Alunperin tiedeyhteisöjen tietoverkkojen väliverkoksi luodussa, mutta sittemmin enemmän tai vähemmän viihdekäyttöön taipuneessa internetissä luoviessa tulee silloin tällöin vastaan ideoita, joita täytyy kokeilla. Viime viikolla näin videon, jossa vesimelonista tehtiin hujauksessa kesäjuomaa sähkövatkaimella. Testiin!
|
Homman aluksi meloniin tehdään reikä, josta vatkaimen vispilä mahtuu sisään. |
|
Vinkki: vispilä kannattaa painaa heti aluksi kokonaan melonin sisään. Tämän hoksattuani kaikki näytti hetken hyvältä. |
|
Kun vatkainta käänsi huonolla hetkellä hieman kieroon, niin homma ei enää mennytkään kuin Strömsössä. Vai pitäisikö sanoa, että ei mennyt niin kuin internetissä. |
|
Yritin roiskeiden välttämistä kupin pohjasta tehdyllä suojalla. Turha homma. |
|
Kaataminen kertismukista leikatun “suppilon” avulla onnistui sen sijaan hyvin ja sotkutta. |
|
Aikuiset diggasivat juoman lisänä sitruunasta ja lapset strösseleistä. Yllätys? |
Lopputulemana voisi sanoa, että hyvää ja helppoa, mutta sotkuista. Siinä mielessä hyvä idea, että muksutkin voivat käyttää vatkainta, koska vispilä ei tule aivan vähällä kuoresta läpi. Poika oli innoissaan, kun sai kokeilla.
Ihan heti en melonia uudelleen vatkaa, vaikka maku hyvä olikin. Mutta sitten, kun kokeilen, nostan melonin jääkaappiin muutama tunti ennen h-hetkeä.
|
Pitihän sitä tietenkin lopuksi katsoa, kuinka tarkasti meloni tulee systeemillä ensikertalaiselta käytettyä. Melko tarkasti. |
|
|