Kaupallinen yhteistyö Huttaroon kanssa.
On asioita, jotka jakavat ihmiset tiukasti tykkään ja inhoan -leireihin. Juttuja, jotka herättävät niin vahvoja tunteita, että ääripäiden väliin jäävä salmi on ahdas luotsillekin. Tatuoinnit kuuluvat nähdäkseni tähän sarjaan.
Itse en juurikaan syty tatskoille. En todellakaan voisi kuvitella ottavani väriä omaan verinahkaani. On kuitenkin poikkeus, jota olen joskus puolitosissani harkinnut: lasten nimet olkavarressa. Isyys on pysyvää kuin tatuointi. Tai pysyvämpääkin.
Huttaroo-yhteistyön kautta aukesi mahdollisuus makustella, miltä isyystatskan kantaminen voisi tuntua. Koruaiheiden ei suinkaan ole pakko olla lasten piirustuksia, mikä tahansa kuva (tai jopa ääni) käy aihioksi. Niinpä vaimo painoi tenavien jalanjäljet paperille. Pyöräytin jäljet ”ympyräksi” kuvankäsittelyssä ja Huttaroon tunteiden ikuistajat taikoivat kuvasta korun.
Näen ruostumattomasta teräksestä valmistetussa korussa jotain samaa karheutta kuin tatuoinnissa. Se on minulle kuin nimitatuoinnin mamman poika -edition.
Olen eläessäni kantanut tasan kahta korua: rippiristiä ja parisuhteen alussa hetken aikaa silloisen tyttöystävän ostamaa ”hammaskorua”. Molemmista olin hetken aikaa ylpeä. Lisäksi iholleni on päässyt kaksi statussymbolia: ensin armeijan tuntolaatta, myöhemmin kihlasormus.
Nyt on siis viidennen metallin vuoro. Jalanjäljet ovat paitsi koru, myös statussymboli. Mielessäni muoto edustaa lastemme lisäksi sukupolvien muodostamaa jatkumoa. Jatkumoa, johon isyys minut liittää.
Koru on killunut kaulassani kuukauden. On siis aika kysyä, onko korun käyttäminen heikentänyt vai vahvistanut ajatusta tatuoinnin ottamisesta.
Olen ollut korusta, tai paremminkin korun viestittämistä asioista ylpeä. Tosi ylpeä. Yllätys on ollut, että koru on kirvoittanut todella vähän kommentteja. Näin kävisi luultavasti tatuoinninkin kanssa. Lasten nimet ihossa tai jalanjäljet kaulassa ovat ylpeyden aihe vain minulle ja lähipiirilleni. Muille ne ovat merkityksettömiä.
Positiivisista jutuista huolimatta korun käyttäminen on saanut minut yhä vakuuttuneemmaksi, että muu kuin oma pigmentti ihossani ei ole juttuni. Vaikka olen lapsista ja isyydestä pollea, on mukava, kun viestiä ei tarvitse kantaa koko aikaa. Sydämessäni tiedän lasten ihanuuden. Se ei ole metallista tai pigmentistä kiinni.
Korun käyttöä aion kuitenkin toistaiseksi jatkaa. Sen viesti on elämän mahtavin asia ja koru sopivan karhea partaisen leuan alle.
Ps. Taikasanalla “isakuukaudet” saa Huttaroon verkkokaupassa kymmenen pinnaa pois hinnoista toukokuun ajan.