, jonka ohi kuljemme ainakin kerran viikossa. Isommat tenavat mankuvat aika usein ohimarssiin liittyen, että meidän pitäisi käydä kyseisessä ruokalassa. … Read more