Vaikeuksia tiedonjanon ja mielikuvituksen laukkaamisen kanssa

Viisivuotiaalla ei ole ollut missään vaiheessa pahaa miksi-kautta. Jäin vähän hoo moilastelemaan, että tässäkö se paljon puhuttu miksi, miksi, miksi ja vielä kerran miksi -kausi oli. Kausi, joka saa osan vanhemmista ärsytyskuilun partaalle vapisemaan.

Mutta niinhän se tuppaa olemaan, että jos pääsee livahtamaan siitä, missä aita ei ole matalimmillaan vaan kaatunut, on jossain vaiheessa kahta korkeampi hyppy tiedossa. Pojan tapauksessa olematonta miksi-kautta paikataan näköjään loppumattomalla tiedonjanolla hieman myöhemmin.

Tässä otoksia viime päivien kysymyksistä, joihin annetuilla vastauksilla ei tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa tarvitse odotella: Miksi vesi liuottaa likaa? Miten maapallo on syntynyt? Mitä alkuräjähdyksessä oikein tapahtui? Montako mannerlaattaa on? Kuinka hitaasti mannerlaatat liikkuvat? Miksi Plutoa sanotaan kääpiöplaneetaksi? Miten mikroaaltouuni lämmittää ruuan? Kuinka voimakkaita maanjäristyksiä Suomessa voi olla? Miksi lehtipuissa ei ole pihkaa? Kuinka autopesuri pestään?

Noihin maailmankaikkeuden syntykysymyksiin kun vielä miksataan kerhossa opittua Raamatun näkemystä, niin oi voih. Saako jostakin ostaa yleissivistystä ihan metritavarana? Tai eikö voitaisi puhua vaikka nelitahtimoottorin toimintaperiaatteesta tai internetprotokollista?

Pienet-suuret kysymykset ovat kuitenkin vain kakun paloja verrattuna kaikkivoipaisuuskuvitelmien ja mielikuvituksen yhteenkietoutumiselle. Eräänä päivänä poika päätti osallistua hiihtokilpailuun. Koska voittaminen on hänestä(kin) mukavaa, poika keksi rakentaa kauko-ohjattavat kaasukäyttöiset sukset. Kaasun piti muodostuvan paperimassaa polttamalla. Laitteen piirustukset voit tsekata postauksen otsikkokuvasta.

Suunnitelman poika luonnosteli aamulla, ja päiväunien jälkeen hän oli lähdössä ostamaan suksia, kahta auton polttoainetankkia ja kaksikomponenttiliimaa. Kauko-ohjain hänellä kuulemma jo oli valmiina.

Ei auttanut järjen puhuminen, ei auttanut maanittelu, ei auttanut yritykset kääntää ajatukset muualle, ei auttanut pienet lahjomisyritykset. Pian päiväunien jälkeen tilanne oli eskaloitunut siihen malliin, että poju ulvoi sohvalla: “Ei käy, minä haluan voittaa sen kilpailun! Nyt lähdetään ostamaan osat suksiin!” Samaan aikaan isä ulvoi (äänettömästi tosin): “Mitä ihmettä tässä enää voi tehdä?”

Tilanne rauhoittui loppujen lopuksi luvatessani poitsille, että rakennamme sukset yhdellä ehdolla. Ehdoksi laitoin, että hän saa kauko-ohjattavat sukset toimimaan ensiksi Legoilla. Aikansa rakenneltuaan poju joutui toteamaan: “Nämä toimivat muuten, mutta kauko-ohjaus ei toimi.” Huomaa polttoainetankit suksien takaosassa, aivan kuin piirustuksissa.

Ps. Vaimo oli kertonut, että tuollaiset sukset olisivat pahimman luokan huijaamista. Ja, että olisi hieman epäilyttävää, jos pelkät sukset liikkuisivat ladulla, kun poika olisi kauko-ohjaamassa niitä. Niinpä poju oli askarrellut oman hahmonsa suksien päälle seisomaan laitettavaksi. Kasvotkin oli piirtänyt oikein peilin edessä Voi toista!